Produced by Tapio Riikonen
Kolmi-näytöksinen näytelmä
Kirj.
Hämeenlinnassa, Painanut G. E. Eurén, v. 1873.
Heikki, merimies.
Männistön emäntä.
Tiina, Männistön maalla olevan Metsälammen torpan emäntä.
Hanna, Tiinan veljen-tytär.
Eräs juoru-akka.
Eräs merimies.
Tapaus: Metsälammen torpan luona.
Metsäinen seutu; vähäinen lampi näkyy oikealla puolen ja vasemmallavilkuttaa honkaen välistä Metsälammen torppa. Heikki tulee metsäpolkuapitkin lammen rannalle.
Ensimäinen Kohtaus.
Suomi sulo, sorja, kaunis!
Oi! kun totta sanoo saan:
Suomi on mun kotimaan'!
Jaa, täällä nyt olen koto-maassani ja kotoseuduillani! Sydämmenilämpenee nähdessäni näitä paikkoja, joissa lapsuuteni ajat olenviettänyt. Tuossahan on torppa, tuo entinen kotoni. Oi! selvästi nytmuistan sen kesän, jolloin orvoksi jäin, kun polte-tauti manalaan veiisäni sekä äitini. Torppaan tuli uusi isäntä, ja hänellä oli ainoastaanyksi tyttö, pieni Hanna. Minä orpo sain jäädä Hannan isän luo, muttamuutaman vuoden kuluttua Hannankin isä kuoli, ja silloin minä lähdinmerille. Oh, sitte on jo vuosia kulunut — kahdentoista-vuotias olinsilloin ja kaksitoista vuotta olen poissa ollut. Missä lienee nytvähäinen Hanna? Olleeko jo naimisissa? Ketä nyt torpassa lienee? Entäjos lähden sinne. En mene toki vielä. Olen kovin väsynyt, sillä neljäpeninkuormaa olen tänään kulkenut. (Hän katselee puitten varjossaolevaan vuoreen päin). Tuonne vuoren pehmeille sammalille tahdon mennälepäämään, siellä olen lapsena monta kertaa kuunnellut honkain huminaa.(Hän menee).
Toinen Kohtaus.
Hanna. Sitte Tiina.
HANNA (tulee kantaen pesu-punkkaa ja laskee sen lammen rannalle, tuositte kiululla vettä kodasta, joka on puitten varjossa näkymättömänä,ja laulaa):
"Voi, voi! kuin kullallein on niin pitkä matka!
Kappaleen on kangasta ja virstan verta vettä.
Kaukana mun kultan' on ja kauas tais' mennä;
Eipä sinne pienet linnut i'ässänsä lennä".
[Laulun nuotti löytyy nuotti-vihosta: "Det sjungande Finland".]
Kaukana mun tultani on — Tuommoista, hupsu, laulelen, juuri kuinminulla olisi kulta, vaikk'ei olekkaan — ja vaikk'en rakastakkaan.(Tiina tulee, kädessä ämpäri, jossa on vaatteita). Täti! enpä minä vainorpanieni siassa olisi naimisiin mennyt, kun heillä täällä kotona olisiollut hyvä oltava. Kumma, että tuo kaunis Miinakin otti Mikkolan Matin,joka on varsin mustan-muotoinen ja niin vakava, että tuskin ikänänauraa. (Molemmat rupeevat pyykkiä hieromaan).
TIINA. Sinä puhut kuin lapsi, mutta tiedä, että minä en olekkaankasvattanut tyttäriäni niin, että ulkomuotoon olisivat rakastuneet. Heajattelevat: Tavat miehen kaunistaa, vaan ei muoto.
HANNA. Rakkaus! Tuosta rakkauden voimasta aina puhutaan, mutta, täti,mikä rakkaus oikein on? Selvittäkää se nyt minulle.
TIINA. Ole vai, sinä pilkantekiä. Pahoinpa pelkään, että ennen pitkääolet rakastunut. Tuommoiset tyttö-raiskat piankin ovat ilmi tulessa,mutta sen sanon, että älä ensimmäistä ota eikä vielä toistakaan, muttaota sitte kolmas, jos hän muuten on kelvollinen.
HANNA (hymyillen). Mutta jollen