Produced by Tapio Riikonen
Unelmasta todellisuuteen
Kirj.
Helsingissä,Tietosanakirja Oy,1921.
Kauan on itsenäisyys-aate Suomen kansan sydämessä asunut, ensinepämääräisenä unelmana, sitten sortovuosien katkerain kamppailujentavoittamattomana toivontähtenä, kunnes se muuttui veristen taistelujenkautta saavutetuksi todellisuudeksi.
Tässä kirjassaan on Edvard Hjelt kuvannut tuon kansamme elinaatteenkehitystä unelmasta todellisuuteen. Hän on samalla kuvannut omanelämänsä johtavan aatteen kehitystä. Suomen itsenäisyys oli hänennuoruutensa unelma. Tämän toiveen sitkeään puolustukseen vihki hänmiehuutensa voimat ja hehkuvalla innolla ja alttiudella uhrasi hänviimeiset vuotensa taistelussa päämäärän lopulliseen saavuttamiseen.Uskollisena ja horjumatta kantoi hän kansansa itsenäisyys-aatetta läpielämän, läpi vaarojen ja vaikeuksien voiton valtavaan hetkeen asti. Seoli hänen kutsumuksensa, hänen suurin elämäntehtävänsä.
Menneisyyden kokemukset ovat tulevaisuuden tienviittoja. Kohdalle,johon hänen oman elämänsä kulku päättyi, on Edvard Hjelt tälläviimeisellä teoksellaan pystyttänyt tienviitan itsenäisen Suomentulevaisuuden kantajille.
Painoonsaattajan alkusanat.
Aiheen tämän nyt julkisuuteen saatetun teoksen kirjoittamiseen tekijäsai siten, että Tietosanakirjan toimituksessa oli jo kevättalvella 1919keskusteltu tällaisen kirjan tarpeellisuudesta ja loppupuolella vuottakäännyttiin asiassa Edvard Hjelt'in puoleen. Hän lupautuikinvalmistamaan käsikirjoituksen aiheesta, joka häntä aivan ilmeisestiviehätti.
Edvard Hjelt'in tunnontarkkuus vaati häntä huolella viimeistelemäänkirjalliset työnsä, ennenkuin hän ne luovutti painattajan käsiin. Tästäon tämänkin teoksen selvästi puhtaaksikirjoitettu ja kuten näyttääkauttaaltaan tarkistettu käsikirjoitus todistuksena. Suomenkielinenlaitos ei kuitenkaan kirjoittajan kuoleman takia voi esiintyä hänenlopullisesti hyväksymässään muodossa. Tuntien tekijän tarkkuudentyylillisissä seikoissa painoonsaattaja syvästi valittaa, ettei hänenenää ollut suotu keskustella tekijän kanssa eräistä tarkistustavaativista ja ehkä alkuperäistä ajatusta paremmin vastaavistasanontatavoista, jotka, samoin kuin monet muutkin kohdat, olisivatkenties saaneet selvemmän ja paremman ilmaisun, jos kirjoittaja itseolisi saanut suorittaa kirjansa korjausluvun ja sen lopullisestipainettavaksi hyväksynyt.
Sisällys:
Johdanto.
Suomen kansan kasvatus lainalaiseen yhteiskuntajärjestykseen
ja germaaniseen kulttuuriin.
Sisäinen itsenäisyys Venäjän yhteydessä.
Perustuslakitaistelun enteitä.
Valtiokaappaus.
Perustuslakitaistelu. Passiivinen vastarinta.
Lyhyt rauhankausi.
"Finis Finlandiae".
Suomi ja maailmansota.
Venäjän vallankumouksen vaikutukset Suomessa.
Suomi julistautuu ja tunnustetaan riippumattomaksi valtioksi.
Vapaussota.
Sodan jälkeen.
Johdanto.
Itsenäinen Suomi vapaana valtakuntana syntyi maailmansodan suurtentapahtumain kypsyttämänä hedelmänä. Maamme itsenäisyyttä ei luotudiplomaattien neuvottelupöydän ääressä, vaan taistelukentällä; sen saiaikaan osaksi keskusvaltojen voitto siitä suurvallasta, joka pitiSuomea valtansa alla, osaksi vapaustaistelu maan omalla tantereella.Mutta tämä oli vain lopputapahtuma siinä pitkässä, useimmitenhiljaisessa taist