Produced by Jari Koivisto and Tapio Riikonen
Kirj.
Kasimir Leino
Otava, Helsinki, 1905.
Oy Kuopion Uudessa kirjapainossa.
Sananen esipuheeksi.
Testamentti.
Pettyneitä toiveita.
Unelma.
Lapsuuden kodin muisto.
Sydän otti osansa.
Totuus ja vapaus.
Mitä minä saarelaisilta opin?
Sananen esipuheeksi.
Lapsuuden muistot ja nuoruuden tutut paikat pysyvät meille useinrakkaina läpi elämämme. Outoja ne tietysti eivät samassa määrässähuvita eikä niitä vieras ehkä tahdokaan arvostaa. Ja voihan tapahtua,että me itsekin joksikin aikaa ne unhotamme maailman hyörinässäeteenpäin rientäessämme. Mutta kun sattuma sitten jälleen loitseemuistossamme esille nuo suruttomat päivät ja ijäti tutut paikat, niinsaavat ne taas vanhat ja jo ruostuneetkin kielet uudelleen soimaan.
Näin on ainakin tämän kirjoittajalle käynyt.
Ylläolevilla riveillä tahtookin hän tavallansa puolustaa näidenseitsemän vaatimattoman kyhäyksen julkaisemista, joista pariensimmäistä jo lähentelee 20:tä ikävuottansa ja joista nuorimmatkinovat jo 10:n vuoden vanhoiksi ehtineet. Monesta voi ehkä näyttääjoutavalta kaivaa vanhojen päivälehtien palstoilta esille tälläisiävähäisiä muistelmia ja tunnelma-kuvauksia. Mutta ehkäpä minut paremminymmärtävät sellaiset, joille muistojen maailmassa on samoin käynyt.
Siinä toivossa, että nämä sentään voivat joitakuita huvittaa, olen nämäkyhäykseni vanhoista säilyistänsä kokoellut ja lasken ne nyt maailmallehiukan siistittyäni ja viimeisteltyäni niiden kielellistä asua jaesitystapaa. Luullakseni on niissä kuitenkin vielä tallella sekäajanhenkeä että tekijänsä näkökantoja kuluneen parinkymmenen vuodenajalta.
Tekijä.
Kuvaus pikkukaupungin seuraelämästä 1880-luvulla
Leskirouva Strömfors oli jo ikänsä loppupuolella. Hänen miehensä,kauppaneuvos Strömfors, oli ammoin jo kuollut ja jättänyt jälkeensäsuuren omaisuuden. Koroistahan hänen puolisonsa nyt elikin … jahätäkös eläessä, kun lapsia ei ollut … ei ainoatakaanrintaperillistä.
Leskirouva Strömfors oli siksi rikas ja siksi vanha, että ystävätalkoivat käydä yhä ystävällisemmiksi ja sukulaiset oikeinsydämmellisiksi. Muorihan täyttää kohta 70 vuotta: "ei tuo enääkauvan odotuttane rahojansa", arvelivat he — itseksensä tietysti.
Olipa kaunis keväinen aamu. Aurinko paistoi kirkkaasti kirkontapulinkimaltelevaan kupupalloon ja koettivatpa muutamat uteliaat säteetväkistenkin tunkeutua noiden paksujen damasti-uutimien välistäleskirouva Strömforsin uhkeaan makuukammariin.
Oli sangen varhaista. Ainoatakaan ihmistä ei näkynyt vielä pienenkaupungin kivittämättömillä kaduilla, joilla keskipäivälläkään eitungosta ollut. Kammarinsa ikkunan ääressä istui leskirouva Strömfors,joka sattumalta oli tavallista varemmin havahtunut. Uutimet oli hänvetänyt syrjään voidakseen nauttia ihanan kevätaamun kauneudesta.Lintuset visertelivät puutarhan puistossa raikkaita säveliänsä jaetäämmällä nurmikon takana hyrskyi koski.
Hän oli muuten sangen rakastettavan ja lempeän näköinen vanhus tämäleskirouva Strömfors. Rauha ja tyyneys kuvastuivat hänen ryppyisissäkasvoissansa, mutta hänen siniset silmänsä loistivat vielä niinvirkeinä, ettei niistä ainakaan olisi voinut luulla häntä 70vuot