Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Minna Canth
1920 (1891-94).
Näytelmä neljässä näytöksessä
PASTORI HENRIK VALTARI.
ELISABETH, hänen rouvansa.
JUSSI VALTARI, heidän poikansa, ylioppilas.
HANNA, | heidän tyttäriään.
MAIJU, |
TEUVO RASTAS, ylioppilas.
ROUVA SAVÉN.
NEITI VUORIO.
MARTHA, palvelija Valtarin perheessä.
VOSSIKKA.
KIRJAPAINON POIKA.
(Sali, vakavaan asuun sisustettu. Perällä ovi eteiseen, vasemmallapastorin huoneesen, oikealla ruokasaliin vasemmanpuolisesta ovestaetunäyttämölle päin ikkuna ja korkeita kasvia. Perempänä seinäkello.
Maiju heittelee palloa. Hänen käsityönsä, suuri, kirjava matto, onpudonnut tuolilta lattiaan.)
ELISABETH (huutaa oikealta) Maijuu!
MAIJU (keskeyttämättä). Jaha, mamma?
ELISABETH. Oletko siellä?
MAIJU. Olen, olen.
ELISABETH. Tulepa tänne vähäisen.
MAIJU. Koht'sillään—heti paikalla—
ELISABETH. Mitä sinä teet siellä?
MAIJU. En juuri mitään, mamma.—En ikinäs mitään pikkuisen … ilmanaikojani—
ELISABETH. Joudu sitten!
MAIJU. Kyllä, kyllä. Kun minä vaan lopetan tämän … ei se kestä enääminuttiakaan … yks', kaks', kolme, neljä, viis, kuus, seitsemän,kahdeksan…
ELISABETH (tulee). Mitä maailman päivinä—? Kas niin, arvasinhan sen—palloa sinä taas lyöt!
MAIJU. (keskeyttämättä).—yksitoista, kaksitoista, kolmetoista,neljätoista, viisitoista, kuusitoista, seitsemäntoista—
ELISABETH. Heitä nyt tuo. Hyvä lapsi, mitä sinä ajattelet, semmoinenkiire kun on.
MAIJU.—neljäkolmatta, viisikolmatta, kuusikolmatta, seitsemänkolmatta—
ELISABETH. Etkö sinä kuule, Maiju?
MAIJU.—kahdeksankolmatta—voih, nyt se meni! ja se oli mamman syy,minä olen aina ennen saanut sata täyteen, mutta kun mamma tuli siihenkeskeyttämään. Ei anneta minun milloinkaan rauhassa päästä yhtä ainoatapeliä loppuun, vaikka se ei kestäisi kuin neljänneksen tuntiakorkeintaan.
ELISABETH. Sinä et ollenkaan ajattele, mitä kaikkea meillä vielä ontehtävänä siksi kuin Jussi ja Hanna tulevat.
MAIJU. Huomiseen ennättää jos mitä.
ELISABETH. Onko sinulla edes matto jo valmiina?
MAIJU. Tänä iltana minä sen lopetan yks' kaks'.
ELISABETH. Yks' kaks'! Niin sinä aina sanot ja joka kerta tuleekumminkin lopulta tulinen kiire.
MAIJU. Mamma nyt ei hätäilisi.—Aamulla leivotaan peparkakut, niin ovattuoreita ja hyviä heidän tulemaansa.
ELISABETH. Pane nyt pois tuo pallo, se minua ihan kiusaa.
MAIJU. Panenhan minä.
ELISABETH. Suuri tyttö ja viitsii leikkiä vielä aivan kuin pieni lapsi.
MAIJU (panee pallon pois). »Suuri tyttö!» Hyvä! muistaako mamma nyt,että itse on sanonut minua suureksi tytöksi?
ELISABETH. Muistan, tietysti.
MAIJU. Ettei enää sanota, kun huvituksiin pyrin: »Mitä? Lapsihan sinävielä olet!»
ELISABETH. Niin, mutta sehän on vallan toinen asia.
MAIJU. Mitä varten toinen