E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen

RISTIRIITOJA

Novelleja

Kirj.

SELMA ANTTILA

Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1912.

SISÄLLYS:

 Virran mukana
 Hämähäkki.
 Pyörteessä.
 Kihlajaiset.
 Pintapukki.
 Kellarissa.
 Juhannuskoivu.

VIRRAN MUKANA

On kirkas sunnuntainen syyskuun päivä. Mäen laidasta katselenalas ihmisvilinään pitkällä sillalla. Voin erottaa ihmistenvaateparren, heidän kasvonsa ja korunsa, voin kuulla äänten soinnunja päätellä ulkomuodosta, mille yhteiskunnan portaalle kukin heistäkuuluu. Vesi kimaltelee sillan alla nytteiden lomissa. Silta ontilapäinen, notkuva, puinen rakenne, palkeista ja parruista kyhättyväliaikaiseksi kulkuväyläksi, kunnes kaupungin uusi rautainen siltaojentaa vahvat käsivartensa lahdenpoukaman poikki. Se on kylläkestävä horjumatta ja notkumatta kaikki odottamattomat kolaukset,raskaiden raitiovaunujen kiitämisen, sotajoukon marssimisen jaihmisten paljouden.

Ylhäisö palaa sunnuntaiajelultaan puistosta. On siinä joskuskaksivaljakko, rivi välkkyviä kääsejä, pärryttäviä autoja,yksinkertaisia ajurinkärryjä, polkupyöriä ja suuren joukonitsevaltias raitiovaunu. Kulkijat ovat kaikki sunnuntaiasussa jasunnuntairavissa, tasaisesti edeten kuin virta uomassaan. Se onkinvirran valtavuo, laaja, voimakas ja varma. Siinä kuljetaan hohtavinrinnoin ja välkkyvin pinnoin. Siinä heiluu töyhdöt ja loistaakomeat keväiset puvut. Iloiset kasvot puhuvat toiveista, voimastaja terveydestä. Se on elämän riemua, elämän kukkaa, houkuttelevaa,mukaansa vievää virranjuoksua.

Sillan sivukäytävillä kulkee suunnat vastakkain. Jos mielit minnemennä, älä käänny samalla puolella, vaihda latua, seuraa virranmukana. Sinä astut sivukäytävällä omilla jaloillasi, pysyt pystyssäomin voimin, et voi jäädä seisomaan joutumatta joukon tielle, et voikäydä vastavirtaa tulematta tölmityksi.

Saat hiljentää taikka kiirehtää askeleitasi voimiesi mukaan jakatsella valtavuota sillan keskiväylässä. Jos onni sinua auttaa jaystäväsi kutsuu vaunuihinsa, voit rohkealla hyppäyksellä saavuttaaonnesi ja valtaväylässä ajaa huristaa sivutse jalankulkijajoukon.

Taikka jos rohkenet juosta kiitävien hevosten editse, jos hermosikestävät autojen rämistävää pärrytystä, jos luusi ovat kyllinlujat niiden alle jäädäksesi ja jalkasi kyllin nopsat saavuttamaanraitiovaunun vauhdissaan ja hyppäämään sen portaalle, voit sentäyteen sullotulla penkillä jouduttaa matkaasi eteenpäin rientäessäsi.

Mutta jos väsymys ja epätoivo sinut valtaa keskellä ihmisvirtaa, voitluuhistua maahan, heittäytyä alentuvana armoa anomaan, voit tullapoljetuksi, voit syöksyä valtavuon vaunujen alle murskattavaksi,mutta sinä et saa vaatia liikettä itsesi vuoksi pysähtymään, etvaltaväylässä etkä sivukäytävällä. Liike seuraa omia kovia lakejaan.Kulje arki-illoin pitkin pitkää siltaa. Vastaasi vaeltaa taaskinihmisvirta. Siinä on oikein valtava tulva. Päätäsi pyörryttää jasilmissäsi vilisee. Olet joutunut vastavirtaan. Varusta siis voimasi,siristä itsesi, ponnahtele eteenpäin kuin lohi koskessa. Silloinnäet vastaantulevat kasvoista kasvoihin, tunnet oman avuttomuutesija manaat onnettomuutta, joka heitti väärälle ladulle. Mutta jostyydyt osaasi ja katselet elämääsi tyynesti, voit tutkia asemaasi javastaantulevia.

Siinä on miestä ja naista, lasta, neitoa ja nuorukaista, kullakintyönsä leima kasvoissa ja vaatteissansa. Nuoren sepän mustuneetkasvot ja säihkyvät silmät väläh

...

BU KİTABI OKUMAK İÇİN ÜYE OLUN VEYA GİRİŞ YAPIN!


Sitemize Üyelik ÜCRETSİZDİR!