Produced by Tapio Riikonen

MATKAMIES

Runoja

Kirj.

ERKKI KIVIJÄRVI

WSOY, Porvoo, 1915.

SISÄLLYS:

MATKAMIES.

 Matkamies.
 Äidilleni.
 Kotona käymässä.
   1. … nos mutamur.
   2. Keskiyön kaupunki.
 Vanha tarina.
 Hautapaikka.
 Mies.
 Suora sana.
 Tornionjoen tuolta puolen.
   1. Sammuva suku.
   2. Vanha Viippa.
   3. Marja Johanna.
   4. Vaaran vanhus.
   5. Mökkiläinen.
 Kansanlaululle.
 Nukkuva kaupunki.
 Näyttelijät.
 Don Juan.
   1. Satulinnan edustalla.
   2. Romeo.
 La comtesse.
 Sinä yksi ainut…
 Antaisin, jos voisin…

SUVINEN SAARI.

 Suvinen saari.
 Huomenhetki.
 Kaiutar.
 Korkein hetki.
 Heinäkuu.
 Elokuu.
 Soutajaneito.
 Kuutamolauluja.
   1. Helskyvät Kuuttaren kangaspuut.
   2. Oi kumma kuulakkuus!

KOHTI ERÄMAATA.

 Kohti erämaata.
 Ovat mullekin huulet hymyilleet.
 Yksinäisyys.
 Nuoruuteni laulu.
 Miksi?
 Kehruulaulu.
 Yhä yksinäisemmiksi käyvät illat.

MATKAMIES

Matkamies.

Kulkija harhaavainen elämän taipaleen, vento ja muukalainen minne mä ikään meen. Outona omaisille, vieraana vierahille ylpeenä yksin kulkee tällainen matkamies, kunnes hän silmät sulkee. Missä? — Sen Herra ties!

Turhaan hän tuttua tupaa joskus etsinyt on, turhaan toivonut lupaa astua joukkohon: katsehet karsaat hääsi — kiitti kun pilkatta pääsi laumasta loitommaksi. Tällainen matkamies pyrkiskö kuokkijaksi? Tottapa arvonsa ties!

Äidilleni.

Minä muistan sen päivän, kun luotasi lähdin: kevättuulet mun pullisti purjettain, oli viirini kirjailtu toivojen tähdin, ilo uusi mun lainehti rinnassain.

    Sinä seurasit rannalta kyynelin purren
    lumivalkoista purjetta saarten taa,
    ikävissäsi itkit ja ehkäpä surren
    sitä, etten vois vallata maailmaa…

    Sinä tiesithän uskoni mahdottomuuden,
    sinä päätäsi puistelit huokaillen —
    minä riuttoja uhmaten reittini uuden
    päin tyrskyjä viilletin veikaten.

    Monet vuodet on vierinyt, äitini armas,
    moni haaksi on multa jo murskaunut,
    moni kyynele vuokseni vuotanut karmas
    sinun poskesi kuumaks' on kastellut.

    Oma uhmani uljas on talttunut ammoin,
    värit viirini aikoja vaalenneet…
    Minun mieleni täyttivät kuoleman kammoin
    salariuttojen väijyvät pyörreveet.

    Tulen luoksesi nyt minä toisena aivan,
    elon ankaran koulun jo käydä sain;
    satu vanha on toistunut: tuska ja vaiva
    tuli tuhlaajapoikasi voitoksi vain.

Ovi aukihan, äiti, lie vieläkin mulle, kodin kalliiksi käyneen lämminnä lies? Surut suuret, sen tiedän, on tuottanut sulle polo poikasi — murtunut matkamies.

...