Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Historiallinen romaani
Kirj.
Helsingissä,Werner Söderström Oy,1919.
Korkeana kävi kare Taivassalon länsirannan loivia kallioita vastaan.Aallokossa lastuna vaappuva pieni kalavenhe ponnisteli verkkaan jatyöläästi salmen suusta saarten suojaamaan kyläsatamaan. Yön kohissutlounaistuuli oli tosin nyt aamuksi asettunut, mutta sen jälkeinenmaininki teki vielä tenää yksinäiselle kalamiehelle, joka palasipyydyksiään kokemasta ja korjaamasta.
Mutta kesken tiukkaa kiskomistaan pysähdytti nuori soutaja,niemen sivuutettuaan, äkkiä aironsa ja jäi tuokioksi tuijottamaansateensumuiselle kyläselälle. Mitä hiton laivoja nuo ovat? Niitähänlaskee siihen mereltä päin toinen toisensa perästä, uljaita,korkeakeulaisia aluksia, joista märkiä, tummanharmaita purjeita juuririisutaan ja joiden ankkurit vinkuvat, kun niitä lasketaan suojaiseensatamaan. Ruotsin laivojako ovat, sotalaivoja? Kas tuossa muitakorkeampi ja komeampi kenokeula, jonka ympärille toiset ikäänkuinryhmittyvät. Laivamiehet liikkuvat siellä kannella haarat levälläänja kankean näköisinä, vetäen turpuneita köysiä ja hoilaten toisilleenlaulavaan nuottiin.
— Mitä lemmon laivoja? Niistä on heti selko otettava!
Nuori kalamies soutaa kiireellä rantaan ja rientää siellä niidenkyläläisten parveen, jotka jo ovat ehtineet mataloista mökeistään ulostörmälle katsomaan tätä outoa, odottamatonta vierailua. He seisovatsiinä ääneti arkisissa ryysyissään, juroina ja kömpelöinä, ja vainharvakseen käy kuiske miehestä mieheen ja akasta akkaan:
— Kuulitko, kuninkaan sanotaan saapuneen sotajoukkoineen noissalaivoissa?
— Niin kerrotaan. Ja korkeita herroja siellä on paljon.
Ensimmäinen venhe lähimmästä laivasta on kalastajan perille ehtiessäjo soutanut maihin ja sen mukana on tuo ensi viesti päässyt leviämään.Siinä seisookin rantakalliolla, vähän syrjempänä väkijoukosta,pari, kolme väljiin vaippoihin ja sulkahattuihin puettua miestä,katsellen hiukan alakuloisina märkää, lakeaa, epäystävällisennäköistä rantamaisemaa, jossa hiekkasärkän takana ikäänkuin lymyileematala kalakylä — sinnekö heidän nyt olisi kuninkaansa opastettava!Matkamiesten luo tullut äskeinen nuori mies kuulee heidän verkalleenkeskustelevan:
— Tässä nyt siis vihdoin ollaan Suomen rannalla, — toisenlaiseksitämän saapumisemme toki kuvittelin! — Näin virkkoi roteva, tummapartauros, jonka sadeviitan alta vilahteli esiin kirjottu asetakki leveinenahkavöineen ja vaskihelamiekkoineen. — Entä sitten, Antti?
— Typerää poiketa tänne Taivassalon lahteen, olisi ollut laskettavasuoraan Suomen Turkuun, vastasi hiukan nyrpeissään lyhyempi,jäntevärakenteinen soturi. — Mutta tämä pieni myrskynpoikanen paniukon pyrkimään lähimpään satamaan, ja tässä nyt ollaan.
— No niin, saattaahan tuo olla yhtä hyvä, puheli ensimmäinenritareista miettiväisenä.
— Saamme ehkä ajoissa uusia tietoja ja selvitystä rajalta, jottavoimme ratkaista, millaiseksi tämä retki muodostuu, tuleeko siitälopultakin sota vai mikä.
Lyhyempi mies vilkastui nyt ja koroitti äänensä:
— Tarkoitat, että ystävämme Viipurista ehtivät ajoissa meilletoimittaa riittäviä todistuksia siitä, että tämä retki on välttämätönja peruuttamaton?
— Niin, mikäli he nyt todella ovat ajaneet asiat sille kannalle.
— Ole huoletta, tapausten meno o