Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Lemmentarima
Kirj.
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1907.
1.
Ihana kevät, ihmeitätekevä…
Kuinka kummalliselta kaikki tuntuukaan — ensimmäistä päivääulkomailla? Ensimmäistä päiväänsä ulkomailla, pienessä ikivanhassasisämaan kaupungissa, ventovieraan virran rannalla, viettää nytnuori suomalainen ylioppilas. Ypöyksin hirmuisessa Venäjänmaassa,jonka hämäriä oloja kohtaan hänet jo lapsuudesta saakka on opetettutuntemaan kammoa ja jonne häntä on neuvottu hyvin varovaisestimatkustamaan, jos kerran matkustaa täytyy. Ja kuitenkin on hän nyttäällä, valtavenäläisten keskellä, venäjänkieli solisee joka-puoleltahänen korviinsa — eikä hänellä kuitenkaan näytä olevan mitään hätää.Ei mitään hätää? — Kuinka kummalliselta kaikki siis tuntuukaan!…
Aurinko paistaa. Sama aurinko kuin isänmaassa Suomessa, joka jäituonne jonnekkin, kylmää-uhoavan meren syliin… Vasta toukokuumenossa, mutta täällä jo on täysi kesä, nurmet rehoittavatvienonvihantina, koivujen urvut ovat auki puhjenneet, lämpimästävärisevät hennot lehtiset lipajavat kimmeltäen lenseässä tuulessa.Mistä tuleekaan sellainen tuuli, joka osaa olla noin lenseä?Taivaskin täällä on niin korkea, taivas täällä on niin sininen!Voipiko venäläinenkin taivas olla korkea ja sininen? Voipi,näkyy voivan. Tuomet tuoksahtelevat, syreenit kukkivat kilpaaaitovierillä… sinipunervat, lumivalkoiset… On parhaillaanlauvantai-ilta. Päivän kultainen kiekko katoaa kattoharjojen taa.Vieno hämyhuntu laskeutuu maille… Kas tuossa hän astuu, Suomestaäsken saapunut ylioppilas, saksalaisine asuintoverineen ulosmatalasta majasta, jonka kaikki ikkunat ovat aukiheitetyt keväälle.Luostarin kellot soivat hiljaa huomiseen juhlaan. Luostarin?Onko siis mahdollista että niin romantillisia laitoksia vieläon olemassa? Ensi kertaa nuoressa elämässään kuulee suomalainennuorukainen, kuinka "luostarin kellot soivat" — hänestä se onkerrassaan tarumainen ilmiö. Tuntuu somalta. Niin ihmeelliseltä jaleudolta tuntuu kävellä keikutella vierasta katua, puhdas valkolakkipäässänsä… ainoa sellainen seutuvilla! Pehmoinen, kummallisenpehmoinen yö verhoaa puutarhoja, joiden parvekkeilta helähteleekorvaan illanihailijoiden kuiskeita… Katulavitsalla istuu nuorijuutalainen, rinnallaan mustakulmainen tyttö; eivät ne ohikulkijoistavälitä — Lorenzo ja Jessika.
Emäntä, vapaaherratar Armendorf, ilmaantuu kadulla käveleväin herrainrinnalle avopäin juttelemaan. Todentotta hän on vapaaherratar, vaikkaasuukin noin matalassa talossa! Ja he kulkevat sivu naapuritalon,joka on yhtä matala ja jonka ikkunat myös ovat auki ja josta lampunvalo kaihtimien takaa hauskasti hohtaa.
Suomalainen katselee, kuuntelee kaikkea ympärillään, uneksivinkatsein. Kuni aavistamattomien elämänsatujen kangastuksia heijasteleehänen suurissa, ruskeissa silmissään.
Äkkiä avautuu kulmatalon pieni jalkaportti ja siitä pujahtaakatukäytävälle naisolento. Vapaaherratar kiiruhtaa esittelemäänsuomalaiselle nuorimman sisarensa. Nuori, venäläisen näköinen neitialkaa liukkaasti puhutella suomalaista. Tämä pyytää anteeksi etteivielä osaa outoa kieltä.
— Olkaa huoleti! Pian minä teille opetan venäjänkielen salaisuudet!huudahtaa neito palmikkoaan vallattomasti huiskauttaen ja alkaa tehdätavanmukaisia kysymyksiä, milloin herra suomalainen on paikkakunnallesaapunut… sekä lausuen hänet tervetulleeksi.
— Me baronessan kanssa odotimme teitä sydänyöhön saakka eilisiltana,— s