Produced by Riikka Talonpoika, Tapio Riikonen and DP Distributed
Proofreaders
Kertomus
Kirj.
Maiju Lassila
Ensimmäinen painos ilmestynyt vuonna 1910.
»Jokohan lie se Littilän Vatasen musta lehmä poikinut», puhui LiperinKutsun-kylän Antti Ihalaisen emäntä Anna Liisa ikäänkuin itsekseen,leipiä uuniin pannessaan. Se asia oli hänelle juolahtanut mieleen ihanvain yht'äkkiä.
»Johan se kuuluu poikineen», myönsi Sormusen Miina, joka oli sattunutvieraaksi tulemaan ja hörppi nyt kahvia. Mutta sitten luuli hän AnnaLiisan tarkottavan Antti Vatasen lehmää ja kysyi:
»Senkö Jussi Vatasen lehmä?»
»Sen», myönsi Anna Liisa. Miina vahvisti silloin:
»Johan se kuuluu poikineen.»
»Vai jo!»
Anna Liisa puuhaili kotvasen aikaa leipiensä kanssa, ja sitten hän taaskysyi:
»Lehmisvasikankohan tuo teki?»
»Sekö Jussi Vatasen lehmä?»
»Niin.»
»Lehmisvasikanhan se kuuluu tehneen», myönsi Miina.
»Vai lehmis- se teki. Heittiköhän Jussi sen eloon vai tappoiko»,tiedusteli Anna Liisa edelleen. Miina hörppäsi kahvia ja selitti:
»Eikö tuo liene tapattanut.»
Ja kahvia teevatiin kaataessaan myönteli hän:
»Ja onkinhan tuota Jussilla jo ennestäänkin karjaa… Mitäpä hän heistäenää rupeaa elättämään!»
Syntyi pitkäaikainen äänettömyys. Antti Ihalainen itse makaili penkillämahallaan piippu hampaissa. Silmät olivat puoli ummessa ja piippuhampaista juur'ikään pudota lupsahtamassa.
Mutta hän oli kuullut puhelun ja unisenakin tajunnut, mistä oli puhe. Eihän sitä tosin tajunnut selvästi, mutta kumminkin. Ikäänkuin unestaenemmän nauttiaksensa örähti hän kuin itsellensä:
»Onhan sillä Jussilla karjaa. Montakohan lypsävää päätä sillä nyt on?»
»Sinäkin siitä heräsit», pisti Anna Liisa. Sormusen Miina aprikoi:
»Eikö tuolla liene viisitoista sen Kurikan Könöseltä ostetun mustanlehmän kanssa.»
»Vai viisitoista!» murahti Antti ja alkoi taas nauttia unesta. Piippuvain lepatti putoamistansa odotellen. Miina kertasi:
»Viisitoista lypsäväähän sillä Jussilla on…»
»On siinä talossa maitoa!» ihmetteli siihen Anna Liisa, ja hetkenkuluttua hän arveli:
»Menisi se semmoisessa talossa oma emäntäkin…»
Miina puraisi sokeria ja arveli vuorostaan:
»Eikö tuo Jussi tuota vielä ottanekin… Johan siitä tuleekin sen
Loviisa-vainajan kuolemasta umpinainen vuosi kuluneeksi.»
»Saisi tuo ottaa jo!» myönnytteli Anna Liisakin. Ja leipiä hetkenkohenneltuansa hän meni jo edemmä asiaan, kysyi:
»Jokohan sillä Pekka Hyvärisen tytöllä on miten paljon ikää?»
»Senkö Muskon Hyvärisen», tiedusti Miina varovaisuuden vuoksi.
»Sen Muskon.»
»Eikö tuolla jo liene niillä paikoin… Senhän se on Olkkosen Iidanikäinen», tapaili Miina.
»Vai sen se on… Jo tuo sitten joutaisi hänkin siitä vanhempiensa luotapois… Olisi tuossa työväkeä jo hänettäkin… Ja eikö tuo Jussi Vatanensitä aikonekin?»
»Sitäkö Hyvärisen tyttöä?» murahti taas Antti kuin unissaan puhuen.
»Sitähä