Produced by Tapio Riikonen
Omille ja muille Suomen lapsille tehnyt opiksi ja huviksi
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1915.
Kirjantekijän esipuhelma
1. Tutteliini
2. Kissa Mirri Valkonen
3. Kotikoiramme Hurtta Pystykorva Fox…
4. Uni-Matti
5. Ruoka-Jussi
6. Itku-Iikka
7. Ämmy
8. Porosta ja porolla-ajaja-tytöstä
9. Pappilan kanakammiosta
10. Pöksy-Paavo ja Paita-Maija ja Puuro-Petteri ja Pörrö-Kerttu
ja Klosu-Klisu-Kaaperi
11. Punaiset posket
12. Tiukukoipi tyttö
13. Pikku Pojan kirkko
14. Kaiken Kyselijä Tyttö
15. Tuittupäät ja Keijut
16. Pojat ja tytöt järvenrannassa eli Kesälän uimakoulu
17. Turjanlinnan akkunaruudut
18. Sotapukki
19. Sääskensyömäri Poika
20. Miten kesävieraita saadaan
21. Kummitus on kultainen herra!
Kirjantekijän esipuhelma.
"Jylhää jymymiestä" olivat ystävät joskus kehoittaneet sorvaamaansatuja. Vasta sitten kun itselläni oli lapsiliuta, joka ahdistelisadunkerronnalla, kiinnitin huomiota satukokoelmiimme. Moniaat Suomenkansan vanhat tarinat olivat mainioita luettavia, mutta suurin osaherrassatuja sekä entis- että nykyajalta oli minusta jonninjoutavia.Huomasin että niitä sepittävätkin enimmäkseen sellaiset kynäniekat,joilla ei itsellään ollut onni olla isiä eikä äitejä. Ikävintä oli se— ja on yhä edelleen — että sadut olivat vaikeatajuisia, ainakinmaalaislapsille, jotka niin vähän tuntevat "kuninkaita taiprinssityttöjä". Tai olivat ne kovin teennäisiä, väkisin pinnistettyjäloruja. Minä kaipasin kirjahyllylläni sellaisia satuja, joita lapsetymmärtävät. Niitä ei ollut…
Viisivuotias tyttöni sanoi: Isäpä kirjoittaisi itse!
Oli pitkä talvi ja kovat pakkaset. Elimme täydellisesti erilläänsivistyneestä maailmasta. Lapseni ottivat tavakseen sunnuntaisinrynnistää huoneeseeni ja silloin ei auttanut muu kuin että minäkin otintavakseni ennen heidän tuloaan koettaa sepittää jotakin, jota voisinheille lukea. Tietysti tahdoin kirjoittaa sellaisia satuja että ainakinomat lapseni niitä ymmärtäisivät ja että he samalla, kun saisivatnaurun tai ihmettelyn aihetta, myös jotakin oppisivat. Tiesin ettädidaktisuus on vaarallinen elementti, mutta tokihan olin herra omassalinnassani. Pääasiaksi jäi että jutut kelpasivat omille lapsilleni. Jaitseäni huvitti antaa niille sellainen leima että ne jotenkinkuvastaisivat sitä erämaata, johon kohtalo meidät oli sijoittanut. Näinruvettiin satuja tekemään. Yksi viikossa oli määränä, vaan saduntekijäusein karkasi porollaan pois juuri pyhäpäivänä. Sommitteluja sentäänkarttui vähitellen ja niitä luettiin useampaankin kertaan. Omat lapseniovat ankaria arvostelijoita. Kyllä he nauravat makeasti Pörrö-Kertunpuurosaaville ja nauttivat Uni-Matin töppösistä, mutta muutamia satujahe haikeasti hautovat: "Miksi isä sillä lailla?" Minulla on tapanakysyä heti luettuani, onko satu hauska vai ikävä, jolloin saatan saada"ikävänkin" vastauksen. Satuni eivät siis kaikki liene ensiluokkaisia,mutta hyvin ne sentään ovat kaluksi käyneet.
Muutamille jutuille ovat lapset itse aiheet keksineet, josta heilleolen sangen kiitollinen. Kirjoittaa paksu kokoelma "sellaisia satuja,joita lapset ymmärtävät", sehän olisi sadunkerronnan kultaisin huippu.Jos uhraisi siihen koko elämänsä ajan ja tutkimuksen, kentiesonnistuisi. Mutta — nykyaikana ei ole "aikaa"…
Nämä minun sepitykseni eivät ole tarkoit