E-text prepared by Tapio Riikonen
Kirj.
Nestor Tanner
Kokkolassa 1890,
J. J. Kloström'in kirjapainossa,
Tekijän kustantama.
Hän sai helposti rikkaan aviopuolison
Täytyy naida
Maisteri kesävieraana
Tositapauksen mukaan kerrottu.
He olivat rakastuneet toisiinsa silmittömästi "korvia myöten", kutensanotaan ja eihän se olekaan mikään ihmeitten ihme, koska aina Aataminajoissa asti on ollut tavallista, että nuorukainen ja neitonenrakastuvat toisiinsa, joista sitte romaanien kirjoittajat saavatainetta teoksiinsa. Nämä rakastavaiset, joista nyt tuumaan lyhyestimainita, antaisivat myös yksin kyllin aihetta kirjailijallesuurenmoiseen romaaniin. Ja jos todella olisin romaanin kirjoittaja,kyhäisin heistä jonkinlaisen kertomuksen tai muun semmoisen, vaan sitäen saata tehdä, vaikka minun täytyy näin vain jutella heistä uteliaalleyleisölle, kun en sitä salatakaan saata.
Neidon nimi oli Hanna ja nuorukainen nimeltään Kustaa. Molemmat olivathe kasvaneet meren jyrkällä rannalla. Kauan vannoivat he uskollisuuttaja rakkautta toisillensa, mutta tuo köyhyys näytti samassa hampaitansaja uhkasipa lopettaa koko heidän uskollisuutensa; Kustaa oli kumminkinniin paljo lukenut ja kokenut ettei vallan toivottomuuteen kääntynyt,vaan lujalla suomalaisuudellaan Luojaan luottaen päätti koota varojaperhe-elämää varten ja aikoipa sentähden matkustaa Amerikankultamaille, joissa niin moni on rikkautta saavuttanut.
Minä lähden kauaksi ulkomaille, ennen vihkimistämme, sanoi Kustaa
Hannalle.
Mihin ulkomaille?
Amerikan maailman osaan.
Kyynel herahti Hannan heleänpunaisille kasvoille, kuullessaan tuonsanan. Täytyykö minun jäädä tänne ikävissäni suremaan, kuihtumaan jakuolemaan?
Täytyy kyllä noin pari vuotta odottaa ja sitte saatamme alkaaonnellista yhdyselämää täällä Suomessa taikka jossakin toisessa maassa,ehkäpä tuolla puolla aavan valtameren.
Niin, mutta jos kuolet matkallasi eli siellä kaukaisessa maassa.
Päässyt kuollut vuorostansa.
"Kun kuulet kuolleheksi,
Tee risti rantahan ja
Aallon tuomat luuni
Ne peitä santahan".
Mene siis Jumalan haltuun ja muista minua!
Sua muistan aina … aina.
Laiva lähti siintävien merien yli eroittaen rakastavaiset ja Hanna jäisiis suruissansa ajattelemaan Kustaatansa ja miettimään sitä onnellistaaikaa, jolloin saisi hellänä puolisona olla, elää ja kuolla.
Pian sai hän kirjeen, jossa Kustaa kertoi matkastansa ja monenlaisistatapauksista uudessa kohdissa. Se lohdutti Hannaa hetkeksi. Noin parinvuoden kuluttua sai hän Amerikasta Kustaan kutsumuksen matkustaa sinne.Tosin vallitsi hänessä ensin haikea ikävä — kotia ei hän hentoisijättää eikä vanhempiansa. Halu kasvaa kuitenkin hänessä matkustamiseen.Saapuipa hänelle pian toinenkin kirje sisältäen vapaan matkapiletin.
Ei siis muuta, kun matkaan vaan.
Vihdoin lähtee Hanna laivalla, kauniin ilman suloisella säällä. Eihäntä enää rasita ikävä, ei pidätä kotirakkaus.
Hyvästi maani, hyvästi Suomi! En tuskin milloinkaan sinua nähdä saa.
Tämän myrskyisen meren takana mulle uusi kotimaa aukeaa.
Siellä mun toivoni maa,
Si