E-text prepared by Tapio Riikonen
Kirj.
Ranskankielestä suomentanut
Aarne Anttila
Hämeenlinnassa,Arvi a. Karisto,1919.
TEILLE, MADAME GEORGETTE LEBLANC, omistan tämän kirjan, joka niin sanoakseni onkin teidän työtänne. On olemassa ylevämpi ja todellisempi yhteistyö kuin kynän, nimittäin ajatuksen ja esimerkin. Minun ei ole tarvinnut vaivalloisesti kuvitella viisauden ihanteen päätöksiä ja toimia, ei myös pusertaa sisimmästäni kauniin, mutta pakostakin hieman hämärän haaveen moraalia. On riittänyt, että olen kuunnellut Teidän sanojanne. On ollut kyllin, että silmäni ovat tarkkaavasti seuranneet Teidän elämäänne; ne ovat siten seuranneet itse viisauden liikkeitä, eleitä ja tapoja.
Maeterlinck.
1.
Tässä kirjassa tullaan usein puhumaan viisaudesta, kohtalosta,oikeudesta, onnesta ja rakkaudesta. Näyttää ehkä jonkinmoiselta ivaltanäin loihtia esille huonosti näkyvää onnea liiankin todellistenonnettomuuksien keskelle, ehkäpä ihanteellista oikeutta ikävä kylläliiankin kouraantuntuvan vääryyden joukkoon, vaikeasti tavoitettavaarakkautta aivan ilmeisen vihan tai välinpitämättömyyden sekaan. Näyttääehkä hyvin vähän sopivalta mennä huvikseen etsimään ihmiskunnan sydämenkätketyimmistä sopukoista joitakin luottamuksen tai ylevän rauhanaiheita, joitakin tilaisuuksia hymyillä, iloita ja rakastaa, joitakinsyitä kiittää ja ihailla, kun suurimmalla osalla tätä ihmiskuntaa,jonka nimessä uskaltaa äänensä korottaa, ei ole malttia eikä aikaapohjaan asti maistaa elämän kurjuutta ja surua, puhumattakaan siitä,että se voisi viipyä sisäisten nautintojen ja syvien, mutta niinvaivalloisesti saavutettujen lohdutusten ääressä, joita ajattelijatyytyväisenä ylistää.
Samoin on moralisteja, muiden muassa Epiktetosta, syytetty siitä,etteivät he koskaan ajattele muuta kuin viisasta. Tässä syytöksessä onperää kuten miltei kaikissa syytöksissä, joita voi esittää.Tosiaankin, jos ihmisellä olisi rohkeutta kuulla vain omantuntonsayksinkertaisinta, läheisintä ja vaativinta ääntä, olisi ainoaepäilemättömin velvollisuus lieventää ympärillään, niin laajassapiirissä kuin mahdollista, niin paljon kärsimystä kuin suinkin. Pitäisiruveta sairaanhoitajaksi, köyhäin luona kävijäksi, surullistenlohduttajaksi, mallitehtaiden perustajaksi, lääkäriksi,maanviljelijäksi, kaikkia en tiedäkään, tai ainakin oppineenalaboratoriossaan pusertaa luonnolta sen kaikkein välttämättömimmätaineelliset salaisuudet. Mutta maailma, jossa jonakin hetkenä olisivain toinen toistaan auttavia ihmisiä, ei kauaakaan pysyisi tässärakkaudentyössä, jos ei kukaan anastaisi itselleen tarpeellista aikaahommailla jotakin muuta.
Juuri muutamien ihmisten vuoksi, jotka näyttävät hyödyttömiltä, on ainaoleva joku määrä ihmisiä, jotka ovat epäämättömän hyödyllisiä. Parhainosa sitä hyvää, jota nykyisin tehdään ympärillämme, on ehkä ensinnäherännyt joidenkin sellaisten sielussa, jotka löivät laimin ehkämontakin läheistä ja välttämätöntä velvollisuutta miettiäkseen,syventyäkseen itseensä ja puhuakseen. Merkitseekö tämä, että he ovattehneet sen, mikä oli parasta? Kuka uskaltaisi vastata tähänkysymykseen? Se, mikä on parasta tehdä, näyttää aina nöyränrehellisestä sielusta, jommoinen ihmisen tulee koettaa olla,yksinkertaisimmalta ja lähimmältä, mutta olisi ainakin yhtävalitettavaa, jos kaikki aina olisivat rajoittuneet vain lähimpäänvelvollisuuteen.<