Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and Distributed
Proofreaders Europe.
Johan Ludvig Runebergin
Suomentanut
Kaarlo Forsman.
Ensimmäisen kerran julkaissut
G. L. Söderström 1885.
Franzén'ille.
Ainiaksko vaiennut on meiltä
Armas säveles,
Leivonen, ku syksymyrskyn teiltä
Lensit lauluines?
Eikö maa, joll' loisti aamus ynnä
Päiväs kultavuo
Nähdä saa, kuink' iltas sulle tyynnä
Kultaruskon luo?
Etkö muista Ruotsin ruususilta
Metsää Pohjolan,
Satakielten ihme-säveliltä
Virttä rastahan?
Siitä kuin sa meiltä läksit, suli
Monen talven jää;
Tuli kevät, laululinnut tuli —
Vaan et tullut sä.
Ah! tääll' uinuu entis-lehtoloissa
Yöt yht' armahat,
Piilee pikku-kukkain silmikoissa
Kyynel-pisarat:
Kuin, kons' onnen aikaa muinoin vietit
Koti-virrallas,
Revontulta katsoit, runoja mietit,
Poimit kukkias.
Kun tuoll' alkaa nurmet heilimöidä,
Niityt vehmastaa,
Missä lauloit ennen, — kyynelöidä
Oishan ihanaa!
Niin vaikk' Oulun vanha linna vaipui,
Lapsimuistelmas
Vaikka synkkiin raunioihin haipui
Syntyseuduiltas;
Oishan hauskaa kotikuusta kuulla,
Muistaa entisen
Pirtin laulajaa, mi viiripuulla
Istui laulellen.
Tuuli Auran opistossa tuiskii;
Tullos sinnekin!
Raunioista rakkaat muistot kuiskii
Sulle sieltäkin.
Riennä maahan, jonka helma sulkee
Sun ah! halullaan!
Minne rantaan tullet, tiesi kulkee
Kukkain kesken vaan.
Niinkuin kevätpäivää majat armaat
Sinua tervehtää,
Kaiullansa Suomen vuoret harmaat,
Niinkuin ystävää.
Vanhuksen kotiintulo.
Kuin muuttolintu talvipäiväin jälkeen palaa
Kotinsa lammellen,
Niin luokses, synnyinlaakso, tullen, rauhaa halaan
Lapsuuden mennehen.
Mun sulki kaivatusta maasta monta merta
Ja monen talven jää;
Iloita kaukomailla sain ma monta kertaa
Ja usein kyyneltää.
Tääll' oon nyt taas. — Ka, taivas! suojaa missä kehto
Mua tuuditellut on!
Kas tuolla salmi, saaret, tunturit ja lehto —
Laps'-mailma huoleton!
Kaikk' onpi vanhoillaan. Puut vielä vihannoivat
Somissa verhoissaan,
Tutuista sävelistä aavat ilmat soivat
Ja metsä lauluistaan.
Viel' laine leikkii Ahden lumme-lasten kanssa
Iloisna telmien.
Ja saarten siimeksestä kaiku riemuissansa
Vastaavi etäällen.
Kaikk' ompi ennellään. Mä toinen oon kuin ennen,
Oi laakso armahin!
Haluni sammui, posken leimun kanssa mennen,
Jo jähtyy suonetkin.
Mit' ihanaa sull' on, mit' ihanuutta tarjot,
En taida arvottaa,
Mit' aaltos huokailee ja kuiskaa lehtos varjot,
En enää oivaltaa.
Ei Ahto aalloissansa enää mulle soita,
Ei ihmekannel soi,
Niityillä mailla keijokaisten karkeloita
En enää nähdä voi.
Tok' oli