E-text prepared by Anna Siren and Tapio Riikonen
Kirj.
Porvoossa,Werner Söderström,1888.
Mäntyvaaran talo sijaitsee korkean vaaran huipulla, josta on laaja javaihteleva näkyala. Sinne näkyy vesiä joka suunnalta, mistä isompia,mistä pienempiä, järviä, lampia ja virtoja vuorottain. Ensimmäiseksisattuu katsojan silmiin iso lahtirikas Muikkujärvi, jonka kimaltelevatveet ympäröivät Mäntyvaaraa usealta taholta, jättäen sen suurelleniemelle. Muikkujärven isoimmat selät aukenevat pohjoiseen päin jatäällä järvi tekee kaarrelmia moneen suuntaan, katoaa milloin vahvaametsää kasvavien törmien, milloin korkeiden kalliovaarain taakse,joiden välistä se näyttäytyy monessa osassa, ikäänkuin monena erijärvenä. Mäntyvaarasta länteen päin on talon nuottaranta. Se on isonselän varrella, jonka eteläpäähän yhtyy pitkä, itään päin kääntyväHoikkalahti ja jonka läntisellä rannalla silmä helposti voi eroittaaPeltolan viljavat vainiot.
Seudut ovat täällä harvasti asuttuja. Ainoastaan vesien rannoillanäkyy tuon tuostakin viljelty seutu ja siellä täällä vaarojen huipullakohoaa milloin yksi, milloin kaksi taloa, välistä pieni kyläkin. Muttakoko Mäntyvaaralla on ainoastaan yksi talo ja tästä on likimmäinenneljänneksen päässä.
Mäntyvaaraan näkyvien vesien takana kohoaa vaara vaaran, ylänkö ylängönvieressä, jotka ovat sitä korkeammat, kuta kau'empaa ne näkyvät,Etimmäiset vaarat siintävät hyvin kaukaa, kuvastuvat taivaan reunaavasten ikäänkuin savuvuoret, ylenevät kaarevasti vaalean sinisinä.
Mäntyvaarassa asuu vanha Iikka isäntä joukkoineen. Isäntä ja emäntäovat molemmat jo yli kuudenkymmenen vuoden vanhat. Heidän lapsensa ovatkaikki täysikasvuisia ja näistä on kaksi naimisissa. Antilla on vaimonaAnni ja heillä on kolme lasta, Junnu, Anni ja Antti. Toinen veljeksistäLauri on naimisissa Tiinan kanssa, joka on jotenkin pullearuumiinen.Heidän lapsensa Heikki ja Elsa näyttävät perineen äitinsä ruumiillisiaetuja. Mäntyvaaran isännän nuorin lapsi Kaisu on noin kahdenkymmenenvuoden vanha tyttö, punaposkinen ja luonnoltaan iloinen, veljiäänpaljon hilpeämpi.
Kesäisinä iltoina katselee usein Mäntyvaaran isäntä talonsa pihaltajärvelle, katselee, eikö järven aaltoeleminen ala hiljetä, eikö tulenuottailmaa; ja jos järvi tyyntyy rasvatyyneeksi, silloin hän keräileeväkeään nuotalle, lähteäkseen muikun vetoon.
Muuanna lämpimänä päivänä kesäkuussa iltapuoleen seisoo Mäntyvaaranisäntä talonsa pihalla, katselee, tähystää järvelle, joka hiljalleenläikyttääpi aaltojaan, vaan tuulen hiljetessä tyyntyy tyyntymistään.Oli tuullut aika lailla aamusta asti, vaan puolelta päivin oli tuuliruvennut asettumaan, ja nytpä ei tuulen henki isosti tunnukaan.Sen vuoksi isäntä hyvillä mielin arvelee, että nuottailtapa taitaatullakin; ja kun emäntä sattuu pihalle, niin hän sanoo sille:"tyyntyvän näyttää. Nuotalle saadaan lähteä."
"Nuottailtapa tulee", vastaa emäntä järvelle katsellen, "ja jopa tuoolisikin keitto tarpeen, sillä entiset varat ovat lopussa. Ei olemuikun päätäkään talossa, eikä ole paljon leipääkään eikä jauhoja."
"No, annahan kun tästä nuotalle joudutaan, niin eiköhän mahtaisisattua hyvä parvi apajaan! Päivän kun tuulee ja sitten tyyntyy, niinsilloinhan muikku näkyy."
"Mitäpä jos näkyykin! Huonostipa meidän kuitenkin on aina kaloja saatu."
"No, ei ole silloin enempää sallittu; eihän järvi joka kerralla kalojaanna; vaan toisinaan se taas antaa paljonkin, kun niin on sallittu."
...