Produced by Robert Connal and the Online Distributed Proofreading Team.
Yön taivas seestyy, käypi jälleen pilveen,ja aamut nousee, illat pimenee,ja ihmislapset itkee, hymyileeja vaihtuu vaihtuessa helteen, vilveen.
Ma liiaksiko kerran hymyin, itkinja liiaksiko tahdoin, taistelin!On laannut riemu, laannut murhekin,ei kyynel vieri poskipäätä pitkin.
En ole onneton, en onnellinen.
On harmaat päivät, liikkumattomuus.
Jäähangen alla uinuu vanha, uus,
yöhelmassa sen hämärtävän sinen.
Oi, lumimaisemien tyynet taulut,pois sielustani menkää, mieluumminkaikk' otan vanhat myrskyt takaisinja vanhat kyyneleet ja vanhat laulut!
Mun pirttini soppea valaiseevain lieden hehkuva palo.Surullista mieltäni miellyttääsen himmeä, häilyvä valo….
Ja ruutujen takana talvinen maaniin vienosti hämärtäypi….Lumikukkaset kasvavat akkunaan,tarun haltia tanhuita käypi….
—Sano, mummo, miks silmäsi välke
on lauha kuin lapsosen?
—Usein laskevan päivän rusko
on nousevan kaltainen.
—Sano, mummo, miks äänesi helke
niin lämpöisen läheltä soi?
—Usein muiston ja toivon virsi
yht' armaasti soida voi.
Varhaistumma iki-ilta,varjot mailta kaukaisiltaseuraa mua, ja ma heitä,heitä—ennen eläneitä.
Yöstä kurkoittaa ne mulleavutonta lapsenkättään,ja ne huokaa: »Tulee turmaantahtomattaan, tietämättään!
Olet, lapsi, taattos kuva,hiillos yössä tummentuva,olet maammos orpo muisto,karreks jääpä uhripuisto!»
Syyskultiin kellastuujo raskain heelmin puu,ja tähdet syttyy lakastuksen yli.Maan sydän yksin lyökuin täyttymätön työ,vaikk' onkin kylläisyyttä täynnään syli.
Suur' Saavuttamatonsen unelmissa on,ja luonnon kellot ikävätä soivatpois ijäisyytehen….Ja alttarille sense uhraa loistonsa, min hetket loivat.
Soi kielet hyisen veenja tuulikanteleen,ja tuhatluvuin lehdet lentää puistaMa niiden tuskaisaakun kuulen laulantaa,en omaa orpouttain enää muista.
Ma sitä muista en.Kuin pisar merehen,kuin tähti aavan avaruuden helmaanniin hukkuu murheeni,niin vaipuu laulunisyksyn suureen suru-runoelmaan.
Koti kaukainen, armas,mi syliis mun synnytit kerran,koti kadonnut, kaunis,ole siunattu nimehen Herran!
Koti tuskainen, ankee,koti rauhan aarteita vailla,olet ainoa keidaselon muistojen korpimailla!
Kuin korkea tähtiyli kaiken halvan ja karkeensa yössäni loistat,pyhämieltä luot päiväini arkeen.
Elon murheeni kehto,yhä tuutuusi tummaan halaan,kuin hartaustempliinma suruiseen muistohos palaan.
Pai koirani mun….Miten silmäsi sunon uskolliset, syvät!Sa et pettäisi,sa et jättäisi,kuten tekivät ystävät hyvät….
Pai ko