E-text prepared by Tapio Riikonen
Kirj.
Suomentanut Eero Alpi
Alkuperäinen nimi: "The Danger Trail"
Hämeenlinnassa,Arvi A. Karisto,1915.
Lumimaan tytär
Puhumattomat huulet
Salaperäinen hyökkäys
Varoitus
Howlandin yöllinen vieras
Miehen rakkaus
Miina räjähtää
Lähellä kuolemaa
Kohtaus
Pohjoista kohti
Punaisen surman talo
Taistelu
Takaa-ajo
Valonsäde
Makuuhuoneessa
Jeanin kertomus
Meleese
Lumimaan tytär
Howland tunsi ensimmäisen kerran elämässään seikkailunhalua. Hänelläoli halu saada kokea jotain uutta ja outoa. Kylmällä napaseuduntaivaalla kimaltelivat miljoonat tähdet jäisten silmien tavoin. Hänentakanaan pujotteli erämaan halki jään peittämä Saskatchewan kuinvalkoinen lanka, ja puolen peninkulman päässä näkyivät Prince Albertin,sivistyksen viimeisen etuvartion valot.
Mutta Howland tähysteli pohjoista kohti. Sen vuorenharjanteen laelta,missä hän seisoi, hän katseli edessään avautuvaa valkoista, hiljaistamaata, joka ulottui tuhansia peninkulmia Pohjoiselle Jäämerelle päin.Talviyön hiljaisuudessa hänen korviinsa kuului revontulten lieväräiskinä. Monituhatvuotinen soitto humisi lakeuden yllä, ja kun hänkatseli noita kylmiä, teräviä tulinuolia, jotka välähtelivätavaruudessa, ja kuunteli niiden laulua rajattomasta yksinäisyydestä,loppumattomasta surusta, hänet valtasi kummallinen tunne — aivan kuinhänelle olisi viitottu ja sanottu, että tuolla kaukana, maailmanrajalla, hän löytäisi kaiken sen, josta hän oli uneksinut siitä saakkakun hän oli tullut sen ikäiseksi, että hän oli alkanut itse takoa omaakohtaloaan.
Pakkanen värisytti hänen ruumistaan, ja hän sytytti uuden sikarinsamalla kääntyen selin purevaa itätuulta vastaan. Tulitikkuaraapaistessaan hän kuuli äkkiä valittavan ulvonnan, joka sai hänetvavahtamaan pelästyksestä. Ääni oli samanlainen kuin se, jonkaintiaanien koirat päästävät isäntänsä vetäessä viimeisiähengähdyksiään. Hän ei ollut ennen kuullut moista ulvahdusta, mutta häntiesi kuitenkin, että se tuli suden kidasta. Hän pelästyi ja seisoikauan liikkumattomana puiden suojassa, kunnes huuto toistui ensinlännenpuoleisessa harmaassa yössä ja sitten vielä kerran kauempanapohjoisessa.
— Viisainta palata kaupunkiin, hän sanoi itsekseen. — Hitto vieköön,täällä pöyristyttää!
Hän laskeutui alas harjanteelta, kulki nopein askelin yliSaskatchewanin vahvan jään, ja hänen sydämensä tuntui paljonkeveämmältä, kun hän näki Prince Albertin valojen tuikkivan vain sadanaskeleen päässä edessään.
Jack Howland oli chicagolainen, mikä merkitsee, ettei samatunne koskaan pitänyt häntä kauan vallassaan. Viisitoistakolmestakymmenestäkahdesta ikävuodestaan hän oli viettänyt huoletontaelämää.
Niin kauan kun hän saattoi muistaa, hänellä oli vain yksi pyrkimys.Ahkeruudella, joka oli jättänyt hänelle vieraiksi elämän inhimillisetja pinnalliset puolet, hän oli työskennellyt toivonsa toteutumiseksi,ja siksi että hän nyt tunsi olevansa lähellä päämääräänsä, hän tunsiitsensä onnelliseksi. Hän ei ollut koskaan ollut onnellisempi kuin nyt.Hän näki sielunsa silmin kaikki tähänastiset taistelunsa. Se oli ollutylevää kamppailua. Olematta itserakas hän saattoi olla ylpeä siitä,että vaikka kohtalo alussa olikin ollut hänelle epäsuopea, hän olikuitenkin voittanut. Hän näki itsensä pienenä poikana, joka lähtiko