Produced by Jari Koivisto and Tapio Riikonen
Kolmi-näytöksinen näytelmä
Kirj.
Helsingissä,Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa,1877.
Paroni Tähtinen, kartanon omistaja.Anna, hänen tyttärensä.Maiju, Paroni Tähtisen palvelus-tyttö.Pastori Kivinen.Kaarlo, hänen veljensä, Savon jääkäri.Kalastaja-Ukko.Sanni, hänen tyttärensä.
Tapaus: Savossa 1808.
Paroni Tähtisen sali. Huone-kalut uhkeat. Eräällä pöydällä piippuja jatupakkaa. Anna istuu sohvassa, pieni kirja helmassa, ja Paroni kulkeelaattialla.
Ensimmäinen kohtaus.
Paroni. Anna.
PARONI. Tuo kirkkoherran apulainen käy täällä aina harvemmin, häntä einäe enään muualla kuin kirkossa, eikä hänen veljensä Kaarlokaan oletäällä ollut moneen päivään.
ANNA (iloisesti). Ah! isäni kaipaa häntä, eikä tuo ihmettä olekkaan,sillä Kaarlon seura on kaikille hupainen; hän on jalo-tunteinen mies —ja —
PARONI. Soh, soh, piisaa jo — kyllä siinä jo oli kyllin nuorukaisenkiitokseksi. Tuo yliopistolainen on tavallansa kelpo mies ja kylläkinsopiva opettamaan pappilan kasvavia vesoja; osaa samati kuinveljensäkkin käyttää itseänsä sivistyneitten lailla, jonka vuoksiolenkin halusta nähnyt heitä seurassamme, olletikkin koska tiedän, ettätyttäreni muistaa olevansa vapaa-sukuisen neidon, muistaa, mikä eroituson hänen ja halpa-saätyisen nuorukaisen välillä.
ANNA. Hm — kun pastorin kanssa juttelen, muistuu mieleeni net hyvätopetukset ja neuvot, jotka olen häneltä saanut, ja minä tahtoisin häntäkuunnella päivät pitkät, vaan kun Kaarlon kanssa juttelen kukkasista,linnuista, tähti-taivaasta ja kaikesta, mitä maailmassa on suloisinta,silloin tunnen, että olemme varsin yhtäläiset, sekä ett'ei kenenkäänseurassa päiväni niin hupaisesti kulu kuin hänen.
PARONI (erikseen). Tavattoman lämpimät sanat — hm, rakkauden enteitä— mutia jos hänellä on minun luontoni, voi hän tuosta rakkaudestaanluopua, kuu hän sen tarpeelliseksi havaitsee — (Annalle), Annaseni,minä luulin saattavani sinua kaikesta vaarasta parahiten säilyttäätäällä sydänmaassa näinä sotaisina aikoina, mutta pelkäänpä, ettäolenkin vienyt sinua vaaraan. (Katselee tarkasti Annaan).
ANNA. Mikäpä tuo vaara olisi?
PARONI. Hm, — jasoo, sinä tahtoisit sen kuulla — noh niin — parasonkin — minä pelkään, että olet rakastunut — Kaarloon —
ANNA (vakaasti). Niin olenkin, isäni, ja Kaarlo rakastaa myöskin minua,ja Pastori, joka isällisellä hellyydellä huolta on pitänyt veljestään,on kovin iloinen siitä, että saa minun sisareksensa.
PARONI. Anna, Anna! näin pitkälle en luullut asiain joutuneen — minäolen ollut sokea — Oi sydän-käpyseni! minä en olisi suonut sinunjoutuvan semmoiseen taisteluun, johonka nyt olet tuleva, sillä tiedä,että ainokaista tytärtäni en minä anna kenellekkään muulle, paitsisille, jonka nimeä polvesta polveen on kunnioituksella mainittu.Vapaa-sukuisen kauniisti kajahtava nimi pitää oleman hänellä, jokatyttäreni omaksensa saa.
ANNA. Kunnioituksella mainittu nimi, puhdas maine — siihen minäkinpanen arvoa — ja sehän on Kaarlollakin — vaan tuo nimen kaunis kaiku— oi isäni, mikä on se — lasten koru — usva-kuva, joka tyhjäänraukee! mutta sydämmen ylevyys — siinä s