Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Kristofer Janson
Norjan kielestä suomentanut E. [Elisabeth Löfgren]
Helsingissä,Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa.1879.
Kesä lähestyi ja samalla se aika, jolloin Amerikaan matkustavaisetlähtöä puuhaavat. Useita laivoja oli jo lähtenyt; muutamien päivienperästä oli viimeisen lähteminen. Höyrylaiva oli lähetetty vuononpohjukkaan, tuomaan ulos-vaeltajat kaupunkiin; nyt tämäkin laiva kohtaoli valmis lähtemään. Savua tuprusi ulos piipusta ja peitteli rantaamustana pilvenä. Laivassa miehistö juoksi kiireesti sinne tänne,asetellen ja sovitellen matka-arkkuja, laukkuja ja tavaroita silleihmis-joukolle, joka aikoi etsiä onneansa vieraassa maailmassa. Niitätuli nytkin vielä mäkiä alas, toisia oli jo lahdella, jotka katselivattaappäin, katselivat sukulaisiansa, jotka seisoivat vuorenrinteellä;toiset antoivat kättä niille, jotka olivat laivasillalla. Hitaastiliukui vene toisen perästä lahden tyyntä pintaa myöten. Eräs vaimoistui veneen kokassa, pää kätkettynä sylihin, jotta hän kyyneleitäänkätkisi, ja vanha isäntä tuijoitti myytyyn maa-tilkkuunsa, niin kauankuin se näkyi. Siellä oli hän leikkinyt ja elänyt, työtä tehnyt jaorjaellut koko elin-aikansa. Uutis-peltoon oli perunoita kylvetty.Kumma kuinka hyvää satoa lupaavalta tuo pelto tänä vuonna näytti. Vaanarvattavasti maamvieremä tai vedenpaisumus kaikki hävittäisi myöhemminkesällä. Ja sitten veroja lisääntyi niin ett'ei kukaan ihminen enäätäällä toimeen tullut. Ajattelivatko samoin nuo nuoret miehet, jotkatuolla lahdella lauloivat ja huijasivat? Ei kukaan saisi moittia heitäpuuttuvasta rohkeudesta ainakaan, ja olivat päättäneet tanssiaHallingi-tanssia laivan kannella vielä tänä iltana. Vapaat miehet kylläkeinoja keksivät päästäksensä eteenpäin maailmassa. —
Muiden jälkeen tuli yksinäinen joukkokunta. Mies ja vaimo, jotkavälillänsä taluttivat pientä poikaa. Nuori tyttö kävi heidän jälessään.
Hän kävi nopeasti, sillä oli kiire käsissä, mutta sitä myöten kuin tulilikemmäksi siltaa tytön jalat kävivät raskaammiksi, ja siinä hän nytseisoi nojautuen sillan aituukseen ja pitäen siitä kiinni. Viivytellenastui hän taas muutamia askeleita eteenpäin ja pani jo toisen jalkansaportaille, mutta samassa tempasi hän itsensä irti ja lensi kuin hulluihminen ylös mäelle päin. — Vaimo nousi istuimeltaan veneessä ja aikoiseurata häntä. "Oi Jumala meitä mittakoon! hän tekee meidätonnettomiksi! Oi juokse hänen jälkeensä, sinä Tore, oi juokse hänenjälkeensä!"
Isä seisoi niinkuin kiveksi muuttuneena ja piti venettä sillanvieressä, naapurit ja muu väki seisoivat sillalla ja katsoivat Torenjälkeen. Kukkulalla oli tyttö heittäynyt maahan ja pistänyt päänsäruohikkoon, ikäänkuin olisi tahtonut itsensä kätkeä. Hän ei huomannutToren tuloa.
"Sun täytyy tulla nyt, Marit", sanoi Tore, koskien hänen olkapäähänsä.
Marit kääntyi raivoissaan häntä vastaan:
"Pois!" huusi hän — "pois sanon minä!" Ja hän otti turvakseen molemminkäsin ruohojen korsista kiinni.
Tore katsoi ympärilleen, hän ei tietänyt mitä hänen pitää tehdä. "Muttakyllä sinun yhtä kaikki täytyy, muuten on liian myöhäistä!" sanoi hän.Otti sitten Marit'in käsivarsista kiinni ja tahtoi vetää häntämyötänsä. Marit heittäytyi selälleen, potki, repäisi itsensä irti jakarkasi mäkeä ylös niinkuin henkensä edestä.
Tore seisoi epäillen. Pitikö hänen seurata tyttöä vai eikö? Muttasamassa laiva vihelsi ensi kerran ja hänen täytyi rientää alas.Ve