Produced by Tapio Riikonen
Kuvaus Savon kansan elämästä
Kirj.
Kauppis-Heikki
WSOY, Porvoo, 1921.
Miettiväisinä istuivat mökin joukot pienessä tuvassaan, joka olirakennettu kanervikko-aholle. Tuvan edustaa suojusti pystypuista jahavuista köhilöity katos; siihen oli heitelty hujanhajan kaikenlaistaarvotonta tavaraa, joka halpuutensa vuoksi säilyi ovettomassakinsuojassa. Tuvan toisella sivulla rähjötti kolmiseinäinen kommakkolehmää varten, ja kolmannella hatarampi havukatos heinille. Neljännelläseinällä oli ainoa ikkuna, jonka tuli antaa valoa. Saunakötykkä seisoivähän erillään tästä huoneryhmästä.
Mökin ympärille oli kuokittu muutama kapanala peltoa ja siihen keväälläkylvetty ohraa ja perunoita. Sen verran tätä viljelystä oli, etteitarvinnut mennä kylästä kysymään, miten on käynyt ihmistenelatustarpeille. Vaikka perunan varsia kasvoi aivan tuvan seinämällä,ei siinäkään ollut ainoata kirkasta lehteä jäljellä. Olipa halla maansisästäkin kaivellut, ettei kuin pakkasen puremia, mustia jakuoleutuneita varren rankoja rimotti mullan päällä. Ohrakin olitäytynyt leikata kesken kasvunsa ja kyyhötti siinä kuhilaalla, surkeanharmaana, hoikat, ravintoaineensa menettäneet tähkät ruostepilkuissa.Näin oli käynyt melkein kaikkialla Suomessa, ja sepä se pani mökinväenkin miettiväiseksi.
Mökin mies, Juuso Määttä, istui pöytänsä päässä allapäin ja Juusonvaimo kuroi ainakin kymmenettä paikkaa nuttunsa rintapieleen. Lapsiaoli heillä kolme tyttöä, joista Laara-niminen oli jo muutamia vuosiaelättänyt itseään palveluksella. Nyt kun halla oli tuhonnut viljat, olipalvelijain vaikea saada sijapaikkoja, ja sen johdosta tuli Laarakinvanhempainsa puheille.
—Eikö ne ota siihen Nevanperällekään yhtään palkollista? kyseli Juuso.
—Eivät kuuluneet ottavan, selitti Laara rohkean mäikävälläpuhetavallaan.—Isäntä sanoi, ettei ole varaa millä elättää. Emäntäminulle jo ennen hallaa puhui, että olla ensi vuosi, mutta isäntäperäytti nyt pois.
—Eikö sinua ole muualle tahtoneet?
—Olisi Pärmäselle pyytäneet, mutta eivät luvanneet palkkaa, ruuan javaatteen ainoastaan.
—Siihen sitä täytyykin tyytyä tämmöisenä vuotena, sanoi Laaran äiti.
—En rupea siihen. Kuluttakoot huonommat ryysyjään petäjäisen edestä.
Minä olen jo monena syksynä ajatellut mennä Savoon ja nyt minä menen.
—Eikö liene köyhyys sielläkin, arveli äiti.
—Paremmin siellä toki eletään, väitti Laara.—Kaikkipahan kehuvat,jotka ovat menneet, että aivan se on toista siellä. Ruveta täällä ilmanedestä kitumaan, silloin kun minun käsissäni kääntyy jo työ niin hyvinkuin toisenkin käsissä.
Juuso kohotti jo päänsä ylös, mutta hankaili vielä takkinsa hihojapöytään, joka oli mitä pahimmassa siivossa ruuan jätteistä, joita eiviikkokausiin pyyhitty, paitsi mitä Juuso hankaili paikkatakkinsahihoilla. Tuo likaisuus oli niin tavallista, ettei tämä sitä ensinkäänhuomannut, vielä vähemmin nyt, kun oli tyttären matkallelähtöajateltavana. Sitä ei Juuso ottanut surun kannalta, päinvastoin toivovälkähti hänen mustaksi pinttyneillä kasvoillaan, kun hän puuttuiuudestaan puheeseen.
—Ei se ole minunkaan mielestäni tyhmintä tekoa, jos menee Savonlääniin, tuumaili hän. Siellä on tiheään sattunut, että täältä menneetpiikatytöt on naitu taloihin.
—Talossa kaiketi kuuluu Karusen Leenakin olevan, t