Produced by Tapio Riikonen
Kanttilaiset; Muistelmia katovuosilta
Kirj.
Lapualla,
J. W. Hissan kustannuksella.
Porissa,
Axel Bergbomin kirjapainossa 1889.
Niinhän se on. Sen aikaisista asioista on paljon puhuttu ja kirjoitettu,jolta tämäkin kertomus on. Mutta kenpä voisi siitä koskaan kaikennivaijeta, joka omin silmin on nähnyt kaiken sen kurjuuden ja nekärsimykset, mitä kansa sai vuosina 1862-1867 nähdä ja kokea. Olihansilloin peräkkäin viisi katovuotta, joista vuosi 1867 oli hirvein.Edelliset neljä olivat ikäänkuin ennakolta kansalta imeneet kaikenvarallisuuden, mehun ja ytimen, valmistaen siten tilaa viimeisen,kovimman katovuoden hirmuille.
Kun ajattelen niitä aikoja ja muistelen niitä tapauksia mitä silloinnäin, pyrkii veri hyytymään suonissani ja kylmä väre tärisyttääruumistani. Kruunu riensi apuun, ulkomailta tuli lahjoja ja yksityisetjakoivat leipäpalasta niin kauan kuin heillä oli jakamista, "mutta mitäse oli noin paljoille". Pian loppuivat kruunun varat, pian lakkasivatulkomaalaisten almut, pian ehtyivät yksityisen varat, ja pian olimmetasaväkiset voimissa ja varallisuudessa. Viimeinen vuosi ei ollut antanutravinnoksemme muuta kuin olkia ja nämät sekä peuran jäkälät tulivat nytmelkein ainoaksi ravinnoksemme. Pian alkoi horjuvia haamuja kulkea pitkinteitä talosta taloon, etsien, jos jossakin löytyisi vielä jotakinsyötävää. Joka päivä tuli uusia tietoja uusista kuoleman tapauksista.Niistä, joiden oli eilen vielä nähty horjuen ja hoiperrellen tielläkulkevan, oli aina joku johonkin kommeltunut ja siihen henkensä heittänyttahi jonkun huoneen nurkkaan kuolla kytkähtänyt.
Hallitus ryhtyi voimakkaammin asiaan. Kunnille annettiin kova käsky, ettäniiden pitää laittaa köyhäin huoneet, joissa kuntien tulee köyhille antaatyötä ja ruokaa, ja hoitaa heidät kaikinpuolin hyvästi. Hallitus katsoiperään, että nämät määräykset kaikkialla kiireesti pantiin toimeen, javalvoi jokapaikassa köyhäin huoneitten asioita. Tällä hyväätarkoittavallalaitoksella oli kuitenkin kaikenni toisenlaiset seuraukset kuin mitä olitoivottu. Sillä kaikki tämä viheliäisyys ja kurjuus yksiin paikkoihinkoottuina, synnytti ankaran kulkutaudin, ja kuolon-enkeli rupesi noidenkokoon-ahdattujen joukosta niittämään monin kerroin runsaamman saaliinkuin koskaan ennen.
Aikomukseni ei olekaan ruveta kirjoittamaan yleistä historiaa kaikestasiitä, mitä maamme sai silloin kärsiä, mutta olkoon tämä mainittunakertomuksen alustavana pohjana.
* * * * *
On eräs sunnuntaiaamu kevät-talvella 1868. Läänin kuvernööri on köyhäinhuonetten tarkastusmatkallaan saapunut H——n kuntaan, jossa myös onköyhäin huone. Heti kun kuvernööri on päässyt kestikievarin pihalle,ohjaa hän askeleensa köyhäintaloa kohden, johtaja saa kiivaan käskyn,saapumaan heti kuvernöörin eteen, tekemään tiliä hallituksestaan; piansaapuukin hän pelokkaan näköisenä.
"No, kuinka täällä nyt asiat ovat?" kysyi kuvernööri.
"Huonosti, herra kuvernööri", sanoi johtaja, ja hänen äänensä värähteli.
"Mitä, ja niin paljon kuin tänne on annettu apua", sanoi kuvernöörituimistuneen näköisenä.
"Muutama markkakymmeninen ja muutama kymmen jauholeivisköitä ei kauvaksiriitä, sillä hätä on niin yleinen, että kaikki ovat vailla", rohkenijohtaja sanoa.
"Onko paljon sairaita?"
...