LÄÄKÄRIN PÄIVÄKIRJA

Novelleja

Kirj.

JALMARI FINNE

Helsingissä,Lilius & Hertzberg Osakeyhtiö,1911.

"Oikean etiikan tulee, sen ohella, että se pitää huolta nykyään elossa olevien parhaasta, pitää silmällä ihmiskunnan parasta tulevaisuudessa, siis katsoa jälkeemme tulevien hyvää. Sen vuoksi sen täytyy tarmokkaasti sotia niitä virheitä, erehdyksiä ja ennakkoluuloja vastaan, jotka naurettavina, usein julminakin ovat aikojen kautta siirtyneet nykyaikaan asti, yhä vielä ovat voimassa ja pitävät meitä ikeensä alla."

A. Forel.

SISÄLLYS:

Kaksi lasta
Henkisesti vararikkoinen
Morfinisti-lääkäri
Muuan isä
Tyttö-äiti
Tylsämielinen

KAKSI LASTA

Kaksi synnytystä saman vuorokauden kuluessa. Molemmat niin erilaisiakuin suinkin ajatella saattaa. Toinen tapaus oli normaleista normalin,toinen tuollainen nykyaikainen sairaalloinen synnytys.

Noiden terveiden ihmisten luona olin tietysti hyvin tyytyväinen.Tällaisissa tapauksissa on lääkäri melkein onnellinen, kun häntä eitarvita, kun hän näkee, että terve luonto toimii itsestään.

Vaimo synnytti ensi kertaa ja oli senvuoksi hiukan levoton. Kaikkikävi aivan säännöllisesti. Kun hän oli ollut tutkittavanani, tiesin joaikoja sitten, ettei mitään odottamatonta tule tapahtumaan.

Yhtä kaikki he vaivasivat minua luokseen. Ymmärränhän minä niin hyvintuon nuorissa aviopuolisoissa ilmenevän heikkouden. He ovat niinihmeissään siitä, että luonto heidän kauttaan toimii loistavimmanihmeensä, että he ottavat kaiken aivan hassunkurisesti vastaan.Molemmat aviopuolisot pelkäävät ja ovat hiukan kiihoittuneita. Jossiihen aikaan pyytäisi heitä omantuntonsa nimessä vastaamaan, mikäasia on maailman tärkein, niin he ehdottomasti sanoisivat: juuri tämäsynnytys!

No, senhän minä kyllä ymmärrän. Kaikki kävi normaalisti. Synnytys olihelppo ja lapsi terve.

Olen tottunut laskemaan miehen kunnollisuuden siitä, kuinka levotonhän on vaimonsa synnyttäessä. Eihän tämä määritelmä ole aina aivanpaikkaansa pitävä, mutta huvikseen jakaa ihmisiä senkin mukaan eriluokkiin. Ensimäisen lapsen syntyessä perheeseen pitää tämä määritelmäaina paikkansa. Kunnon mies kärsii hirveitä sielullisia tuskia jatuntee itsensä jollain tavoin syylliseksi. Tämäkin aviomies oli aivankuin päästä sekaisin. Hän oli tietysti ennen synnytystä lukenutkaikenlaisia lääketieteellisiä kirjoja, ymmärtänyt ne osaksi väärin,kuvitteli kaikki mahdolliset lisätaudit ja kysyi minun mielipidettäniniiden suhteen. Olisi tehnyt mieleni melkein haukkua häntä, ellenniin hyvin olisi ymmärtänyt hänen mielentilaansa. Kun kaikki olionnellisesti suoritettu, kätilö pesi lasta, ja minä jo olin eteisessä,riensi mies minulle maksamaan. Minua suorastaan huvitti tuo kiire,jolla hän tahtoi palkkioni suorittaa. Olisi pysynyt rouvansa luona jatullut jonain muuna päivänä maksamaan. Se olisi ollut järkevämpää.Mutta tuo terve mies, joka terveessä naisessa oli synnyttänyt terveenlapsen, oli koomillisessa isänilossaan minulle hyvin sympaattinen.Keskellä sitä peloittavan suurta puutteellisuutta, jonka lääkäriehdottomasti tulee näkemään, oli hän aivan kuin keidas erämaassa.

Ensin teki mieleni hiukan häntä rangaista siitä, että hän parina yönäoli aivan tarpeettomasti minua vaivannut saapumaan vaimoaan katsomaan,mutta kun nä

...

BU KİTABI OKUMAK İÇİN ÜYE OLUN VEYA GİRİŞ YAPIN!


Sitemize Üyelik ÜCRETSİZDİR!