E-text prepared by Jari Koivisto
Tapaus Pohja-Savon korvessa
Kirj.
Turussa,
G. W. Wilén'in ja Kumpp. kirjapainossa,
J. W. Lillja ja Kumpp. kustannuksella,
1864.
Imprimatur: C. R. Lindberg
Kolkalla, kylmällä ja synkiällä syys-illalla istui tämän pienenkirjasen tekiä, kyytimiehen kanssa, matka-rattaillaan palellenja haukotellen. Ehkä matkustin huvikseni, katsastamaan vaanpohjais-Suomen monenmuotoisia tienoja, toivoin minä kuitenkinsydämestäni, tämän pitkän, ikävän kestikivari-välin pian loppuvan;sillä kuranen tie oli nyt pakkasesta muuttunut kovaksi roudaksi,rasittain sekä hevoisen jalkoja että ihmisen ruumista. Eikyytimiehellekään tämä tie näyttänyt aivan otolliselta, sillä ehkäluonnon lasten näkö on sangen tarkka, täytyi hänen toki todellasilmiänsä siirrottaa, pimiässä havaitaksensa kaikki ne kuopat jakökkeröt, joita pyörän jäljet ja sateiset ilmat oli kaavannut ja niitäseuraava pakkanen tehnyt kiviä kovemmiksi.
Kyytimiehen käydessä jyrkkää vasta-ahdetta hevosen vieressä, kysyinminä, oliko vielä paljon matkaa jälillä. Saatuani tähän kysymykseenrohkean vastauksen: "Ei kun virstan verran" — sulasi jo mieleni japäätin levollisesti kärsiä tuota pientä matkaa, mutta koska tie rupesikäymään alasmäkeä myöten, hämmästyin minä havaitessani kuinka tuo mäkioli jyrkkä ja kuinka kyytimies, kaikin voimin pitäin ohjaksista kiinni,koetti hillitä hevosen rajua juoksua. Yht'äkkiä tuntui kova sysäystoisesta pyörästä ja samassa loikahdimme kumpikin mies ison matkaatoiselle puolelle ojaa, johon taas rattaat menivät kumoon.
Suurta loukkausta ruumiin eli sielun puolesta ei kumpikaan saanut,ja pelästynyt hevonen virkeni pian, mutta kurerirattaani olivat sitäsurkeemmassa tilassa; akseli ja toinen pyörän kehä oli katkennutpoikki. "Jo tuli vahinko", sanoi kyytimieheni tällä miettivällä,tyynellä mielellä, joka Suomalaiselle aina on niin omituinen, "mitäsnyt tehdään?" — Näin sanottua ja tutkein rattaita joka taholla, pitelihän päätänsä, milloin minä saamattomana ja nurjamielisenä astuinedes takasin. Suuttumus toki ei olisi ajan pitkään pannut mitääntoimeen; joku neuvo oli keksittävä. Tarpeellisten parannuskaluinpuutteesta olivat rattaat tällä erällä auttamattomissa. Vaikka matkakestikievariin ei enää ollut pitkä jalkasin käydenkään, päätin minätoki poiketa läheiseen taloon, josta loisti tuli, ja johon asti metoivoimme saada rattaat kuljetetuiksi. Akseli sidottiin niin tukevastikuin mahdollista ohjasten palalla, ja rikkein pyörä vänkelti myötä,hevosen vetäissä rattaita, milloin me hitaisella kululla astuimmetaloonpäin.
Talo, kuhun tultiin, oli pihaltansa avara ja piha kolmelta haaraltapiiritetty rakennuksilla, mutta ihmisistä tyhjä; haukkuva koiratoitvotti toki meille tervetuloa. Ehk'ei tämä toivotus juuri ollutniitä hellimpiä, kävin minä toki lujalla mielellä päärakennukselle,jonka vähä-ruutuisista akkunoista sangen korea valo loisti.Kyytimieheni oli antanut minulle tiedon, että talo oli rikkaanja varallisen miehen ja että siinä asui kunniallisia ja vieraitakohtaan sangen hyvän-suopaista väkeä. Muistutti hän myös olevanpyhämiesten aaton, näillä tienoilla kutsutun Kekri-aatoksi — aatto,joka pohjais-Suomessa vietetään sangen juhlallisesti, ja jona jokainenvieras katsotaan perheen omaiseksi, ravitaan ja hoidellaan parhaimmallatavalla, kun varat vaan antavat myöten.
Mutta nyt, astumallani porstuasta itse pirttiin, pidätettiin äkistiaskeleeni näöltä, joka pirtistä tuli silmilleni. Tapaturmasti avoinnajätetystä ovesta taisin minä estämättä silmäillä