Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Cornelia Lewetzow
Suomennos.
Helsingissä 1886.
G. W. Edlund, kustantaja.
J. Simeliuksen perillisten kirjapainossa Helsingissä.
Kookas, voimakas, nuori mies astui vakavin askelin pitkin pientäpolkua, joka kierrellen halkaisi viljavainioita. Hänen pukunsa olimaalainen, mutta kuitenkin kaunis, kasvonsa vilpittömät, niissäkuvautui älyä ja hyväsydämmisyyttä ja ryhtinsä ilmaisi pontevuutta javireyttä. Aika ajoin pysähtyi hän katsellen ympärilleen.
"Tämähän on jotensakin kaunista", arveli hän, "mutta aivan liianlakeata ja sitäpaitse vesiä puuttuu; ja mitä ovat nämä vainiot omiiniverrattuina! Entä nuo kurjat mökit tien varrella! onpa häpeällistä,että ihmisten täytyy asua tuollaisissa turmiollisissa loukoissa."
Polku loppui kuusistoon; hän katsahti kelloansa ja kulki eteenpäin.
Korkeat yhtäläiset puun-rungot seisoivat tiheissä riveissä, himmeä valolevisi niiden väliin ja kummallinen hiljaisuus vallitsi vanhassakuusistossa, ikäänkuin se olisi odottanut jotakin. Kaukana puidenvälissä siinsi auringon valaisemina lehmuksia, kastanja- ja sarapuita.Metsä loppui maantien varrella, ja toisella puolen sitä alkoi suuripuutarha, jonka varjoiset puut levittelivät oksansa tien yli.
Köyhä, vanha vaimo avasi puutarhan portin. "Kiitoksia tästä kerrasta",huusi hän puutarhaan päin ja mennä linkutti sitten pois vasu kädessäsakarasauvansa nojassa.
"Kuinka paljon annoit hänelle", kuului terävä ääni aidan takaa — "olenvarma että annoit hänelle enemmän kuin hän tavallisesti saa. — Se ontietysti oma asiasi, Maria, mutta sinun asemassasi olisin varovaisempi.Kymmenen äyriä sinne, kymmenen äyriä tänne, siitä tulee viimein kokosumma. Varmaan et antanut vähempää".
"Kaisu-raukka on ollut sairaana, täti!" Ääni oli lempeä ja heleä jakuului puolustavalta.
"Minä kysäisin, paljonko hänelle annoit?"
"Viisi kolmatta äyriä", kuului vastaus, samalla vilpittömältä japelokkaalta.
"Viisi kolmatta äyriä! Minä sinun asemassasi karttaisin"… Jatkokotosi etäisyyteen.
"Vanha ruoja!" mumisi muukalainen äreästi pilkistellen puutarhaan,mutta ketään ei näkynyt. Avarat nurmet aukenivat puiden takana. Sieltähäämötti joutavan tarkasti leikeltyjä kukkamaita ja hyvin järjestettyjäkasviryhmiä; kauempaa näkyi päähuoneuksen ikävä kasarmintapainenetupuoli.
Hänen palatessaan kuusistoon, istui köyhä vaimo muutamilla kaadetuillapuurungoilla järjestäen vasunsa sisällystä. Hän tervehti vaimoa."Kohtelivatko he teitä hyvin tuolla ylhäällä kartanossa?"
"Saramäelläkö? — kyllä, olenpa kiitollinen kaikesta, mutta muitajätteitä siellä ei saa, kuin kahvensakkoja ja teenlehtiä. Rouvavarmaankin ajattelee, ett'ei niitä voi elukoille antaa. — Nuori neiti,hän, joka ei ole heidän oma tyttärensä, kokoo ne minulle, muttaherrasväen vietyä jo ensimmäisen mehun niistä, palvelijain toisen, eikolmas keitos juuri ole väkevää. — Tänään antoi tyttönen minullepäällisiksi rahojakin. Jumala siunatkoon hänen lempeitä silmiään! Ei,ei suinkaan tämä ollut herran tarkoitus? — Todellako, sitten kiitännöyrimmästi."
"Kuka asuu Saramäellä", kysyi sittemmin nuori talon-omistaja,istuessaan tohtori Bruhn'in päivällispöydässä. Hän oli tohtorinsukulainen ja tätä nykyä hänen vieraanaan.
"Katteini Linde", kuului vastaus, "on hyvänsävyinen kunnon ukko. Talonsai hän rouvansa kautta ja otti silloin eron armeijasta. Sinne olisisinun mentävä, Ju