Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Rikonen
Kirj.
A. de Lamartine
Suomentanut ["Graziella"]
Esteri Haapanen
Porvoossa,Werner Söderström Osakeyhtiö,1914.
Ensimmäinen luku.
1.
Ollessani kahdeksantoista vuotias uskoi kotiväkeni minut eräänsukulaiseni huostaan, jonka asioiden vuoksi täytyi matkustaa Toscanaan,minne hänen miehensä hänet saattoi. Sain täten tilaisuuden matkustaaja riistäytyä irti tuosta isän kodissa ja maaseutukaupungissa niinhelposti uhkaavasta toimettomuudesta, joka johtaa harhaan heräävänsieluelämän. Lähdin matkaan ihastuneen lapsen tavoin, jolle kuinesiripun takaa kohta näytettäisiin luonnon ja elämän ihanimmat näyt.
Jo lapsuudesta asti olin Millyn vuorilta voinut nähdä alppien ikuisenlumen hohtavan taivaanrannassa. Merestä olivat matkailijat jarunoilijat jo loihtineet niin monta viehättävää kuvaa sieluni silmieneteen. Italian taivas, sen hehku ja kirkkaus, josta Corinnan kirjeet jaGoethen runo:
Kennst du das Land wo die Citronen blühn — — — — — olivat joantaneet minulle aavistuksen, vielä nähtävissä olevat muistomerkitroomalaiselta ajalta, millä äsken lopetetut luvut olivat täyttäneetmieleni, vapauden tunne sekä etäisyys, joka luo taikahohteensa kaikkiinesineihin, seikkailut, nuo pitkien matkojen varmat seuralaiset, joitanuorekas mieli kuvittelee ja joista se jo edeltäpäin nauttii, vieraskieli, vieraat ihmiset, vieraat tavat, jotka muuttavat ihmisen uuteenmaailmaan — kaikki tuo kiehtoi mieltäni! Pitkät matkan edellä käyvätodotuksen päivät elin alituisessa huumaustilassa. Tuo huumaus, jonkaSavoijin, Sveitsin, Genéve-järven, Simplonin gletsherien, Como-järven,Milanon ja Firenzen ihana luonto päivittäin uudisti, haihtui vastakotiin palatessani.
Kun ne asiat, joiden tähden matkakumppanini olivat lähteneetLivornoon, uhkasivat pitkittyä epämääräiseen aikaan, oli jo puhettalähettää minut Ranskaan näkemättä Napolia ja Roomaa. Se olisi ollutsamaa kuin herättää minut kesken kauneinta unta. Koko olentoni nousitällaista ajatusta vastaan. Kirjoitin isälleni ja pyysin häneltä lupaajatkaa Italianmatkaani yksin. Koska en kuitenkaan ollut aivan varmasiitä, että vastaus olisi myöntävä, päätin mieluummin toimia hetikuin olla tottelematon jälkeenpäin. Jos vastaus on kieltävä, sanoinitselleni, tulee se liian myöhään. Nuhteita kyllä saan, mutta myöskinanteeksiannon; minä palaan kotiin, mutta vasta nähtyäni jotakin.Matkarahoja oli minulla niukasti, mutta minä laskin, että minullaNapolissa oli eräs äitini sukulainen, joka ei varmaankaan kieltäisiminulta paluumatkaa varten tarvittavia varoja. Niin lähdin eräänäkauniina yönä postin mukana Livornosta Roomaan.
Siellä vietin talven yksinäni pienessä talossa erään syrjäkadunvarrella, roomalaisen maalarin luona, joka oli ottanut minuttäysihoitoon perheeseensä.
Matkalla Firenzestä Roomaan olivat kasvoni, nuoruuteni, innostuksenisekä myöskin yksinäisyyteni vieraassa maassa herättäneet eräänmatkatoverini mielenkiintoa. Meistä oli nopeasti tullut ystävät. Hänoli kaunis, nuori mies, melkein minun ikäiseni. Hän näytti olevankuuluisan laulajan Davidin poika tai sukulainen. David, joka näihinaikoihin oli Italian näyttämön parhaita tenooreita, matkusti myöskinkanssamme. Taiteilija oli jo sangen iäkäs. Hänen piti laulaa viimeistäkertaa Napolin San Carlo-teatterissa.
David kohteli minua kuin isä, hänen nuori seuralaisensa sydämellisellähuomaavaisuudella. Minä vastasin ikäni koko antaumuksella jalapsellisuudella. Me em