Produced by Tapio Riikonen
Palanen saloelämää
Kirj.
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava1918.
Tekijän omia:
Karhunpoika.
Kuningaskontio.
Syysyönä nuotiolla.
Saunalaulu.
Seinäsammal sen sanovi.
Kansan suusta tekijän muistiinkirjoittamia:
Veren sulkusanat (Peshi Shemeikalta, Shemeikan kylästä).
Kontiovirsi, alkuosa (Ossippa Ossippaiselta, Käpälin kylästä).
Painetuista lähteistä:
Kontiovirsi, loppuosa (Kalevalan 46:nnesta runosta).
Anna ainaki Jumala (Kalevalan 46:nnesta runosta).
Vieres kyynel, viere toinen (Vienan läänin runot I, 1,
katkelmia runoista 233 ja 238).
Tule tänne pieni lintu (Kantelettaren esipuhe, siv. XXXVI).
Kannan mustoa muretta (Kanteletar, irtonaisia säkeitä).
Elkätte emot poloiset (Kalevalan 4:nnestä runosta).
Synkässä kuusikossa Riisitunturin juurella, suuren Kitkajärventakana, seisoo yksinäisenä erämaan vartiana Kärppävaaran talo,Kuusamon jylhimmän salon keskessä. Alakuloisen ja synkän vaikutuksense tekee aina, mutta varsinkin nyt, talvipäiväisen hämäränparhaillaan illaksi taittuessa. Syttyvien tähtien tuike kimmeltääheikosti sen jäätyneissä akkunaruuduissa, ja revontulten viriäväleimahtelu välkehtii sen lumisilla katoilla.
Pirtissä sisällä on melkein pimeä. Heikosti lekottelee takassaraukeneva tuli. Uutta pärettäkään ei enää ole sytytetty, ja viimeksipalaneesta vain karsi on pihdissä kytemässä.
Isäntä loikoilee haukotellen uuninpankolla, emäntä ja piikalopettelevat viimeisiä ilta-askareitaan, lapset ja renkipojatkiskovat jo täyttä unta porontaljoilla permannolla.
Siinäpä varsinainen talonväki olikin, puuttui joukosta vain Paavoja Erkki, kaksi orpopoikaa, jotka isäntä pari vuotta sitten olikunnalta maksua vastaan hoitoonsa ottanut. Poikien isä, kuuluisametsänkävijä Susi-Tuomas, oli heidän vielä pieninä ollessaankerran eräretkelleen jäänyt, ja vain korpi tietää hänen kuolemansatarinan. Äiti nääntyi puutteeseen pari vuotta sen jälkeen, ja pojatjäivät kunnan vastuksiksi. Heidän Kärppävaaraan joutumisensa muutenherätti yleistä sääliä pitäjässä, sillä kaikki tiesivät talonisännän ja emännän harvinaisen kovaluontoisiksi ja omapäisiksi,melkeinpä sydämettömiksi ihmisiksi. Jo pelkästään tästäkin johtui,ettei huutolaispoikain kohtelu suinkaan lempeäksi muodostunut. Kunpojilla vielä oli omituinen halu tuon tuostakin hävitä metsiin,jättäen talon säännölliset työt usein moneksi päiväksikin, saivathe sillä isännän ja emännän aivan vimmoihinsa, nämä kun olivatpäättäneet omalla tavallaan kasvattaa pojista "kunnon ihmisiä".He joutuivat nyt sietämättömän ankaruuden alaisiksi. Ja vaikka heaina retkiltään toivatkin kulutetun työajan korvaukseksi otuksia,riistaa monenlaista, ei sekään sanottavasti näyttänyt lieventävänrangaistusta, mikä heitä aina odotti. Pieksämällä ja nälässäpitämällä heitä koetettiin pakottaa säännölliseen työhön, mutta pojateivät siitä huolimatta voineet hillitä luontaista vapaudenkaipuutaan— monien sukupolvien perintöä — ja niin he taas livistivät metsiin,ennenkuin kukaan aavistikaan. Niinpä he nyt tälläkin kertaa olivat jokolmatta päivää teillä tietymättömillä.
— Mitähän kontionpoikia ne onkaan? Olipa kesä tai talvi, pyrytai pakkanen, aina samanlainen villitys! Missähän ne nytkin t