E-text prepared by Tapio Riikonen
Romaani
Kirj.
Englanninkielestä suomentanut
V. H. V. [Väinö Valvanne]
Helsingissä,Teosofinen kirjakauppa ja kustannusliike,1909.
Johdanto.
I. Soittaja.
II. Taide, rakkaus ja ihme.
III. Teurgia.
IV. Kynnyksen vartija.
V. Elämännesteen vaikutukset.
VI. Taikausko hylkää uskon.
VII. Hirmuvalta.
VIII.
Mahdollisesti joku lukijoistani tuntee erään vanhan kirjakaupan, jokamuutamia vuosia sitten sijaitsi Lontoon Covent Gardenin läheisyydessä.Sanon "joku", sillä totta tosiaan oli sangen vähän joukkojen huomiotakiinnittävää niissä kallisarvoisissa nidoksissa, mitkä kokonainenelämäntyö oli kasannut vanhan ystäväni D:n pölyisille hyllyille. Sielläei ollut kansantajuisia teoksia, ei huvittavia romaaneja, eimatkakertomuksia, ei "kansankirjastoa" eikä "lukemista tuhansille."Mutta siellä saattoi ehkä tiedonhaluinen koko Europan etsittyään löytäähuomattavimman kokoelman, minkä innostunut tutkija milloinkaan onkerännyt, alkemistien, kabbalistien ja astrologien teoksia. Omistajaoli tuhlannut rikkauksia kaupaksi menemättömiin aarteisiin. Mutta vanhaD. ei halunnutkaan niitä myydä. Hän tuli ehdottomasti murheelliseksi,kun joku ostaja astui myymälään. Kostoa uhkuva katse seurasi julkeantunkeilijan liikkeitä. Vastahakoisesti hän hääräsi tämän ympärillä,rypisti otsaansa ja huokaili, kun maailmanihmisen kädet ottivat hänenepäjumaliaan niiden komeroista. Jos joku hänen taikahaareminsasuosikeista herätti ostajan huomion, ja jos siitä tarjottu hinta eiollut tavattoman korkea, vaati hän kirjasta usein kahdenkertaisenhinnan. Jos ostaja epäröi, tempasi hän ilomielin arvossapidetyntaikakalun tämän käsistä. Jos se suostui maksamaan, joutui hänepätoivoon. Usein saattoi hän sydänyöllä koputtaa ostajan ovelle japyytää tätä myymään hänelle takaisin ostajan itse määräämillä ehdoillateoksen, minkä tämä niin merkillisellä tavalla vastikään oli ostanut.Itse uskoi hän Averroekseen ja Paracelsukseen ja oli yhtä haluton kuinne filosofit, joita hän tutki, maailmanihmisille puhumaan hankkimistaantiedoista.
Sattuipa vuosia sitten, että minä nuorempana miehenä tunsin haluatutustua n.k. "rosenkreutsiläisten" omituisen lahkon todelliseenalkuperään ja perusoppeihin. Minua eivät tyydyttäneet ne niukat japintapuoliset tiedot, joita oli saatavana teoksissa, mihin tämän aineentutkijoita neuvottiin tutustumaan. Mutta minusta tuntui, että herra D:nkokoelmassa, jossa oli runsaasti sekä painettuja kirjoja ettäkäsikirjotuksia, mahdollisesti löytyisi tarkempia ja luotettavampiakertomuksia tuosta kuuluisasta veljeskunnasta — kukaties jonkun omanjäsenen kirjottamia, joka asiantuntevasti ja yksityiskohtaisestivahvistaisi oikeaksi kaiken sen, mitä Bringaret väitti kaldealaisten ja"gymnosofien"[1] merkillisestä viisaudesta ja hyveestä.
Minä siis lähdin tuohon myymälään, mikä kerran — kai tulisi hävetäsitä tunnustaa — oli ollut mielipaikkojani. Mutta eivätkö meidänpäivien aikakirjat ole täynnä erehdyksiä ja petoksia yhtä mielettömiäkuin vanhojen alkemistien? Sanomalehtemme voivat tulevaisuuden ihmistenmielestä olla yhtä harhaanviepiä kuin alkemistien kirjat meistä ovat.Ja kuitenkin sanomalehdistö on se ilma, jota hengitämme — jamerkillisen sumuinen se ilma onkin!
Myymälään astuttuani hämmästyin nähdessäni erään arvokkaannäköisenostajan, jota en ennen ollut siellä nä