E-text prepared by Tapio Riikonen
Jutelmia
Kirj.
SAMULI S. [Samuli Suomalainen]
Helsingissä,K. E. Holm,1900.
Opin teille.
Tavallinen tarina.
Lakko.
"Konnoilla".
Ukko Grahn.
Tiililotjassa.
Sennoilla.
Pane soimaan!
Raketti.
Opin teille.
Oli kevät-lukukausi 1862. Pietarin Suomalaisten silloisessa ainoassakoulussa, kirkkokoulussa, oli uskonnontunti poikaosaston ylimmällä,kolmannella, luokalla. Opettajana oli seurakunnan apulainen, pastoriKaarlo August Skutnabb, muutama vuosi sitten papiksi vihitty nuorimies. Tunnilta lähtiessään kutsui hän kolme eturivin ensimmäistäoppilasta tulemaan luokseen tänään kello 2, koulun päätyttyä. Sanommeheitä tässä edempänä vain Fredrikiksi, Anteroksi ja Juhoksi.
Kaikki, mikä vähänkin poikkeaa koulun tavallisesta, virallisesta,menosta, vaikuttaa oppilaasen sähköisesti: se herättää hänenuteliaisuuttaan tai vetää puoleensa, hänen vilkkaimman huomionvarsinkin, jos opettajalla on jotain yksityistä asiata hänelle.Tuommoinen tuttavallinen kohtelu tuntuu oppilaasta varsin hyvältä,siinä kun on palanen luottamusta häntä kohtaan, ja sellaista pitääkoululainen erinomaisen suuressa arvossa.
Niin nämäkin kolme eturivin miestä tunsivat erityistä mielihyvääpastorin kutsumuksen johdosta ja rupesivat heti arvelemaan jaarvailemaan, mitähän hänellä lienee asiata. Luokkatoverit kerääntyivätheidän ympärilleen, ja oli siinä kuhinaa ja kyselyä ja epätietoisiavastauksia. Se vaan on varma, että nuo kolme olivat päivän sankareita.
Kaikki nuo kolme olivat melkein yhdenikäisiä, 12-13 vuoden tienoissa.Vanhin heistä, Juho, puutarhurin poika Krestovskin saarelta, olihyvin jänteä pikkumies, kasvot laihat, erittäin tarkkapiirteiset, suuaina jonkinlaisessa jännityksessä, ikäänkuin joka hetki olisi mitätärkeätä päättämässä. — Toiset, Fredrik ja Antero, olivat melkeinyhden- ikäiset, kultasepän-sällin poikia kumpikin. (Anteron isä olijo aikaa sitten kuollut.) He olivat naapurusten lapsia ja pienestäpitäin kasvaneet yhdessä. Ilojansa olivat keskenään jakaneet, yhdessäpieniä surujansa kantaneet; yksistä puolin aina muitten ahdistaessa,mutta kahden kesken väliin jankaten, väliin otellenkin, niinkuinhyväin ystäväin siihen aikaan tapa oli. Ottelun ja kinastuksen jälkeenjyräiltiin tietysti pari päivää ja kärsittiin kummallakin puolensanomatonta ikävää, tietäen kyllä, että jo se toisenkin sydän onsulanut, mutta odotellen vain, että toinen ottaisi ensimmäisen askelen.Ja milloin sen otti toinen, milloin toinen, ja sitten lyötiin sovinnonkättä, ja poissa oli kuin pyyhkäistynä yrmeät välit.
Fredrik oli rotevarakenteinen, kätevä, käytännöllinen ja kieleltäänketterä, ja näillä ominaisuuksillaan hän useinkin auttoi pulastaAnteron. Viimeksi mainittu taas oli hieveröinen, epäkäytännöllinenja samalla taipuvainen haaveiluun. Kun Anteron mieli oli lannistunutjostain vastoinkäymisestä — ja niitähän on lapsillekin mitattumaailmassa, kullekin leiviskäänsä myöten, — silloin rohkaisi häntäFredrik ja sai hänet jälleen entisilleen. Kun Anteron haaveilu välistäläikähti hempeämielisyyteen, silloin hänet jälleen herätti tolilleFredrikin järkevyys, joskus ivakin. Fredrikin järkeily puolestaanmenetti usein kylmyytensä ystävänsä sydämmellisyyden hehkussa,ja reippaan, välistä rajun luonteen purkaukset talttuivat toisensäveyteen. Näin nämä kaksi ystävystä alinomaa tarvitsivat toisiansa,tukivat ja kannattivat toinen toistaan. Kuinka loitos toisistanne, erihaaroille