Produced by Riikka Talonpoika, Tapio Riikonen and PG Distributed
Proofreaders
Kokoelma novelleja lasten parista
Kirj.
Teuvo Pakkala
1895.
Häiritty jouluilo
Mahtisana
Valehtelijoita?
Mari varkaissa
Syntinen joulupuuro
Ihme ja kumma
Poikatyttö
Jumalan marjat
Vanha koti
Sairasvuoteella
Pikku Jaakolle oli tulossa hauska joulu. Hänellä oli äidille joululahja.
Arvokas lahja, joka oli riemastuttava äidin.
Se oli pantu puodissa sievään paperilaatikkoon niin että jo ulkoapäinnäytti lahja arvokkaalle. Mitä oli sisaren lahjat tämän suhteen? Kaikkiyhteensäkin? Ilmanaikojaan vain!
Hän oli nähnyt kaikki heidän lahjansa, joita heillä oli vanhemmilleen jatoisilleen. Tytöt olivat näytelleet ne moneenkin kertaan. Vaan hänenlahjaansa eivät tytöt tienneet! Hän oli päättänyt ettei näytä eikä virkamitään, on aivan niin kuin hänellä ei mitään lahjaa kenellekäänolisikaan, että sitten kaikki oikein hämmästyvät, kun laatikko lentääovesta.
Hän piirusti laatikon kanteen: ÄIDILLE. Mutta kun hän tapasi säilöistäänkirjoituksineen ja postimerkkeineen vanhan kirjekuoren, minkä joskus olikadulta löytänyt, hän kiinnitti sen laatikon kanteen. Mainiota! Nyteivät tiedä suuntiakaan keneltä lahja on.
—Jos tietäisitte! meni hän sanomaan tytöille ihastuksissaan asiansaerinomaisesta onnistumisesta.
Tytöt koettivat arvailla, mutta eivät suuntiakaan osanneet. Niinvähäpätöisiä arvailivat, että oikein nauratti! Jaakosta tuntuihoukuttelevalle sanoa, että näkisi heti, kun tytöt hämmästyvät.
—Olen sika, jos sanon! ehätti Jaakko vakuuttamaan, kun tytöt alkoivatkiihkeämmin pyydellä. Kunniansanansa annettuaan oli hän varma itsestään,ja salaisuutensa oli kuin lukon takana.
Tytöt vain kiihtyivät, mitä päättävämpi Jaakko näytti olevan. JaEsteri—vanhin heistä kaikista—otti Jaakon lujille, kun sattuivatkahdenkesken. Hän pyysi niin, niin hartaasi: Jaakko rakas! rakas Jaakko!Ja hän lupasi kaikkia, lupasi sanoa ja näyttää jo edeltäpäin, mitähänellä oli Jaakolle, ja olisi luvannut vaikka silmän päästään, josJaakko olisi näyttänyt tai sanonutkaan lahjansa. Lopuksi Esteri suuttuija uhitteli: älä huoli, Jaakko! Eevalle Esteri sitten kuvaili, mitenkaunista on, kun lapset toisilleen uskoivat, mitä heillä onvanhemmilleen, ja kiittelivät Kitelän Iivaria, joka oli näyttänytsisarilleen lahjansa.
Jaakko nauroi halveksivasti:
—Pahanen kalalauta, näyttipä tuonkin tai oli näyttämättä.
—Sinulla ei ole senkään veroista! sanoi Esteri.
Jaakko oli kiihtyä. Turkanen, jos hän näyttäisi, niin Esteri lentäisiselälleen! Tytöt yhtyivät ihan haltioihinsa. He pyysivät ja rukoilivat.
—En sano! hän innostuksissaan vastasi tyttöjen pyyntöihin.—Sittenvasta, kun laatikko ovesta lentää, huudan minä, että ne ovat sakset!
Jaakolle oli ihan käsittämätöntä, mitä Esteri pyrskähti nauramaan.Eevakin rupesi nauramaan aivan kuin yht'äkkiä olisi huomannut jotakinhassua.
—Hullujako nuo ovat!
Samassa tuli äiti sisään. Esteri äidille selittämään:
—Jaakko ei sano kenellekään, mitä hänellä on äidille joululahjaksi,vasta sitten kun laatikko ovesta lentää, huutaa hän, että sakset ne