Produced by Helvi Ollikainen and Tapio Riikonen
Seikkailuja Etelämerellä
Kirj.
Suomennos
Otava, Helsinki, 1919.
I. Auringon poika.
II. Aloysius Pankburnin sisu.
III. Fuatinon pirut.
1.
Willi-Vaw oli ankkurissa rantasärkkäin ja ulkosärkkäin välisessäväylässä. Viimeksimainituilta kuului heikon mainingin kohina,mutta niiden suojaama vesi oli sadan yardin leveydeltä rannankorallihiekalle asti sileää kuin lasi. Kapeassa ja matalassaväylässä oli aluksen ankkuriketjua ulkona sadan jalan verran.Ruosteisena kiemurteli höllällä oleva ketju jättiläiskäärmeenlailla elävää korallipohjaa pitkin useasti itsensä yli kulkien japäättyen lopulta jouten lojuvaan ankkuriin. Iso kariturska pistäytyiruskean täplikkäänä vuoroin korallien suojaan ja sieltä pois. Muitakaloja, oudonmuotoisia ja -värisiä, uiskenteli välinpitämättömästikalahainkin kavalasti ohi uidessa, silloin turskat nopeastipujahtivat piiloonsa.
Keulakannella oli toistakymmentä mustaa miestä teakpuisen reelinginraaputtamistouhussa. Ne olivat siihen työhön kömpelöitä kuinapinat. Olivatkin hyvin apinamaisia, aivan kuin jotakin isoaesihistoriallista apinalajia. Niiden silmissä oli apinan surumielinenilme, ja puvuttomina ne olivat alastomampia kuin mikään apina. Muttakoristeltuja ne olivat enemmän kuin apinat konsanaan. Lävistetyistäkorvista roikkui lyhyitä savipiippuja, kilpikonnankuorirenkaita,puunkappaleita, ruosteisia nauloja ja tyhjiä kiväärin patruunia.Winchester-pyssyn kaliberin suuruinen reikä oli pienin niidenkorvissa; suurimmat olivat tuumia läpimitalleen, ja joka korvassaoli kolmesta puoleen tusinaan reikiä. Nenän läpi oli pujotettusiloitetusta luusta tai kivettyneestä simpukankuoresta tehtyjäpuikkoja. Erään rinnalla riippui valkoinen ovenripa, toisellakahvikupin korva ja kolmannen rinnalla herätyskellon messinkiratas.He pakisivat omituisella falsettiäänellä eivätkä yhteensä tehneetenempää työtä kuin yksi valkoinen merimies.
Perässä, aurinkokaton alla, oli kaksi valkoista miestä. Kummallakinoli yllään kuuden pennyn aluspaita ja miehustalla kangaskappale.Vyössä revolveri ja tupakkamassi. Hiki oli heidän pintaansamuodostanut myriadeja vesihelmiä. Siellä täällä oli hikivirtoja,jotka tipahtelivat kuumalle kannelle ja haihtuivat miltei heti.Laiha, tummasilmäinen mies pyyhki otsaltaan sormiinsa hikeä japudisti sitä kädestään väsyneesti kiroten. Uupuneena ja toivottomanahän katseli merelle päin yli ulkoriuttojen ja sitten rannikonpalmujen latvoihin.
"Kello on jo kahdeksan, puolipäiväksi tulee helvetin kuuma", hänvalitti. "Tulisi edes se siunattu tuuli. Eihän täältä päästäollenkaan lähtemään."
Toinen, solakka saksalainen, jolla oli oppineen kookas otsa javeltostuneen heikko leuka, ei välittänyt vastata. Hän tiputtelikiniinijauhetta savukepaperiin. Pyöritteli sitä puolensataa graaniasuppiloon ja kaatoi kurkkuunsa nieleksien sen ilman vettä.
"Olisipa vähän whiskyä", sanoi edellinen mies huohottaen, noinneljännestunnin väliajan jälkeen.
Ja sama aika kului, ennenkuin saksalainen vastasi välinpitämättömänä:
"Olen kuumeessa ja ihan lopussa. Jätänpä sinut, Griffiths, kunpäästään Sydneyhin. Enkä lähde enää tropiikkiin. Olisipa minun olluttiedettävä tämä, kun kontrahdin kirjoitin."...