E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kirj.
Emil Lassinen
Otava, Helsinki, 1890.
Jukan äiti oli kovasti sairaana; hän ei enää kyennyt kättäännostamaan eikä huuliaan kastamaan. Tuoni oli jo painanut voittonsaleimat kasvoille; ne olivat kalman valkoiset, silmät olivat kuopassa,ja katse tuikea, terävä.
Moneen viikkoon ei ollut yhtenäkään yönä pieni läkkilamppusammunut huoneessa. Öisin oli sairas rauhattomampi ja hänentuskansa suurimmat, poltti suuta ja ahdisti henkeä; öisin pyrkivätajatuksetkin menemään sekaisin ja puheet ristiin.
Isä kävi talon töissä, iltasilla vasta tuli kotiin ja valvoi yötAnni-muorin kanssa. Nukahdettuaan hetken tai ei sitäkään, lähti taasaikaisin aamulla työhön. Talo, jossa kävi työssä, ja jonka maallaasuivat, oli suuri ja rikas Herttalan talo.
Anni oli vanha ja varaton vaimo; hän eli kehruusta ja Jumalanarmosta. Oma mökki hänellä toki oli ylhäällä Toramäellä. Jukankodista, joka oli alempana maantien lähellä, oli sinne suoraa tietänoin kolme katajaisen jousen kantamaa. Mutta kun polku, joka sinneylös vei, ei kulkenutkaan suoraan, vaan kierti tuulimyllyn kautta,myllyn ja navetan välitse, piteni se runsaasti toiset kolme jousenkantamaa. Tuulimylly ja kaikki muut huoneet sen lähellä olivat Karunomia, kuin sitä vastoin koko mäki ja kaikki pellot maantien toisellapuolella olivat Herttalan maata. Peltojensa keskellä sijaitsi uhkeatalo, inhimillisen suuruuden esikuvana Toramäen asukkaille.
Päivillä oli Jukan kanssa sairasta hoitamassa Kaisa. Tyttö oli orpoja Annin kasvatti; hänen syntymisensä oli maksanut äidille hengen jaisälle maallisen onnen. Vaikka ei Annilla sanottavasti ollut muutaomaisuutta kuin katto päänsä päällä ja kaksi tyhjää kättä, otti hänkasvattaakseen lapsen, kuten oli valan sanoilla äidille luvannut.Annin tuvassa Kaisan äiti kuolikin; isä lähti heti sen jälkeenmaailmalle kuulumattomiin. Ahnaat ja kovasydämiset vanhemmat eivätikävöineet häntä, vaan jakoivat hiellä ja työllä kootut tavaransanuoremmille lapsilleen; ne pitivät aineellisia etuja naimisiinmennessään paremmin silmällä kuin vanhin veli, joka olisi tuonutköyhän käsityöläisen tyttären emännäksi taloon. Juttu oli jo noinkahdeksan vuoden vanha ja kotoisin vieraasta kylästä. Sen tuoreenaollessa puhuttiin siitä paljokin pitäjässä, mutta vähä vähältä sesammui. Elämä ja uudet tapahtumat sen työnsivät unholaan ja nyt eisiitä enää kuultu sanaa sanottavan. Kerran toki tuli huhu kertomaan,että maailmankulkijamies löysi tapaturmaisen haudan meren aalloissa.Anni ei enää muista kertoa miten hän jaksoi elää ensimmäiset vuodetpienen lapsen kanssa. Kärsimyksistä ja kovista päivistä ei jäänytmuuta muistoon kuin ne illat, jolloin pani syömättä maata, säästäenpienokaiselle maidon ja leivän. Haihtumattomaksi jäi sitä vastoinmieleen miten kyläläiset rupesivat säälimään häntä ja orpoa. Köyhinemäntä teki alun. Hän toi Annille kehruuta ja kankaankutomista;niistä sitten maksoi kaksinkertaisen palkan. Hyvä esimerkki vaikuttikoko kylän emäntiin. Annille ruvettiin tuomaan työtä vähä jokatalosta ja palkkaa maksettiin aina hieman vauraammin kuin työkannatti. Siten köyhyys ja puute loppuivat. Monta vuotta oli Anni jopitänyt itseänsä ja tyttöänsä maailman onnellisimpina, heillä kun olileipää tarpeeksi, lämmin tupa ja tyytyväinen mieli.
Oli talvi, ja ilta oli jo tullut maille. Ilma oli monta päivää ollutharmaata pakkasta, joka öiksi aina selkeni ja koveni; nytkin olitaivas loistavana tähtimerenä. Jukka sytytti pienen läkkilampuntuikuttamaan pöydälle; hiljaa meni sitte istumaan