Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Pehr Thomasson
Muiden maiden marjoja II.
Helsingissä,
Theodor Sederholm'in kustannuksella.
Theodor Sederholm'in kirjapainossa.
1862.
Imprimatur: C. R. Lindberg.
1.
Yhdessä Blekingin kauniista paikoista löytyy suuri talonpojan talo,nimeltä Ruusulakso, kolmelta taholta piiritettynä peilikirkkaaltajärveltä, jonka sinisissä aalloissa se kaksinkertainen punaiseksimaalattu huonerakennus somasti kuvastelee itseänsä; vaan neljänneltätaholta on suuri lakso. Tämä suviseen aikaan ihana paikka ansaitsisimaalarin kuvata. Missä havaitsee silmä hedelmällisiä peltoja, joittenkavilja, osoitellen sitä pientä järveä, häilyy länsi-tuulen puhaltaissasinne tänne; missä muutamia sammaltaneita tammia, jotka ajanhävityksiltä kajoomatta yhtä tuoreina kuin vuosisatoja sitten vieläheiluttavat latvojansa; missä muutamia sakeita koivuja, ystävällisestinojaavat latvojaan yhteen, niinkuin olisi heillä jotakin salaistatoisellensa kuiskuteltavana; missä taas pienen joen, kyntäinhopiavakoansa lakson läpitse ja juostessansa kiiltävillävesihelmillänsä kastellen kahden puolen rannalla olevia pensaita, siksikuin viimein katoo pienen, niinipuiden ja leppäin piirtämän kummunjuurella. Tuhansia kukkia kasvaa tämän varjossa, monivärisilläsilmillään ujosti katsellen yhtä suurta ruusupensasta, joka uljaastirehentelee kummun ylimmäisellä kukkulalla.
Satu kertoo onnettoman prinsin tämän pensaan morsiamensa haudalleistuttaneen ja vielä nytkin joka yönä puoli-yön aikaan tähän paikkaantulevan, silloin kyynelillänsä pensaan juuria kastain. Tämän syynvuoksi onkin se niin suureksi kasvanut. Tästä sadusta on talo nimensäsaanut.
Ympäristöä hätä hätää silmäiltyämme, käykäämme jo lukian luvallataloon.
Nyt on yksi sunnuntai-päivä touko kuussa. Me astumme sisään suureen,avaraan tupaan. Laattia on kaunistettu tuoreilla kuusen haoilla, jotkalemuavat hyvältä nenäämme; seinät ja katto kalkilla silatut; akkunat jaovet, kaapit ja muut huonekalut punaiseksi maalatut. Kaikki todistaahauskuudesta ja siistiydestä, ynnä semmoisesta mausta, jommoinen setähän aikaan usein tavataan usiamman voivan talonpojan huoneessa.Kuvilla kaunistetulla, lumivalkealla peitteellä katetun pöydän ääressäistuu talon isäntä, lautamies Matti Antinpoika, lukein Hagberinpostillaa. Hän näyttää keski-ikäiseltä, noin viiden kymmenen vuodenvanhalta mieheltä, muodoltansa vaka-mieliseltä. Päättääksemme siitä,että hän, tavan takaa nostain päätänsä kirjasta, silmäilee muitakappaleita ympärillänsä, näyttäisi kuin hän syvästi ajattelisi jonkunmuun asian, vaan ei saarnan päälle. Semmenkin katselee usein vaimoansa,yhtä vähäistä, lempeää ja iloista ihmistä, joka toimeliaasti hyöriiedes-takaisin laattialla, teeskellen yhtä ja toista pientä askaretta.Milloin havaitsee vuoteen ympärillä olevassa, kukilla kaunistetussavaipassa laskoksen olevan ojastavan, milloin pöytä-peitteessä paltteensilitettävän, ja joskus myöskin hämmähäkin hävyttömästi kyllä kekräävänpientä lankaansa yhdestä akkuna liinasta toiseen; kohta kiiruhtainsinne, poislakaisee pienellä tomuharjallansa sekä sen ahkerantyöntekiän, että hänen heikon työnsä. Näin askaroiten ei huomaamiehensä häntä, eli oikeimmin hänen työtänsä katselevan, ennenkuin hänjoksikin lujasti lyö kirjansa kiini ja puhuttelee häntä nuhtelevallaäänellä seuraamalla tapaa:
"Mielestäni on tänään jo tarpeeksi siivottu! Sananlasku sanoo kaikellalopun olevan, vaan sinun ruvettuasi siivoomaan ei si