Produced by Matti Järvinen and PG Distributed Proofreaders
Maiju Lassila
Ensimmäisen kerran julkaissut
Kustannusosakeyhtiö Kirja 1912
Kukapa ei tuntisi Manasse Jäppistä, tätä aikamme kuuluisaa oppinutta,jonka ansiot kansanvalistuksen ja lukutaidon levittämisen alalla ovatniin suuret, että nykyisen ylitirehtöörin jälkeen hänet valitaan Suomenkouluylihallituksen ylitirehtööriksi. Yleinen on myös sekin ajatus, ettätämä kansanvalistuksen lämmin ystävä olisi noiden suurien ansioittensatakia oikeutettu kantamaan kansanvalistusministerin salkkua.Vaatimuksissansa on hän opettajana ja professorina niin tinkimätön, niintiukka ja ankara, että hän on ja on aina ollut kaikkien vähänkinlaiskempien koulupoikien kauhu ja ainainen kompastuskivi niidenylioppilaiden oppi- ja virkauralla, jotka ovat elämäntehtäväksensäottaneet etupäässä Vappupäivän vieton suurten traditsioittenseuraamisen ja noudattamisen.
Tämän kertomuksen aikoina oli tämä kuuluisa oppinut tosin vasta noinseitsemän tai kahdeksan vuotias. Rauhallisena oli hän siihen astielellyt isänsä talossa eräässä Säämingin etäisimmässä metsäkylässä jakuvauksestamme voinee lukija huomata, että tämä nykyisten opintiellähidastelevien pelottava vitsa ei ole mikään niin sanottu »nuorenaväännetty vitsa», kuten sananlaskun mukaan on vitsa väännettävä, josmieli siitä kunnollista kalua saada.
Ja omituista tässä oli vielä se seikka, että tuo sananlasku, kutentiedetään, oli juuri Manassen isän sepittämä viisaus. Hän oli siistehnyt sananlaskun, hän myös »vitsan», Manassen. Ja sitte oli hänkatsonut kaikkea sitä mitä hän tehnyt oli ja ne olivat kait olleet hänenmielestänsä sangen hyvät ja siksipä ei hän ollutkaan ryhtynyt nuorenavitsaa vääntämään: Manasseansa kurittamaan, vaikka sananlaskussansa senvälttämättömyyttä teroitti. Ja se kaikki oli onni. Se oli onnisenvuoksi, että Manasse siten sai kehittyä vapaasti, luonnon ohjaamana.Hän sai säilyttää sukunsa perinnäiset tuntomerkit, omintakeisuutensa,estyi siten häviämästä lajien kirjavuuteen ja säilytti sukunsa elämäävaistomaisesti, sitä tajuamatta, mutta itsepintaisesti, kuten luontosäilyttää ominaisuuksiansa, neekeri nahkaansa ja mustalainen luontoansa.
Sillä suvussa oli paljon tervettä omintakeisuutta, persoonallisuutta.Niinpä esimerkiksi isän nimi oli kaikessa komeudessansa JussiBeltsebuubi Jäppinen ja äidin Anni Doroteea. Kun vielä lisäämme, ettäpoika Manasse oli ulkomuodoltansakin ei ainoastansa Jäppinen, vaan myösilmeinen sekoitus vanhempiensa muistakin omituisista nimistä, niinkäsittänee lukija, että hän oli jo seitsenvuotiaana niitä yksilöitä,jotka eivät suvustansa muutu, vaikkapa maailmassa riehuisi ei ainoastaanyleisvaltakunnalliset vaan suorastaan yleismaailmalliset vitsaukset,jopa koko maailmaa hävittävät maailmanlopun ja viimeisen tuomionvoimat, joiden kuumuudessa elementit palavat sulavuudesta samalla kunpimeyden henget odottavat siinä kuumuudessa kiehuvaa ja valmistuvaaateriaansa.
* * * * *
Mutta menkäämme asiaan. Luomme nopean, ylimalkaisen silmäyksen niihinhetkiin, jolloin tämä suuri kansanvalistuksen edustaja otti ensimäisiäaskeleitansa suuren kutsumuksensa vaivaloisella polulla.
Äiti, Anni Doroteea, oli näet joutunut käymään koulumestari PietariIsaskaar Touhusen kahdennellatoistakymmeninnillä lapsisaunoilla jamestari Touhunen oli siellä sattunut häneltä kysymään, joko Manasse nyttänä syksynä lähetetään ammentamaan häneltä oppia ja viisautta. Siitäoli äiti muistanut asi