E-text prepared by Juha Kiuru

HAJAMIETTEITÄ KAPINAVIIKOILTA III

Loppuviikot

Kirj.

JUHANI AHO

Porvoossa,Werner Söderström Oy,1919.

SISÄLLYSLUETTELO:

Sunnuntaina 10 p:nä maaliskuuta.
  Mitä emo laulaa, sitä poika visertää.
  Kotitarkastus sekin.
  Taas "kyyhkynen".
  Latinaa.
  Kuninkaan apua.
  Uhataan pärttylinyöllä.

Maanantaina 11 p:nä maaliskuuta.
  Senaattori Renvallin haastattelu.
  Myöhäistä paheksumista.
  Romahdusta kaikkialla.
  Pois sodan jaloista.
  Mietteitä Saksan avusta.
  Levoton yö.
  Sotatietoja.

Tiistaina 12 p:nä maaliskuuta.
  Elämäni ihanimpia näkyjä.
  Noormarkun murhat.
  Tohtori. O. Rosenqvist murhattu.
  Kaikki valetta.
  Viljaa muka tulee.
  Puuttuu punakaartilaisen puumerkki.

Keskiviikkona 13 p:nä maaliskuuta.
  "Tarmon" lähtö y.m. huhuja.
  Hyljännevät poikasensa.
  "Venäläinen sotilas, jonka nimeä ei tunneta".
  "Kaikille kaikkialle Eurooppaan".

Torstaina 14 p:nä maaliskuuta.
  "Vaikka me sen itse sanomme".
  Vakavata tulossa.
  Kai valkoistenkin sota on sotaa.
  Työläisten asema valkoisessa Suomessa "Tiedonantajan" mukaan.
  Kosteikko.

Perjantaina 15 p:nä maaliskuuta.
  Seinäjoki — Suomen sotajoukon kokoontumispaikka.

Lauantaina 16 p:nä maaliskuuta.
  Suukopu ja muu kopu.
  Wilsonin tervehdys Moskovan kongressille.
  Rahat pakoretkillä.
  Jokapäiväinen kohtaus.

Sunnuntaina 17 p:nä maaliskuuta.
  Ei tirise tippaakaan.
  Eräs suurtilallinen ja eräs toinen.

Maanantaina 18 p:nä maaliskuuta.
  Vallankumouksen vuosipäivä.
  Toisen hepo, oma ruoska.
  Äijä on sinne mennehiä, vähän sieltä tullehia.
  Tietoja rintaman takaa.
  Ukko Ursin.
  Epämääräisiä uutisia.

Tiistaina 19 p:nä maaliskuuta.
  Yhä kiihtyy.
  Ehkä julkaisen nämä muistiinpanot.
  Venäjä ja me ja muu maailma.

Keskiviikkona 20 p:nä maaliskuuta.
  Kiittämätön talonpoika.
  "Tuho on ovella".
  Ilmeisesti tahallista yllytystä tihutöihin.

Torstaina 21 p:nä maaliskuuta.
  Suomi voisi olla suurvalta.
  Ensimmäinen rauhanääni.

Perjantaina 22 p:nä maaliskuuta.
  Uudet luudat.
  Kootaan matkarahoja.
  Millä kylvetään?
  Laulaen päin.
  "He ja me".
  Kevät saapuu — eikä saavu.

Lauantaina 23 p:nä maaliskuuta.
  Ennenkuin suo sulaa.
  Nouseva kosto.

Palmusunnuntaina 24 p:nä maaliskuuta.
  Palmut ja punaiset paperiruusut.
  Maailman suurin vallankumous ja sen pienin.

Maanantaina 25 p:nä maaliskuuta.
  Tämä on myös uskonsota.
  Eräiden sosialistien selostus.
  Ei bolshevikkeja.
  Tietoja Tampereelta.

Tiistaina 26 p:nä maaliskuuta.
  Pyhä Ilion ei saa kaatua.
  Valpas tarjoo rauhanpiippua.
  Lakilapsonen.
  Eräs kokous.

Keskiviikkona 27 p:nä maaliskuuta.
  Vilppulan tappio — provokatsion tulos.
  Yhteiset tietotoimistot.
  Junat menevät vain — pohjoiseen.
  Maailma ylösalaisin.
  Komeaa.

Torstaina 2

...

BU KİTABI OKUMAK İÇİN ÜYE OLUN VEYA GİRİŞ YAPIN!


Sitemize Üyelik ÜCRETSİZDİR!