Produced by Tapio Riikonen
Kaksinäytöksinen ilveily
Kirj.
URHO HAAPANEN [U. W. Walakorpi]
Hämeenlinnassa,Boman & Karlsson,1905.
Hämeenlinnan Uusi Kirjapaino.
Mestari Naskali, suutarimestari.
Joonas, | suutarinoppilaita.
Jaakoppi, |
Mari, palvelustyttö.
Herra Koivu.
Amanda Koivu, hänen vaimonsa.
Kaksi herrasmiestä.
Tapaus pikkukaupungissa. Aika nykyinen.
Ensimäinen näytös.
Mestarin työhuone. Ovi oikealla ja vasemmalla. Perällä ikkuna. —
Joonas ja Jaakoppi neulovat pöydän ääressä.
Joonas: Minä en voi ymmärtää, mikä on tullut mestarille. Hän istuualinomaa kammarissaan tuumien ja mietiskellen.
Jaakoppi: Selittämätön on asia. Kumma kyllä, koskaan ennen ei olemestari, ei ainakaan sinä aikana, kun olen minä hänen palveluksessaanollut, näin tuumaavaisena istunut.
Joonas: Yhtä ja toista olen asiasta ajatellut, tulematta kumminkaanmihinkään varmaan tulokseen. Mutta hieman oikeaan päin luulen sentäänosanneeni.
Jaakoppi: Mikä siis mielestäsi on syynä mestarin mielenmuutokseen?
Joonas: Hm. Lieneepä miesparka pikiintynyt johonkin kaupunkimmekaunottarista.
Jaakoppi: Lempo vieköön! Hyvä olet arvailemaan. Se ei ensinkään olemahdotonta. Mutta mistä sait mieleesi tämän?
Joonas: Enhän tuota mistään erityisestä seikasta varteen ottanut.Tässä neuloessani tuli mieleeni, mistä lie tullutkin.
Jaakoppi: Niin, jos rakastunut onkin mestari, on hänen rakkautensatulista ja palavaa — se on varma. Muuten lienee tämä ensi kerta — josnimittäin asia on niinkuin luulet — kun mestari on naisväen tähdentuumailemaan ruvennut.
Joonas: Ensi kerta se lienee, niin luulen minäkin. Mutta seensimmäinen rakkaushan juuri onkin sitä tulisinta rakkautta.
Jaakoppi: Kukahan sitten olisi tuo onnellinen, johonka mestari olisisilmänsä kiinnittänyt?
Joonas: Se on arvaamaton asia ainakin nyt vielä. Mutta jos jutussa jaajatuksissani perää lie, niin saammehan nähdä.
Mari (huutaa ovelta): Ruoka on pöydällä!
Jaakoppi: Tullaan heti. — Lähdetään nyt veliseni syömään jalihottamaan ruumistamme.
(Panevat pois työnsä.)
Joonas: Lähtekäämme ja tehkäämme kuten sanoit.
(Pois).
Mestari (Tulee toisesta ovesta. Hän on paitahihasillaan ja suutarinhousuissa): Peijakas! Rupeaapa jo hikihelmi otsalleni herahtelemaan. Seon sentään peijakkaan meininkiä tuo hameväkeen pikiintyminen. Ajatuksetpanee sekasin, sekottaapa pian järjenkin miehen päässä! Kummallinenseikka tosiaankin! Lempoko olisi uskonut että vielä sitä minäkinmuijaväkeen tarttuisin, minä, joka en ole iki-maailmassa heidänkanssansa seuraa pitänyt. Mutta kaikkeahan sitä saa nähdä ijänkarttuessa. Kummallinen juttu tosiaankin! Viikko sitten tuleeverstaaseeni kaunis naishenkilö, lihava kuin rovastin säkki ja pulleakuin tavallinen mamma ainakin, tulee verstaaseeni ja pyytää minunottamaan kengän mittaa. En ole ennen akkaväeltä mittaa ottaessanihämmästynyt, vaikka jo olenkin vuotta kaksikymmentä suutarina ollut, jamonelle Eevan lapselle kengät valmistanut. En lempo vie olekaan! Mutta