E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kaksi kertomusta maatalouden alalta
Kirj.
Sortavalassa,Taavi Lehtisen kustantama,1889.
Rämeen Paavo
Korkealla vaaralla oli Honkalan talo itä-Savossa. Monta miespolveaoli sama suku tätä taloa hallinnut. Talo oli aina pysynyt, mikälimuistettiin, jotenkin vankkana. Poika oli aina seurannut isän jälkiä.Kaikki talon tavatkin olivat pysyneet melkein muuttumattomina polvestapolveen. Ei rakennuksiakaan oltu paljon uudistettuna pitkiin aikoihin,muutamia korjauksia vaan oli tehty. Eikä siinä suuresti uusiarakennuksia tarvinnutkaan, kun huoneet olivat tehdyt erittäin vahvoistahonkapuista, ja hyvät lautakatot olivat peitteenä. Tilaa huoneissataas oli yhden perheen asua kylliksi. Oli kaksi suurta tupaa suukkainkahden puolen suurta porstuaa, ja toisen tuvan sivulla pikkuinenkammari vieraita varten. Vierasten huoneessa oli huonekaluina kaksileveää sänkyä ja ympäri seiniä kääntyvän karmin kanssa tehtyjä pitkiätuolia, joita kutsuttiin "kanopiksi", leveä pitkäjalkainen soututuolija jotenkin leveä pöytä, jolla aina lepäsi vanha raamattu nojaavallaalustimellaan. Nurkassa lautahyllyllä oli muita hengellisiä kirjoja, javiime aikoina riippui eräällä seinällä myös virsi-kannel, jolla nuorintalon pojista pyhäpäivinä soitteli.
Nykyisellä Simo isännällä oli kolme poikaa, Simo, Pekka ja Paavo. UkkoSimo kun alkoi vanhaksi käydä ja vanhemmat pojat, Simo ja Pekka, olivatjo perheellisiä miehiä, niin ukkoa alkoi arveluttaa, miten poikienelanto hänen kuoltuansa kävisi; yhdessä ehkä eivät sopisi elämään, jatila tulisi pieneksi kolmeen osaan jakaa, mikä jako olisi sitä pahempitoimeen panna, kun tilalla ei ollut sopivaa kolmen talon paikkaa. Niinukko Simon arvelujen mukaan Paavo oli jo liikaa perheessä, jolle eioikein tilaa jäisi, eikä rahavaratkaan riittäisi eri paikoilta sitäostaa. Ukko Simolle tuli päivä päivältä yhä selvemmäksi, että Paavolleei tilaa riitä, joten hänelle, kun oli vielä nuori, olisi jokin muuelinkeinoksi hankittava.
Nämä tuumat eivät ukko Simolla enää piilossa pysyneet, vaan jo ilmaisine vanhemmille pojillensa, ja pian alkoi hän tuttaviensakin kanssaneuvotella, mikä ammatti Paavolle parhaaksi tulisi.
Syksyllä ensimmäisellä rekikelillä tuli pitäjän lukkari Honkalaanvieraaksi, ollen tavallisuuden mukaan saataviansa kokoomassa. Pitkänillan kuluessa Simo lukkarillekin avasi sydämmensä ja ilmoittipainavan asiansa Paavon tilasta. Lukkari oli hyväntahtoinen mies jaosaaottava melkein joka talon asioihin ja etenkin semmoisien kuinHonkalan talo oli, josta ei yksinänsä jyvä- ja lihasaatavaa maksettupitkällä mitalla, vaan vielä annettiin pikku kymmenykset voista,villoista ja kaloistakin y.m. talon vuodentuloista. Isännillä myös olihyvä luottamus lukkariinsa, joka taas puolestansa oli avullinen missähänen apuansa tarvittiin. Eikä kanttori suonirautaakaan säästänyteikä sitä kotiinsa unhottanut pitäjälle lähteissänsä, sillä sitäoli tarvis melkein joka talossa. Useampi täysikasvuinen ihminen saituntea kanttorin suoniraudan naksauksen, milloin kaulassansa, milloinkäsivarressa tahi peukalon selässä ja vieläpä kielen allakin. Eikävarakkaampien talojen rahvaan tarvinnut tästä työstä maksua kysellä.
Paavon tulevaa asemaa kanttorin kanssa Simo isäntä tuumitteli josjonnekkin päin. Viimein Simo isäntä ehdotteli, että eiköhän Paavostavoisi tulla lukkaria, kun sillä on jonkinlainen lauluääni.
"Voisi kyllä", myönsi kanttori, "onhan Paavo vihnerä ja reipas poika,ja jotenkin hyvä korva on