Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen
Kirj.
Anni Swan
Porvoossa,Werner Söderström Osakeyhtiö,1924.
— Agata sisar, sanoi Sofia neiti sysäten sarvikantaiset silmälasinsaotsalle, ei käy kieltäminen, Agata sisar, ettemme olisi laiminlyöneetveljemme Jonatanin perhettä.
Agata neiti loi hämmästyneen silmäyksen pyöreistä, sinisistä silmistäänpuhujaan. Villavyö, johon hän ahkerasti oli koukuttanut tulipunaisiaruusuja, vaipui polville.
— Niinkö arvelet, Sofia sisar? Olisimmeko todella tehneet itsemmevikapääksi sellaiseen syntiin?
— Sitä ei käy peittäminen. Minä toivon, ettet sinä, sisar kulta, haluakieltää osuuttasi tähän laiminlyöntiin.
Sofian katse suuntautui tuikeana sisareen.
— En suinkaan, sisar. — Ja huokaisten Agata lisäsi: — Olen ainapitänyt Jonatan veljestämme.
— Kukaan ei saata kehua pitäneensä Jonatanista enemmän kuin minä,jatkoi Sofia neiti — mutta — sinä tiedät, sisar, että Anna eimielestäni ole osoittanut minua kohtaan sitä huomaavaisuutta jaosanottoa, jota hänen olisi pitänyt, kun hänen kälynsä oli onneton jahyljätty.
— Hän ehkä pelkäsi loukata tunteitasi, koetti Agata puolustaa.
— Turhaa puhetta. Sitäpaitsi sinä et ole pätevä arvostelemaantällaisia seikkoja. Luulisin niin — luulisinpa, että minulla ontunneasioissa enemmän kokemusta. Mutta sitä sinä et koskaan ajattele.Kuka paremmin kuin minä ymmärtää, miltä tuntuu jäädä yksin ja vuodattaakyyneliä?
Tässä Sofia neiti kätki lihavat, hyvinvoivat kasvonsa vankkaan,kotikutoiseen nenäliinaan.
— Rakas sisar, yritti Agata neiti lohduttaa, mutta sisar tekikädellään torjuvan liikkeen. — Ei, elä puhu mitään. Minä kannan suruniyksin. Niin olen aina tehnyt. Hyljätty, yksinäinen olento raukka.
Agata neiti huokasi ja koukusteli ruusunsa valmiiksi äänetönnä.
Hetken kuluttua Sofia neiti pisti nenäliinan taskuun ja lausuijokapäiväisellä äänellään:
— Elkäämme kiistelkö. Se ei ole soveliasta meidän asemassamme lastenkasvattajina. Palaan asiaan. Jotain on tehtävä veljemme Jonataninperheen hyväksi.
— Mikä on herättänyt sinussa tämän ajatuksen, sisar?
Sofia neiti veti käsityöpussistaan esiin kirjekuoren.
— Tämä tuli tänä aamuna. Luen sen sinulle. Se on Jonatanilta.
Hän laski jälleen silmälasinsa nenälle ja luki:
— Rakkaat sisareni:
Emme ole kuulleet teistä pitkään aikaan mitään. Toivon kuitenkin,että olette terveet ja voitte hyvin. Me voimme myös kaikki hyvin.Vanhin tyttäremme Minna, rakkaan Annani kuva, viettää joulukuun 28p. häitänsä, ja me pyydämme hartaasti, että tulisitte kunnioittamaantätä juhlallista ja tärkeätä toimitusta läsnäolollanne. Anna lähettäähartaat terveiset. — Veljenne Jonatan.
Agata löi kätensä yhteen. — Rakas, hyvä Jonatan! Miten hauskaa olisilähteä sinne. Arveletko, että se voisi käydä päinsä, sisar?
— Olen päättänyt lähteä. Jonatan ja me olemme ainoat eloon jääneetperheessämme. Suvun täytyy pitää yhtä. Sen lisäksi olemme vastuussasiitä, miten hänen lapsensa kasvatetaan. Minä en luota Anna Schöringinkasvatusoppiin. Se on liian kevyttä ja pintapuolista. Pelkään, ettäJonatanin lapsia kasvatetaan aivan toisin kuin meitä kotona pappilassakasvatettiin.
— Ajatteles — sanoi Agata ja katseli haaveellisesti hymyillen eteensä— Minna