Produced by Tapio Riikonen
eli Talonpojan ihmeelliset seikkailut
Viisinäytöksinen huvinäytelmä
Kirj.
Suomentanut V. Tarkiainen
Agricola Kustannusosakeyhtiö, Helsinki, 1909.
Ludvig Holberg syntyi 3 pnä jouluk. 1684 Bergenissä, silloisen Norjanvilkasliikkeisimmässä meri- ja kauppakaupungissa. Hän polveutuuluultavasti talonpoikaissuvusta Trondhjemin tienoilta. Mutta hänenisänsä oli mennyt sotilasuralle ja kohonnut everstiluutnantiksi saakka.Holberg jäi jo nuorena orvoksi vanhemmistaan, sukulaistensahoidettavaksi. Hän kävi kuusi vuotta Bergenin latinakoulua ja läksi v.1702 Kööpenhaminaan aikeissa suorittaa ylioppilastutkinnon. Pian hänkuitenkin palasi takaisin kotimaahan, koska hänellä ei ollut varojajatkaa opintojaan. Oltuaan vuoden kotiopettajana eräässä pappilassa hänlähtee uudelleen Kööpenhaminaan ja suorittaa siellä jumaluusopillisenvirkatutkinnon 1704. Taaskin hän saa kotiopettajan toimen Bergenissä,mutta ei viihdy siinä kauan. Matkustamis-into on herännyt hänessä. Hänhaluaa päästä läheltä tutustumaan siihen suureen maailmaan, jonkaedustajia hän oli lapsuudestaan saanut nähdä kotikaupunkinsa satamassa.Pieni rahasumma taskussa hän suuntaa kulkunsa Hollantiin, kävelee jalanAmsterdamista Aacheniin ja sieltä takaisin. Sairaus ja rahanpuuteajaa hänet jälleen Norjaan, mutta pian hän on uudelleen matkoilla(vv. 1706-1708 ja 1714-1716). Hän kiertelee nyt laajalta ympäriEuroppaa (maamatkat enimmäkseen jalkaisin) Pariisista Roomaan jaRoomasta takaisin Amsterdamiin, elää kaksi vuotta Oxfordissa, vuodenPariisissa, makaa kuoleman sairaana Genuassa, on melkein ainakuumeessa, taistelee sairautta ja köyhyyttä vastaan, oppii tuntemaaneri kansoja ja eri säätyjä, ranskalaisia pappeja ja englantilaisiaylioppilaita, hollantilaisia merimiehiä ja espanjalaisia munkkeja,saksalaisia oppineita ja italialaisia näyttelijöitä. Matkavuodet ovathänen oppivuosiansa. Ne vakaannuttavat hänestä miehen, vapauttavatkotoisista ennakkoluuloista. Kaikkialla hän on innokas huomioidentekijäja tietojenkerääjä, ja hän saavuttaa laajan yleiseuroppalaisensivistyksen. Hänestä tulee pohjoismaisen kirjallisuuden tietorikkain jamonipuolisin kirjailija aikanansa.
Matkoilta palattuaan asettui Holberg pysyväisesti Kööpenhaminaan. Hänalottaa kirjailijatoimensa historioitsijana; hänen ensimäisen teoksensanimi on "Introduction til de Europaeiske Rigers Historie" (JohdatusEuropan valtioiden historiaan) v. 1711. Se ja muut tieteellisetjulkaisut hankkivat hänelle professorin arvonimen v. 1714, mutta vasta1717 hän pääsee palkkaa nauttivaksi yliopiston opettajaksi. Hänenopetusaineenaan on metafysiikka, jota hän sydämestään inhoaa; myöhemminvanhat kielet ja historia.
Vuonna 1719 julkaisee Holberg ensimäisen kaunokirjallisen tuotteensa,satiiris-koomillisen runoelman, nimeltä Peder Paars. Siinä hänivailee tanskalaisten turhamaisuutta, itsekkäisyyttä, tyhmyyttä y.m.heikkouksia, jotka ovat seurauksena maan pienuudesta ja henkistennäköalain ahtaudesta. Runoelman nerokkaissa kuvauksissa piilee jopieninä ituina aihe useimpiin Holbergin komedioihin ja vilahteleeohimennen moni niistä henkilöistä, joiden luonnekuvat hän on myöhemminperinpohjaisemmin piirtänyt. "Peder Paars" on runsaan ja nopeandraamatuotannon edelläkävijä. Kun tanskalainen teatteri ("Den danskeSkueplads") avataan v. 1722, alkavat Holbergin kuuluisimmathuvinäytelmät syntyä hämmästyttävällä vauhdilla toinen toisensaperästä, vähintään 7 komediaa vuode