Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and Distributed
Proofreaders Europe.
Johan Ludvig Runeberg
Suomentanut
Kaarlo Forsman.
Ensimmäisen kerran julkaissut
G. L. Söderström 1887.
Hauta Perhossa.
1.
Miss' on hauta, kohta sata vuotta
Perhon salomailla pensastunut
Unhoksissa ilman ansiottaan?
Miss' on hauta? Älä kysy, vieras!
Kussa kavetessaan lampi lenkoo
Mäntynummen notkoon, siin' on paikka.
Koivut siinä latvoineen jo heiluu,
Missä niiden juurten alla kerran
Hauta peitettiin, ei kenkään tiedä.
Runotar, sa Suomen sulo neito,
Muistavampi ihmislasta, lausu:
Kuuluisanko kuninkaan tuo hauta
Kätkee, vai sen vertaisenko? Eipä
Kuningasta, ei sen vertaistakaan
Vanha *Haane* talonpoika tässä
Lepää ja sen kuusi kelpo poikaa. —
Istu jyrkän rannan reunamalle;
Niiden kauniin kohtalon ma kerron,
Koska kaste kanervassa kiiltää,
Harjun hongat päivän vielä kaihtaa.
Haane sukuaan ol' suomalainen;
Talvi seitsenkymmenes jo hältä
Perityssä talossaan ol' vierryt.
Itse vanha, hän ol' nuoret poiat,
Kaksoiset jo kolmet kasvatellut;
Vanhin pari seitsentoista vuotta,
Nuorin vasta viisitoista täytti.
Sorjat, voimakkaat ol' poiat kaikki,
Niinkuin virrat kevättulvillansa;
Jos ol' joku muita uljahampi,
Veipä varmaan voiton aimo *Tuomas*,
Toisen kaksoisparin vanhee veljes.
Hänpä, vaikka ryysyt yllään, loisti
Niinkuin tähti pilvi-siekaleista;
Vaikka hän ois minkä työnkin tehnyt,
Hänt' ei kenkään vihata ois voinut.
Vihaavan hänt' isä sentään näytti;
Niinpä myöskin hänen veljiänsä.
Heit' ei kohdellut kuin lapsiansa,
Ei kuin vanhan päivän turvaajoita,
Vaan kuin orjiaan, ja kurjemminkin,
Niinkuin järjettömiä olennoita.
Näin ne eläneet ol' lapsest' asti,
Ja jo joutui päivä, jona päätti
Nuorin pari viisitoista vuotta.
Kirkas aamu koitti metsän takaa,
Hattaraa ei taivahalla nähty.
Oljiltaanpa nousi veljesjoukko
Iloissaan, kuin päivä ennustettu.
Mutta tupaan isän luo, jok' yksin
Siellä asui, arkeillaan ne lähti;
Nuorimmatpa nöyrästi nyt astui
Ees ja tarttui taaton käsiin lausuin:
"Isä, suo nyt meidän ilotella,
Joutilaina tänään veljinemme,
Viisitoista vuotta täyttäneinä!"
Kolkkona kuin talvi äijä kuuli
Lauseen, kipristellen kulmiansa
Virkki: "Mikä tänään laiminlyödään
Huomennakin laiminlyödyn jättää.
Kyntämättä maat on, menkää kyntöön!"
Vaiti vainiolle kaikki lähti,
Veräjällä virkki Tuomas: "Veikot,
Jos näin oikein isän silmiin, tänään
Työmme maksaa kultaa; myydä voipi
Joka hikihelmen kuusenneulaan.
Tänään täytyy kovin ponnistella,
Tuiman tarkastuksen tuopi ilta."
Tuomaan tuota käskiessä, kohta
Kaikki auranterät peltoon painui.
Päivän noususta sen laskuun asti
Syömättä ja lepäämättä astui
Kukin määrätyitä vakojansa.
Vaan kun illan varjo pellon peitti,
Yksi sarka vaan ol' kyntämättä.
Silloin sinne saapui myöskin vanhus,
Huusi koolle poikansa ja alkoi:
"Tosin työnne sujunut on teiltä,
Vaan jos oltais ahkerammat oltu,
Paremminkin sujunut se oisi.
Kaikkia en rangaista ma