Produced by Tapio Riikonen
ELÄMÄN HAWAINNOITA IX: Sowittaja; Paljon uutta; Keron Heikki
Kirj.
P. Päivärinta
WSOY, Porvoo, 1899.
Oli Pohjanlahden rannikkoseutua. Wuosisatojen kuluessa oli merijättänyt jälkeensä silmän kantamattomia aloja kuiwaa maata. Sywät merenlahdelmat siellä täällä tunkeusiwat sywälle noihin entisiinheittomaihinsa, ikäänkuin suojellaksensa ja syleilläksensä wielä noitasiitä poisluopuneita maita, joiden ylitse se ennen niin wallattomastihyrskyen lainehti. Tämän tähden oli seutu täynnä lahdekkeita, salmia,poukamia, niemiä ja saaria. Entiset wuolaat mereen juoksewat wirratoliwat merestä kuiwuneella maalla jakaantuneet moneksi pienemmäksipuroksi ja wirraksi, leikellen sen siten moniin osiin ja palstoihin.Hitaasti, mutta warmasti juoksi wirta noita itselleen kulkutieksianastamiaan uomia myöden meri=emon syliin, sillä lakeat oliwatmerenpohjasta liettyneet ja kokoontuneet maat.
Tämmöiset merenjättömaat owat wuosisatoja olleet oiwallisia ja rehewiäheinämaita. Mutta ajan kuluessa sammaltuu, pensastuu ja metsittyykuiwimmat ja yläwimmät paikat, sentähden syntyy noihin lakeisiin jaaawoihin seutuihin ihanoita metsäsaaria, jotka kaukaa katsoen näyttäwätkauniilta puutarhoilta. Suuret alat noiden metsäsaarten wälilläkin on,milloin tiheämpänä, kulloin harwempana pensaikkona, ollen nekin paikatjo alulla metsää kaswamaan. Silmäsiintoja on taas aiwan puuttomia japensaittomia aawoja, joissa ei ole muuta silmään ottawaa kuinniittylatoja ja talwisina aikoina tiheässä olewia heinäpieleksiä. Kunnoihin aawoihin wielä yhtyy meren lahdelmat ja poukamat, niin luulisiniitä äkkinäinen meren seljiksi.
Enimmän aikaa maatuneille ja enimmän kohoontuneille paikoille on wahwatja tiheät kylät ja pitäjät taloineen ja kirkkoineen sijoittuneet, jotkanoilta aukeilta katsoen näyttäwät wähäisiltä kaupungeilta tahikauppaloilta. Noista kylistä owat niiden asukkaat lewittäneetwiljelyksiänsä laajoille aloille, ja mehewästi rehoittawatwiljelyskaswit wahwamultaisessa, kiwettömässä, meren jättämässä jahywästi wiljellyssä maassa. Weroituksen perustuksella omistawat kylienasukkaat kaikki nuo wähemmän kohonneet lakeat maat niittymaineen,metsäsaarineen ja pensaikkoineen.
Noilla warakkailla yhteiskunnilla on tilaton kansansa, kutenmuuallakin. Usea heistä perheelliseksi tultuansa, pyrkii tilallistenmökkyreiksi ja torppareiksi noille sammaltuneille, pensastuneille jametsittyneille niittymaan osille. Tällä tawalla on mökki tahi torppailmestynyt sinne tänne johonkin pensastoon ja metsäsaaren laitaan.Heillä on siellä erityiset aitaukset, joissa he kesäisinä aikoinasyöttelewät wähälukuista karjaansa; eipä se muutoin käwisi laatuunkaan,sillä penikulmittain on niiltä tienoilta niittyjä yhteisillelaitumille. Usea heistä tulee warsin hywästi toimeen; sillä merenjättämä lieju on aikojen kuluessa tekeytynyt wäkimultaiseksipeltomaaksi, joka wiljelykseen muokattuna antaa heille jokapäiwäisenleipänsä. Kuitenkin on kurjuus ja puutokset tännekin löytäneet tiensä,sillä moni heistä kärsii suurta puutetta ja wiettää perheinensä sangenkituwaa elämää.
Noita aukeita maita pitkin kulkee talwisina aikoina wahwa talwitie,sillä sitä myöten on paljo lyhempi matka toisiin kyliin ja pitäjiin,wieläpä joihinkin kaupunkeihinkin kuin yleistä maantietä myöten, jokawältellen sywälle pistäwiä merenlahtia tekee pitkän kaarroksen. Mennenusean merenlahdekkeen ja kaitaisen salmen poikki, kulkee tuo talwitieusean mökin ja torpan siwuitse. Täten oli talwisina aikoina noilla,ikäänkuin muista erotetuilla asukkailla tie, jota he pääsiwät kulkemaanminne waan halut