Produced by Tapio Riikonen
ELÄMÄN HAWAINNOITA I: Uudistalo; Halla=aamuna; Mökin Maiju;
Noidan rangaistus
Kirj.
P. Päivärinta
WSOY, Porvoo, 1889.
Kerran sattui niin, että matkani kulki pitkän ja kolkon sydänmaanpoikki, jonka puoliwälissä sanottiin olewan erään uudistalon. Talwioli. Kun lähtöni kylän wiimeisestä talosta oli jokseenkin iltapäiwällä,neuwottiin minulle mainittu uudistalo yöpaikaksi. Tietä tähänyksinäiseen paikkaan ei ollut muuta kuin yksinäisiä heinä- jahalkomiesten jälkiä, jotka sydänmaalla haaroiwat sinne tänne ja oliwathywin eksyttäwiä. Kauhean kylmä myrskytuuli puhalsi rajusti jalakkaamatta, mutta lunta ei kumminkaan wielä tullut. Edessäni olewataiwal oli melkein yhtä aawaa, osaksi jonkuu tiellä wastaan tulewanpienen järwen ja isojen newojen tähden, osaksi senwuoksi, kunmetsämaatkin aina oliwat jonkun ajan takaa poltetut moneltapeninkulmalta aiwan putipuhtaaksi, niin että metsää ei näkynyt muutakuin mitätöntä koiwun ja pajun risukkoa. Syy mainittuin maidenalinomaiseen palamiseen oli se, että ne oliwat kruunun metsämaita,jolla oikeudella kylien asukkaat, molemmilla puolin sydänmaata,poltteliwat niitä mieliwaltaisesti, parantaaksensa siten karjansalaitumia ja kruunun maiden keskellä olewia niittu=kurujansa. Niistäsyistä oli mainittu taiwal niin aukea, että se näytti silmissänijonkunlaiselta Suomeen muutetulta Saharan erämaalta. Edellä niitäaikoja, jolloin matkani sattui, oli ohut suwi=ilma, jonkatähden kokoaukea oli aiwan yhtenä jääkenttänä; ja kun tuuli oli niin ankara, eireki tahtonut pysyä kohtisuorassa hewosen perästä, waan se kääntyi ainapoikinpuolin, joka teki kululleni paljon kiusaa ja hidastutti sitä.Ilta pimeni pimenemistään ja tuuli kiihtyi kiihtymistään, ja luntaaikoi tulla myrskyn seassa. Minä koin usein tarkata näköäni sitäsuuntaa kohden, jossa uudistalon olisi pitänyt löytyä, mutta ei mitäänsemmoista merkkiä ilmestynyt. Silloin rupesin pelkäämään, että jos enosaisikaan siihen uudistaloon, jos olisinkin unohuttanut saadut neuwonija joutunut wäärälle suunnalle, jolloin ei olisi muuta tarjona, kuinjäädä wihdoin wäsyneenä—uupuneena tuolle kauhealle, kolkolle aukealle,hewosineni hirmuisen myrskyn käsiin—kuolemaan. En kumminkaan antanutepätoiwon itseäni woittaa, waan ponnistelin kaikin woimin sitä suuntaakohden, jonka pidin mahdollisimmasti oikeana, sillä tietä ei enäänollut. Wihdoin wiimeinkin rupesi kaukaa taiwaan rannalta häämöittämäänkorkeampaa metsää, joka jo wiitatessa oli minulle ilmoitettu olewanuudistalon löytämisen merkki. Tuon metsikön hawaitsemisen luulen olleensaman minulle, kuin Saharan erämaan aawoilla hietikoillamatkustawaisille karawaneille on kaukaa hawaittu kosteikko. "Tuollahanse onkin uudistalo", ajattelin, "sinnehän pääsen yöksi, enkä tarwitsejäädä tänne kuolemaan", ja kaksinkertaisella innolla rupesinponnistelemaan metsikköä kohden. Lunta aikoi nyt tulla niin rajusti,ett'ei sylen päähän eroittanut minkäänlaista esinettä ja niin katosimetsikkökin silmistäni; en enään osannut pitää suuntaa muutoin kuintuulesta waaria pitämällä. Hetken aikaa wielä näin taisteltuani,ilmestyi eteeni nuorta männikkö=metsää, mutta tietä en löytänyt, jostaolisi päässyt ajamaan sen läwitse eteenpäin; täytyi sitoa hewonenpuuhun kiinni ja lähteä jalkaisin tietä hakemaan, jonka wihdoinwiimeinkin löysin; ja pian oli hewosenikin sinne wiety. Wähän aikaamännikköä ajettuani, rupesi walkea pilkoittamaan edestäpäin."Tuollahan se on tawoittamani uudistalo", ajattelin itsekseniiloisesti, ja pian olin uudistalon pihalla. Pienen, uuden tupasenakkunoista loisti kartanolle iloinen walkea ja melkeinpä kadehdin niitäonnellisia sisällä olijoita, jotka