Produced by Timo Ervasti and Tapio Riikonen
Romaani
Kirj.
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1918.
Turun Kirjapaino ja Sanomalehti Oy.
Metsänhoitaja Constantin Gyllenmarck makasi selällään valkoisellajäkäläkankaalla ja katseli, kuinka savupilvet, joita hän sikaristaanpuhalteli, leijailivat ilmassa, hajaantuivat, kokoontuivat taas,ikäänkuin pitääkseen paremmin puoliaan iltatuulta vastaan, muttakävivät sitten ohuemmiksi ja ohuemmiksi, kunnes viimein katosivatavaruuteen.
Parinkymmenen askelen päässä hänestä rätisi ja räiskyi rakovalkea,ja sen ympärillä istuivat naureskellen ja haastellen hänen apurinsa,kuusi luvultaan, mutta heihin ei hän tällä kertaa kiinnittänythuomiotaan. Hän eli omaa elämäänsä, antoi ajatustensa kierrellä,puhalteli ilmaan sinertäviä savuja ja tunsi itsensä turvalliseksi jatyytyväiseksi, kun lähellä oli ihmisiä, jotka, samalla kuin häntäturvasivat, kuitenkin antoivat hänen olla rauhassa.
Aurinko paistoi vielä täydeltä terältä, ja verenhimoiset sääsketsurisivat ilmassa tuon tuostakin lähennellen hänen kasvojaan, muttapäästyään melkein ihoon kiinni lensivät ne tiehensä, säikähtyneinäkasvoihin sivellystä, väkevätuoksuisesta pikiöljystä.
Aluksi, tänne tullessaan, kymmenen, kaksitoista vuotta sitten, hänenoli ollut vaikea tottua pikiöljyyn, se oli hänestä pahalle haisevaaja inhottavaa, mutta nyt, — hän ei voinut ajatella metsään menoakesäisin ilman pikiöljyä.
"Kaikkeen tottuu, kaikkeen tottuu…"
Oli saanut tottua niin paljon muuhunkin, joka aluksi oli tuntunutvieraalta ja vastenmieliseltä, melkein mahdottomalta; — mutta mikäpäsiinä: kun täytyi niin täytyi. Ei päässyt yli eikä ympäri.
Tästä hän johtui ajattelemaan, kuinka oli ennen ja kuinka nyt,huomasi sitten, että ajatukset ottivat ikävän suunnan, suutahti,nakkasi loppuunpoltetun sikarinpätkän pois ja kääntyi kyljelleen.
* * * * *
Minne hän vain loi silmänsä, tuntureita kaikkialla, tuntureita edessäja tuntureita takana, tuntureita lähellä ja tuntureita kaukana, niinkaukana, että ne näyttivät siintäviltä pilviltä, ellei olisi tiennytniitä tuntureiksi. Ja tunturien välissä valkeita jäkäläkankaitatai soita, suunnattomia, silmänkantamattomia aapoja tai tuoreita,tuoksuvia jänkiä, joiden keskeltä yksi tai toinen joki sai alkunsajostakin rämelammikosta tai järventapaisesta.
Ilta alkoi lähetä, alempana oleva suo purki höyryä. Tarvitsi vainvähän vaivata mielikuvitustansa, niin tuo suunnaton, usvan peitossaoleva suo näytti pellolta, suurelta ja viljavalta, niinkuin jossakinEtelä-Pohjanmaalla, Hämeessä tai Varsinais-Suomessa. Puuttuivat vainpellon reunoille sijoittuneet, usvan takaa häämöttävät punaiset taivalkeat talot, puuttui vain keveä, autereinen kuokkamaansauhu, jaillusiooni olisi ollut täydellinen. Mutta vain hetkeksi: mielikuvientakana pilkisti autius, yksinäisyys ja hedelmättömyys synkkänäja uhkaavana. Täällä ei koskaan kuule karjankellon kilkatusta,täällä pitävät vain eksyneet porolaumat, karhut ja sudet asuntoa,tänne eksyy vain joku metsäherra tai maanmittari kesäisin, jokulaumojaan hakeva poromies talvisin, ja kaikilla on kiire takaisinasutuille seuduille, jonne täältä on päivämatkoja. Kenenkään päähänei vuosisatoihin pälkähtäne perustaa tänne uutistaloa, olkoon, ettäluonto lahjoittaisi vaikka kuinkakin hyvät niittyvainiot, tämä tuleepitkät, pitkät ajat vielä olemaan liian kaukana, l