Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
P. Päivärinta
WSOY, Porvoo, 1904.
Sensuurin hyväksymä. Porvoo jouluk. 2 p. 1904.
Alkulause.
Sammunut ihmisyys.
Amma.
Väärällä paikalla.
Väärällä jäljellä.
Pötikkä.
Säälimätön.
Kova isä.
Kurjuutta.
Sairas.
Hento sielu.
Kultaseppä.
Surua.
Rakastuneet.
Tehtailijoita.
Veljekset.
Ihmisen elämä on vaiheineen niinkuin jonkunmoinen panoraaman kuvio.Vaikuttimineen, pyrintöineen liitelee tuo kuvio silmiemme editse jamonenlaista vaariinottamista on tuossa elämänkuviossa. Iloineen,suruineen, taisteluineen, voittoineen, tappioineen hiipivät ne silmiemmeeditse päämääräänsä kohden. Monenlaisia tuloksia saavutetaan noissariehuvissa pyrinnöissä, niin yksilön, kuin perheenkin kesken, aina senmukaan, minkälaiset perustukset kullakin taistelijalla on ollut.
Kun olen jo ikämies, olen nähnyt noita taisteloita monenlaisia jamonessa muodossa; olen nähnyt taisteluita alkavan ja loppuvankin.
Näitä eläviä kuvia aion nyt kirjoitella muistiin, mitä eläissäni olennähnyt.
Ensimäinen kuva.
Sammunut ihmisyys.
Lienen ollut viidentoista vuotias, kun ensi kerran jouduin muutamillemaaseudun markkinoille. Elämä siellä oli kirjavaa sekamelskaa ja touhua,koko markkinat tuntuivat kiehuvan yhtenä mylläkkänä kuin poropata, jostaen luullut kenenkään selvää saavan.
Minulle tuli sangen ikävä ja jo iltapäivällä aloin kärttää aikuisiakumppaneitani lähtemään pois. Kumppanit eivät kuitenkaan olleet niinkäänkiireellisiä lähtemään kuin olisin suonut ja niin kului aika, jottaalkoi jo vähän hämärtää.
Torin toisessa päässä oli markkinakojujen välissä kapea sola.Poislähteissämme oli se juuri patoontunut täyteen hevosia jamarkkinaväkeä, niin että siitä oli vaikea läpi päästä. Silloin ilmestyisiihen nuori, kaunis mies hevosineen. Hän oli kookkaimpia miehiä mitäolin siihen elettyyn nähnyt ja niin kaunis ja roteva, että minua oikeinihmetytti. Hän pyrki tuon ahdingon läpi, mutta ei päässyt muuteneteenpäin kuin raivaamalla itselleen tietä. Keveästi siirteli hänkuormitettujakin rekiä syrjään ja hevosia pois tieltä. Kun hän siinätyöntelihe eteenpäin, rupesi muuan mies hänelle innoittelemaan, kysyen,kenenkä luvalla hän niin röyhkeästi elelee.
Nuorukainen vastasi, ettei hän tee kenellekään mitään väkivaltaa, pyrkiivain pois tästä ahdingosta, päästäkseen lähtemään kotimatkalle.
Kun innottelija siihen vastaukseen tyytymättä alkoi käydä nuorukaiseenkäsiksi, sai hän tältä semmoisen siirron, että lensi tollonkoppina isonmatkaa ja olisi kaatunut kumoon, ellei tiheä ihmisjoukko olisi estänytsitä. Sillävälin oli nuorimies saanut tiensä auki ja niin hän suoriutuimatkaansa.
Niin, sellainen kuva kyllä mieleen painui. Vaikka olin vielä nuori, olinhäneen niin innostunut, että hankin tietooni mistä tuo niin kaunis jahyvännäköinen nuorimies oli. Vihdoin kuulin, että hän oli kotoisintoisesta pitäjästä, erään Kari-nimisen sydänmaalla olevan vankan talonpoika. Talossa oli kolme veljestä, joista kaksi oli jo nainutta, muttatämä markkinoilla ollut nuorin veli vielä naimaton.
Aikaa kului edelleen, niin viimein nuorin velikin nai. Pitkä, soleva jahento oli hänen morsiamensa, niin että tu