Produced by Jari Koivisto
Kokoillut
K. Forsman
Helsingissä,Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainon osakeyhtiö,1898.
Lukijalle.
Kun muukalainen kysyy kansamme hengen tuotteita, mainitsemmeylpeillen Kalevalan ja Kantelettaren. Mutta olemmeko myös ottaneetvelvollisuudeksemme tutustua kansanrunoutemme sisällykseen jahenkeen, kuulemmeko mitä helliä sanoja Suomi äiti niissä kuiskiilapsilleen, rukoillen heiltä rakkautta ja ponnistusta? Noitakuiskeita kuullen ymmärrämme paraiten isänmaallisen tehtävämme.Mutta vaikka Lönnrotin kaunis lahja, Kanteletar, jo on 50 vuottaollut käsissämme, pelkäänpä monen jättäneen tarkemmin sen kansiensisäpuolta katselematta, sitä kauneuden ja aatteiden aarretta, jokasiinä kätkeyy, tarjoten runsaasti virvoketta sydämelle ja älylle.Kehottaakseni halullisia lukijoita tämmöiseen kokeeseen, olentähän ikäänkuin näytteeksi ja maisteeksi sovitellut joukon laulujakokoelmaksi, joka — ankarampaa järjestystä noudattamatta — koettaaantaa kutakuinkin eheän kuvan kansastamme, semmoiseksi kuin se itselauluissaan on sisällisen ja ulkonaisen elämänsä piirtänyt. Tämäolkoon vaan oppaana viittaamaan lukijoita itse päälähteille —Kantelettaren kukkaiskankaille.
Kokoilija.
* * * * *
Suomalaiset ovat vanhastaan runollista kansaa, joka jo muinoinrakasti laulua ja soittoa ja itsekin osasi runoilla. Sen todistaa separaiten kansanlauluillaan, joita on kerätty runsaat varastot, jotkaomituisella kauneudellaan ovat herättäneet ihmetystä ja huomiotalaajalti. Monissa lauluissa ylistellään laulun lahjaa ihanaksi jaarmaaksi. Sepä luo ikäänkuin ylemmän haavemailman, jossa henkihetkeksi löytää huojennusta elämän tuskissa:
Jos ma laululle rupean,
Wirren töille työntelemme,
Laulan pihlajat pihalle,
Tammen keskitanhualle,
Tammelle tasaiset oksat,
Joka oksalle omenan,
Omenalle kultapyörän,
Kultapyörälle käkösen;
Kun käki kukahtelevi,
Kulta suusta kuohahtavi,
Kultaisehen kuppisehen,
Ilman maahan vierimättä,
Rikoille ripoamatta.
Siitä tammen taittelemme,
Pihlajat pirottelemme;
Tyvet teemme tynnyriksi,
Latvat laivan mastiloiksi,
Kesken kestipöytäsiksi,
Pikariksi pienet oksat.
Kanteletar I 10.
Eikä laulun aiheet kesken lopu:
Kyll' on maata kyntäjällä,
Ahoja ajelialla
Wettä viljoin soutajalla,
Wiel' on virttä laulajalla,
Runoja rupeajalla.
Ei sanat sanoihin puutu,
Wirret veisaten vähene.
Ennen metsä puita puuttui,
Metsä puita, maa kiviä,
Ennenkuin runo sanoja.
Sanasta sana tulevi,
Kypenestä maa kytevi,
Laulu päästä laajenevi,
Wirsi veisaten venyvi.
Sinne laulaja menevi,
Kunne virsi viittoavi.
Tuhma lauluhun latovi,
Mitä sylki suuhun tuopi.
Wiisas virren veisoapi,
Sanat saapi paikallehen,
Luottehet lomia myöten.
Suu se syytävi sanoja,
Kieli luopi luottehia,
Niinkuin ratsu jalkojansa.
Wiisas virren veisoapi,
Ajallaan lopettelevi;
Eipä koski kielaskana
Laske vettänsä loputen,
Eikä laulaja hyväinen
Laula tyynni taitoansa.
...