Sommitteli
J. J. [J. Säilä]
Tampereella,Uuden Kirjapaino-yhtiön Kirjapainossa,1896.
Tuo meren aaltojen huuhtelema Ahvenan saaristo, ollen Suomen ja Ruotsinvälillä, on usein ollut sodan jaloissa niiden useiden sotain aikana,joita Venäjä kävi Ruotsia vastaan Suomen omistuksesta.
Niin tapahtui sotavuosinakin 1808-1809.
Kun sotatorvet alkoivat soida Suomen saloilla, niin pian kajahteliniiden räikeä ääni Ahvenanmaan kallioistakin.
Venäjän ylipäällikkö Buxhoewden oli maaliskuun 25 p. v. 1808 ottanutTurun pääkortteerikseen ja jo huhtikuun 2 p. näkivät ahvenanmaalaisetkauhukseen noita, kansan kesken hirmutunteella, mainitulta kasakoitavanhan raunioiksi riutuneen Kastelholman linnan edustalla. Kuitenkaanei ollut tämä peljätyn vihollisen äkkinäinen ilmestys muuta kuinuhkaus, pieni pilven hattara Ahvenanmaan vielä kirkkaalla taivaalla.Yhtä pian kuin viholliset ilmestyivät yhtä pian he taas katosivatkin.Tarkoitus heidän käynneillään ei ollutkaan muu, kuin viedä Kastelholmankruununmakasiinista viljavaroja pääarmeijalle Suomessa.
Mutta kohta oli idän rohkea kotka levittävä siipensä lentoon yli merenja ulapoiden iskeäkeeen kyntensä lännen monista taisteluista uupuneesenjalopeuraan.
Katselkaamme hetkisen tuota sota näytelmää, missä esiripun noustua onihailtavanamme kaksi urosta, joiden ympärillä sotatapaukset tuollarauhallisella saaristolla kietoutuvat, jossa ei isoon aikaan oltu nähtymuuta taistelua, kuin minkä meren lakkapäät laineet taistelevat senriuttasia rantoja vastaan.
* * * * *
Kevät ihanine toiveineen oli tullut. Elettiin toivossa, että tuojääsilta, jota pitkin vihollinen niin helposti pääsi Ahvenanmaalle,oli pian särkyvä ja sulava. Myös oli toivoa meren auetessa, suojaa jaturvaa Ruotsin laivastosta.
Toisin oli kuitenkin käyvä.
Kauhistuneina herättiin näistä suloisista unelmista, kun jo huhtikuunpuolivälissä kaksi venäläistä vihollisosastoa esiintyi saaristossa. Neolivat sekä kasakoita että jääkäreitä. 120 miehinen joukkio jääkäreitä,majuri von Nejdbardtin johdolla, valloitti Ahvenan mantereen jaylipäällikkö eversti Kritsch asettui 500 miehen kanssa Kumlingenpitäjään. Sitäpaitsi sijoitettiin kasakoita vartijoiksi eri paikkoihin,aina Ruotsin puoleisesta läheisemmästä paikasta, Signildskäristä,Brändösen saakka, mikä on Ahvenan saariston äärimmäinen paikka Suomenpuolella.
Nuo kauhistuttavat muistot entisistä sota-ajoista, mitkä polvestapolveen olivat kulkeneet kansan suussa, tulivat nyt mielikuvituksentenhovoimalla ilmieläviksi. Isonvihan hirmuisten aikojen, jolloinkansan täytyi jättää kotonsa kylmille ja paeta Ruotsiin, luultiin nytuudelleen koittavan. Mutta tässä erehdyttiin. Paljon olivat muuttuneetsadan vuoden kuluessa. Venäjän istuimella istui nyt ruhtinas, joka,ollen lempeä ja jalomielinen luonteeltaan, harrasti kansansa parasta jatahtoi muodostaa sotilaittensakin tapoja ihmismäisiksi.
Mutta sota on sotaa! Se tuo mukanaan rasituksia, jopa raskaitakin.
Sitä saivat saaristolaisetkin kokea.
Niin esim, käyttivät venäläiset heidän vetojuhtiaan yöt päivät ilmanmaksutta, kuormainsa kuljetukseen. Se jo enensi tuon luonnonomaisenvastenmielisyyden vihollista vastaan vielä suuremmaksi.
Mutta mielet vasta silloin kuohahtivat kuohuksiin kun venäläistenpäällikkö antoi ahvenalaisille erään luonnottoman käskyn, jota olimahdoton täyttää. Ja sepä se yllättikin vapauttaan rakastavan kansanjulkiseen vastarin