Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kokoelma mielialoja
Kirj.
ILMARI CALAMNIUS (Ilmari Kianto)
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Otava,1904.
Osakeyhtiö Kuopion Uudessa Kirjapainossa.
Aamutunnelma.
Olli ja Aili.
Luistinjää.
Saattajan salaisuus.
Venäjän Karjalassa.
Riisuttu riemuni.
Kaalikatu N:o 22.
Kirottu Helsinki!
Toisena päivänä.
Mullerrus.
Tällaisena yönä.
Sydämmeni tuskassa.
Polkupyörällä kotiin.
Karhua kuulustamassa.
Sielun vihollinen.
Jänikset ja Pappilan Jalo.
Pastorin Ressu.
Rovastin raittiuslupaus.
Mikä virkamies sitä työ outta?
Ilta Krimmissä.
Sypressi ja koivu.
Kesäpäivän unelma.
Sokea tyttö.
Oma koira.
Sunnuntaimietelmä.
Omantuntonsa orja.
Ystävämme Polykarpus.
Aamutunnelma
Oli ihana aamu mun rauhani saarelmassa, kun kotoinen järvi tyynenäpäilyy ja pehmoinen auer vilisten sinervöi ilman… En sinua,järveni, nyt soutaa hennoisi, en sinun helmaasi polskaroidenheittäytyä, etten sun hohtavia kasvojasi tuskan ryppyihin painaisi…Vaan jos sinua soutaisin, jos sinun helmaasi heittäytyisin, niinsoisinpa olevani kevyt kuin sinitaivaan valkoinen hattara, jonkavarjo hentona syvyyksissäsi sukeltaa ja häikäisevässä kalvossasiliukuu — vienointakaan värettä siihen tekemättä. Sillä sinä oletniin kirkas ja pyhä, niin puhdas ja hienoja unelmia täynnä kuniVellamon neito, joka impeyttänsä rannan heleällä hiekalla kylpee…
Kuinka oletkaan sinä näin ihanaksi tullut, oi kesäinen aamu, Luojanisuurin taideteos, erämaan poveen maailmalta syvään kätketty?
Istu, ystävä, nurmelle viereeni, alle tuoksuvan rantakoivun, minä sensinulle kerron.
Yöllä seisoin ma tässä samalla paikalla, näin sen — enkä sitäkoskaan unhoita. Ensin näin minä raa'an usvan hiljaa lähtevänkohoamaan soista ja vesiperäisistä notkoista, näin sen kietovanhuntuunsa metsät ja mantereet, näin sen hiipien lähestyvän järveäja peittävän sen kokonaan savuun, näin sen kiipeävän vaarojenrinteitä ja ottavan haltuunsa korkeimmatkin huiput… Silloin oliniin kosteata ja kylmää, ja ilma, jota hengitin, oli kuin myrkkyä,ja minun jäseneni värisivät vilusta. Poissa oli Pohjolan kesäöinenrusko, valjennut oli rastaan rikaskielinen laulu, katkennut käenkukunta, eikä yhdenkään metsän-elävän ääntä kuulunut. Kuni noiduttulepäsi luonto kylmänkalseana, mykkänä kauhusta — ja minunkin sielunivaltasi kamala kolkkous ja minä tyrmistyin seisomaan kuni patsas,joka toivotoinna ojentaa kättänsä avaruutta kohti, salaisesti apuarukoillen…
Silloin himmeä välähdys äkkiä kosketti unista silmääni! Sumujoukossaoli syntynyt rajua, mutta äänetöntä liikettä. Oli kuin olisikatsellut kaukaista taistelua. Hirmuista, hälisevää taistelua aavallakentällä! Siellä kohoili käsivarsia, välähteli verisiä miekanteriä.Siellä annettiin armottomia iskuja, toiset ryntäsivät — toisetperäytyivät. Mahtava ruhtinas, seisoen kultaisissa vaunuissaan,joihin oli valjastettu tuliset orhit, hymyilevin kasvoin, välkkyväpeitsi koholla, kiitää pitkin lakeata tannerta. Hänen edelläänrientävät miljoonat airueet miljoonin säihkyvin säilin raivaten tietäläpi vihollisten laumojen ja huutaen lakkaamatta: "Hän tulee, häntulee, maailman auvo, päivän ruhtinas; te yön lapset, väistykää,väistykää!" Turhaa on taistelu tätä ylivoimaa vastaan. Turhaankarkaava