Produced by Tapio Riikonen
Arvostelukoe kristinopista
Kirj.
Friedrich Nietzsche
Suom. Aarni Kouta
Saksankielinen alkuteos: Der Antichrist — Fluch auf das Christentum
Helsingissä,Vihtori Kosonen,1908.
Tämä kirja kuuluu harvimmille. Tuskin yksikään sen lukijoista on vieläsyntynyt. Ne ovat niitä, jotka ymmärtävät Zarathustrani: kuinkasaisin sekoittaa itseäni sellaisiin, jotka jo tänään saavatkuulijoita? Vasta ylihuomenna on minun aikani. Muutamat syntyvät isänkuoltua.
Ne ehdot, joilla minua ymmärretään, ja ymmärretään silloinvälttämättömästi, vain liian hyvin ne tunnen. Tulee olla rehellinenhenkisissä asioissa aina kovuuteen saakka kestääkseen vain edestotisuuttani, intohimoani. Tulee olla tottunut vuorilla elämään —näkemään viheliäisen loruilun politiikasta ja kansojen itsekkäisyydestäallaan. Täytyy olla tullut välinpitämättömäksi, ei saa milloinkaankysyä hyödyttääkö totuus, tuleeko se jollekin turmioksi… Väkevyydenmielihalu kysymyksiin, joihin ei yhdelläkään ole tänään rohkeutta;rohkeus kiellettyyn; ennakoltamääräys labyrinttiin. Seitsemänyksinäisyyden tunteminen. Uudet korvat uutta soittoa kuulemaan. Uudetsilmät etäisintä näkemään. Uusi omatunto tähän saakka vaienneilletotuuksille. Ja tahto ekonomiaan suurissa piirtein: säilyttää voimansa,ihastuksensa koossa… Kunnioituksen itseään kohtaan; rakkaudenitseensä; ehdottoman vapauden itseään kohtaan…
Hyvä! Nämä yksin ovat minun lukijoitani, oikeita lukijoitani,ennaltamäärättyjä lukijoitani: mitä jäännöksestä? — Jäännös on vainihmiskunta — Tulee nousta ihmiskuntaa ylemmäksi voimansielunkorkeuden, — ylenkatseen kautta.
Friedrich Nietzsche.
1.
— Katsokaamme toisiamme kasvoihin. Me olemme pohjanperäläisiä, — metiedämme kyllin hyvin, kuinka erillämme me elämme. "Et maata, et vettämyöten ole löytävä tietä pohjanperäläisten luo": sen tiesi jo Pindarusmeistä. Tuollapuolen Pohjolaa, jäätä, kuolemaa meidän elämämme,meidän onnemme… Me olemme löytäneet onnen, tiedämme tien, melöysimme käytävän labyrintin vuosituhansista. Ken löysi sen muutoin?— Ehkä moderni ihminen? — "En tiedä tietä ulos enkä sisälle; olenkaikkea, mikä ei tiedä tietä ulos eikä sisälle" — huokaa moderniihminen… Tästä modernisuudesta me tulimme sairaiksi, — lahostarauhasta, pelkurimaisesta kompromissista, modernin myöntämisen jakieltämisen koko siveellisestä saastasta. Tämä sydämen suvaitsevaisuusja laajuus, joka "antaa anteeksi" kaiken, koska se "ymmärtää" kaiken,on meille sciroccoa. Mieluummin elää jäässä kuin modernien hyveiden jamuiden etelätuulten joukossa!… Me kyllä olimme urhoollisia, me emmesäästäneet itseämme emmekä toisia: mutta me emme tienneet pitkäänaikaan, mihin käyttää urhoollisuuttamme. Me kävimme synkiksi, meitäkutsuttiin fatalisteiksi. Meidän kohtalomme — oli runsaus, jännitys,voimien patoutuminen. Me janosimme salamaa ja tekoja, me pysyttelimmekauimpana raihnaiden onnesta, "taipumisesta"… Ukkosta oli ilmassamme,luonto, jonka me muodostamme, pimeni — sillä meillä ei ollut yhtääntietä. Onnemme kaava: on, ei, suora viiva, päämaali…
2.
Mikä on hyvää? — Kaikki, mikä kohottaa vallantuntoa, tahtoa valtaan,valtaa itseään ihmisessä.
Mikä on huonoa? — Ka