E-text prepared by Tapio Riikonen
Runoja
Kirj.
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1914.
Kaukainen kevät
Erakkomaja
Erakkomaja
Pyhä lehto
Kiusaaja
Hätä
Herran ääni
Uskon sankari
Epilogi
Linnanlaulaja
Jousimies
Linnan akkuna
Hiljaiset sielut
Vieno siipi
Kuoleva pyhiinvaeltaja
Viimeinen ilta
Nocturne
Lydialle
Laulajan tarina
Satu
Terhenniemellä
Jää hyvästi
Vertaus
Kesäinen elegia
Minä näin
Simonette
Lempeä hämärä
Runoratsuni
Suljettu ovi
Varjot
Joutsenlaulu
Ave Maria
Kotipetäjä
Vanha mummo
Maailmalla
Talvinen paluu
Kotipetäjä
Korven henki
Kaupungin henki
Suomen suvi
Virta
Tie
Nemesis
De profundis
Matkalle pyyntö
Virta
Lotin vaimo
Yksin jäänyt
Silkinkutojat
Tuulinen sää
Hattaroita
Kansan-varieteessa
Mennyt onni
Temppeliherra
Syksy
Vanha luostari
Kuurainen kannel
Kerran oli mulla kevät, onneni on tuo. Toista kevättä ei nähdä jumalat mun suo.
Mutta silmissäni siintää
kajo kaunis sen:
ihmisyyden valkenevan
kuva kaukainen.
Päivä suuri silloin paistaa
yli kaiken maan.
Myös ma nousen nurmen alta
silloin laulamaan.
Kunnahille, joilla kukkii
turhaks luultu työ,
kera kansan, jonka rinta
vapahasti lyö!
Laulan: kiitän kevähästä, jonka elää sain, enemmän, ah, vielä tästä, jot' en nähnyt lain!
Sua kiitän, Herra, siitä että rauhan mulle annoit, että maailman myrskyn tieltä kotihisi lapsen kannoit, että näytit väsyneelle armon, unhoituksen puistot, pois veit turhat toivot, muistot, pois veit rinnan ristiriidat… Tääll' on autuaitten viidat, tääll' on onni niinkuin lassa, rauha suuri Jumalassa …
Kiittäin astun pyhään lehtoon kaikki on niin nuorta, uutta, aamunkoitot, ruskot ehtoon… Paljon näen, jot'en nähnyt kesken elon kirjavuutta, paljon tiedän, jot'en tiennyt vielä äsken ihmisrukka, nyt sen mulle kertoo, huutaa joka kivi, joka kukka: Muut' ei valtaa pahaa vastaan olla hyvä ainoastaan; muut' ei kärsimystä vastaan: olla luja ainoastaan, ottaa päälleen koko taakka, mennä kuilun pohjaan saakka, kunnes hengen heimot voimat puhdistuvat lailla kullan, kirkastuvat, siivet saavat, kohoavat niinkuin kotkat karistaen kuonan, mullan, jättäin taakseen vihat, soimat. Itsestänsä silloin käyvät umpeen syvät sydänhaavat…