Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kirj.
Selma Anttila
WSOY, Porvoo, 1904.
Sensuurin hyväksymä. Porvoo, jouluk. 3 p. 1904.
Virran pyörteessä
Peliä
Harmaa nainen
Niinkuin unta
Pommitus
Vanha tarina
Kesäkuun alkupäivien tuulet ovat tuoneet kuivuutta mukanaan.Aurinko paahtaa täydeltä terältä, vaalea vihreys peittää maan, japuut ovat saaneet kesäisen vaippansa. Kevään tenhovoima laajentaakaupunkilaisten huonoon ilmaan tottuneet keuhkot ja herättää halunsaada yhä enemmän heittäytyä kesän helmaan. Virkistävä tuulileyhkii kolkoilla kaduillakin, joilta luonnon kauneus on tykkänäänkarkoitettu.
Iltasin sylvähtää kymmentuhansinen tehtaalaisväestö kaupungille,sen ahtaille pääkaduille, ainoaan puistokäytävään ja puistoon.Koko kaupunki on jalkeilla; mutta turhaan etsii noitten tuhansienihmisten joukosta terveyttä uhkuvaa, reipasta nuorisoa. He ovatkaikki kalpeita, puoleksi kehittyneitä, kauttaaltaan harmaita, tukkatuhkanharmaa, iho samea, silmät sinisenharmaat, liikkeet kömpelöt jasaamattomat.
Loppumattomissa jonoissa tulvivat he kuin virtaava vesi,paljoudellaan vallaten katukäytävät, sysäten syrjään vastaantulijatja suunnaten kulkunsa samaa päämäärää kohti.
Tyynenä se virta vaeltaa, hiljaa loristen kuin tasainen puro. Se onainaisen, totisen työn ääressä taltutettua joukkoa, jolta ilo onunohtunut tai unelmiksi häipynyt ja koneitten kolinaan yhtynyt.
Kesäisin saattaa tuo virta laajeta ja laskea vetensä vapaammillaaloilla vellomaan; mutta talven tultua, kylmän yllyttyä, sulloutuuvirta kapeaksi, syväksi juovaksi kulkemaan totuttua uraa. Pisaratetsivät turvaa toinen toisistaan, nauttivat yhdessä ilonsa, kestävätliittyneinä vastuksensa, tuntien toisinaan suurissa joukoissasydämensä voimakkaana sykähtävän; mutta yksinäisyydessä yllättääpelko.
Se pelko ajaa heidät, armottomana ruoskana uhaten, poikasina jatyttösinä koneitten ääreen saamaan samean ihon, kuihtuneen vartalon,kömpelöt liikkeet ja matalat ajatukset. Se pelko pakottaa heidätyhtymään mustaan virtaan silloinkin, kun halu pitää vapaammilleväylille. Se pelko asuu heidän sydänverissään ja vie heidätmääräämäänsä uraan.
Elämisen pakko on se pelko; mutta elämä on kova ja kylmä, ja se onmustan virran pinnalle jään luonut.
Oudolle, parempiosaiselle on sen jää kovaa. Se sulaa kuitenkinhelposti lemmensäteillä sitä lämmitettäissä, avaa rakkauden katseillesyvyytensä, näyttää aarteita, kalliita helmiä, jotka syntyvät vaanvesien alla, ahdingossa ja syvyyksissä.
* * * * *
Kesäkuun sunnuntaina vietti työväen urheiluseura juhlaansa puistonkentällä. Joukottain riensivät sinne vanhat ja nuoret; ei ainoastaanjuhlan vuoksi, vaan näyttääkseen itseään ja kesäistä juhla-asuaan.Isät kulettivat lapsiaan vaunuissa, joitten komeus oli silmäänpistävä vanhempien muuhun asuun nähden. Näivettyneet vaimot kulkivatvieressä ylpeillen ja riemuiten pienokaistensa herraskaisistaajoneuvoista. Olivathan ne todistuksena heidän rehellisistäponnistuksistaan hankkia lapsilleen parempaa hoitoa kuin he aikoinaanitse olivat saaneet.
Eteenpäin kirjavassa jonossa suunnattiin kulku kenttää kohti.Nuorilla oli varaa käydä aituun sisään ja maksaa lippu, muttaperheelliset pysähtyivät ulkopuo