Produced by Johanna Kankaanpää and Tapio Riikonen
Kertomus vanhan Hellaan ajoilta
Kirj.
Suomennos. [Walter Groundstroem]
Porvoossa,Werner Söderström,1886.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa.
Oli vuosi 551 ennen Kristuksen syntymää. Latmon lahden ranta loistiillan hohteessa. Ylhäällä, kaidalla maantiellä, joka Mylasasta johtiMileton rantakaupunkiin, seisoi kaunis, kukkea nuorukainen sauvaansanojaten. Poimukas kitona oli vyöllä vyötettynä ja tomussa. Vasemmaltaolalta riippui pitkissä hihnoissa nahkainen laukku, jossa olimuutamia vaatekappaleita sekä kuvanveistäjän työaseita. MylasalainenAkontios oli näet kolme vuotta oppipoikana työskennellyt kuuluisanathenalaisen taiteilijan Farax'in taidepajassa. Nyt luuli hän olevansakyllin mahtava omin voimin pysymään pystyssä. Kun siis eräs mestarinylhäinen ystävä matkusti Athenasta Halikarnassokseen, käytti hänhyväkseen tarjottua tilaisuutta seuratakseen tätä, pani kokoon vähäisenomaisuutensa ja saapui nopean ja onnellisen matkan jälkeen Vähän Aasianrannalle. Halikarnassoksesta kulki hän jalkasin Mylasaan, viipyi siellämuutamia viikkoja yksinkertaisessa kodissaan, — isä oli vaunuseppä jahänellä oli maankaistale muutaman stadiumin matkan päässä kaupungista— ja lähti Boedromionkuun alussa — siis loppupuolella kesää —sieltä, menemään Mileton kuuluun merikaupunkiin, jonka temppelit jateaatterit nyt olivat hänen edessään, laskevan auringon valaisemina.
Hän oli huomannut hetkisen ja laskeunut tienreunalle syömään palanohraleipää ja kranaattiomenan. Sitten kavahti hän pystyyn ja silmäilivapaasti ja vilkkaasti ympärilleen. Näköala oli todellakin viehättävä.Vasemmalla näkyi kaupunki ja Tragasai-saaret; kauempana Mykalenvuorenselänne jyrkkine niemekkeineen, joka pistäysi tummansiniseenmereen ikäänkuin jättiläismiekan kärki, ja vastapäätä, lahden toisellapuolella, ranta kylineen ja huviloineen — kaikki taivaallisessaloistossa.
"Minua ei kummastuta", sanoi Akontios itsekseen, "että Mileto niinsuuresti rakastaa kaunotaiteita. En koskaan — en edes Athenassakaanole nähnyt niin ihmeellisiä valonväreitä, sellaista muotojen ja värienuhkeutta!"
Hän pudisti pölyn vaatteistaan, heitti viimeisen silmäyksen vastaiseenrantaan, jossa sinerti kaksi suurta männikköä, osottaen missä maailmanmainio Maiandros purkaa vetensä mereen, ja meni eteenpäin, kysyenitseltään, olivatko hänenkin tulevaiset kohtalonsa luikertavat yhtämonessa kiemurassa, kuin hopeanhohtava joki.
Vähän ajan kuluttua tuli hän komean huvilan luo. Uteliaasti hän katseliyli aidan puutarhaan, joka kolmelta taholta ympäröi rakennusta.Lehteviltä käytäviltä kuului näet vallatonta melua, äänekkäitä huutojasekä kaikuvia naurunhohotuksia. Viisi tahi kuusi hienosti puettuanuorta miestä, jotka nähtävästi äskettäin olivat nousseet juomapöydänäärestä, kulkivat, juomingista iloisina, viiniköynnösaitojen jalaakeripensastoin välitse.
"Katsoppas, Konon, enkö ollut oikeassa!" sanoi nyt mustasilmäinennuorukainen, jonka kalpeihin kasvoihin ei ylenmäärin nautittu viinikääntuottanut vähintäkään punaa. "Sinä luulet tarvitsevasi ainoastaanrypistää kulmakarvoja, niinkuin Zeus, kun hän Olympon kukkuloitajärkyttää. Mutta Neaira on siveä tyttö, eikä rikas Kononkaan voiviekoitella häntä pois hyveen tieltä."
Puhuteltu, kookas, neljättäkymmentä vuotta vanha mies, seuran vanhin,katsahti nuoreen Olorokseen pilkallisesti.
...