Produced by Tapio Riikonen
Romaani Itä-Suomesta
Kirj.
Suomensi Aatto S.
K. E. Holm, Helsinki, 1893.
Haapakosken vanhalla kartanolla Kymin pitäjässä oli tiluksiakummallakin puolen tätä historiallista jokea. Emätila, alkuaanvähäpätöinen tilus, oli siitä Viipurin puolella. Ostolla, vaihdolla japerinnöllä oli sitä laajennettu joka taholle. Sen paraana arvona eivätkuitenkaan olleet pellot eikä niityt, vaan muhkeat metsät, jotka ikäänkuin jostakin kohtalon oikusta olivat saaneet olla aivan rauhassa sekäkirveeltä että tulelta. Vielä tuottavampi oli lohenpyynti, jota monenmiespolven aika oli harjoitettu kauneissa koskissa, jotka kuohuivatjoen povessa lepäävien saarien ympäritse.
Itse päärakennus oli joen vasemmalla rannalla korkealla harjulla, jokahaarautuu Savonselästä, siitä hiekkaisesta harjujonosta, joka muutamiapeninkulmia ylempänä tultuaan Salpausselän poikki kulkee pitkin joenvartta ja etelämpänä Haminan luona vähitellen alenee siksiyksitoikkoiseksi hietatasangoksi, joka ympäröitsee tätä vanhaarajalinnaa.
Haapakosken kartanolla oli kuten kaikillakin rajakartanoilla ollutkirjavat vaiheet. Sen ensimmäisestä omistajasta, ritari YngveNiilonpojasta, oli kansan kesken tarinoita ja lauluja. Ne kertoivatsalaperäisestä rikoksesta, joka jotenkuten liittyi siihen yleiseenuskoon, että ritarilla oli kultainen taikatorvi. Se torvi kaiullaanhoukutteli seudun nuoret neitoset ritarin linnaan. Kerran oli torvitaas kaikunut ja houkutellut turmioon ritarin oman tyttären.Rangaistukseksi siitä oli ukon tuli lyönyt linnaan ja polttanut senporoksi. Tämän muinaisen linnan paikalla kasvoi nyt mitä tavallisestikasvaa sellaisissa paikoissa, joissa ihmisiä on asunut ja oleskellut.Ohdakkeita, koiruohoa, nokkosia ja takiaisia seisoi miehen korkuisenametsänä linnan sijalla. Torven sai perillinen pelastetuksi tulesta jaripusti sovitusuhriksi alttarin viereen pitäjän pieneen, harmaakiviseenkirkkoon. Siinä se riippui monen miespolven ajan, kunnes venäläisetison vihan aikana ryöstivät herran huonetta ja veivät saaliinansa myöstämän ritaritorven.
Kuin eräs Helsingin professori monta vuotta sitte toimittitutkimuskaivamisia muinaislinnan paikalla, sai tarina vielä enemmänvauhtia ja luotettavuutta kansassa, semminkin kuin professori lieneelöytänyt suippopäisiä taikakiviä ja pienen hopeaisen kuvan tuostaonnettomuuden torvesta. Sittemmin ei ole kuultu tiluksesta muuta kuinettä sitä joka hallitsijan vaihdoksessa laajennettiin. Kuin Keith jaLacy iskivät miekkansa Elisabet Petrovnan aikana Suomen maahan, tulikartano halaistuksi kahtia. Sen osan, joka oli itärannalla, antoivoittaja lääniksi Moskovan yliopiston perustajalle kreivi Shuvaloville.Yhden ainoan kerran lienee kreivi salaperäisen ritari d'Eonin seurassa,jonka sukupuolesta oppineet vielä tänäkin päivänä kiistelevät, käynytnäillä tiluksillaan, vetänyt koskista ylös pari lohta, metsästellytjonkun aikaa ja kadonnut sitte sieltä ainiaaksi.
Se osa tiluksista, joka oli joen länsipuolella, jäi entisen omistajan
Stålsköld Hornin haltuun.
Muistettavan merkillisinä vuosina 1788-90 oli Haapakosken omistajanaKaarle Kustaa Stålsköld Horn. Tämä Horn, vaikka olikin läheistä sukuaHästeskolle sekä Jägerhornin ja monen muun Anjalan miehen ystävä, olikuitenkin innokas Kustaa III:nen ihailija, kuten monet tämän kuninkaanaikaiset muotokuvat ja muut muistomerkit todistivat, joita uskollisestisäilytettiin Haapakoskella. Kaarle Kustaa Horn kuoli